Facebook-uhka toteutui: Murtovarkaat iskivät

Kuva: Heini Karjanmaa
13.9.2010 16:33 Poliisi pidätti Yhdysvalloissa kolme henkeä epäiltyinä Facebookin avulla tehdyistä murtovarkauksista.
Sosiaaliset yhteisöt ovat innoittaneet monet käyttäjät kertomaan ahkerasti, missä he kulloinkin ovat. Seurauksena yli 50 kotia ryöstettiin Nashuan kaupungissa New Hampshiressa, poliisi epäilee.
Paikallisen tv-asema WMUR:n mukaan poliisi pidätti kolme henkeä epäiltyinä murtautumisista. Lisää pidätyksiä voi olla luvassa. Epäiltyjen kerrotaan etsineen verkkoyhteisöistä, kuten Facebookista, vihjeitä, mitkä talot olisivat milloinkin tyhjillään.
Varkaiden kintereille päästiin, kun eräs vapaalla oleva poliisi kuuli ilotulitteita räjäyteltävän. Hän löysi tulitepakkauksia, jotka vastasivat yhden murron yhteydessä varastettuja. Tähän mennessä varastettua omaisuutta on saatu takaisin kaikkiaan 100 000 – 200 000 dollarin edestä.
Uhka sosiaalisten yhteisöjen avulla tehtävistä murtovarkauksista on toteutunut aika ajoin. Huoli ihmisten kirjoittelusta kirvoitti verkkopalvelun nimeltä PleaseRobMe. Se julkaisi Twitter-viestejä ja listasi tyhjillään olevia koteja. Verkkosivu on yhä olemassa, mutta viestien julkaisu on lopetettu.
Äskettäin Facebook julkaisi uuden Places-toiminnnon, jolla käyttäjä voi ilmoittaa läsnäolostaan esimerkiksi ravintolassa tai konsertissa. Palvelu aiheutti pian huolia yksityisyydestä.
- Lue lisääWMUR:n uutinen
Kommentit (28)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Mm veroprosentti on jokseenkin pyöreä nolla.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Tätähän tässä ollaan ooteltu identiteetit ja muu omaisuus viedään varmasti jatkossa facebookin avulla.
Anonyymi
Eiks toi naamiksen käyttö oo vähän lapsellista touhua.
Eikö olekin todella lapsellista välittää siitä mitä muut tekevät ja vielä valittaa aiheesta?
Anonyymi
Kuka haluaa kertoa "kavereilleen" mitä tekee ja mitä mieltä on asiasta???
Ilmeisesti aika moni.
Narsistia kaikki tyynni!
Ja on ihan hienoa nähdä ravintolassa vanhoja tuttuja pitkästä aikaa, kun tiesivät tulla paikkaan jossa vietin iltaa. Jotkut meistä nyt vain sattuu olemaan sosiaalisia. Menkää te muut murjottamaan lähiräkälään ja istukaa yksin hiljaa kaljaanne juoden. Tosi hieno elämä se sekin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:05 Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 22.5. TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 22.5. Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy 15:33
- Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa 15:26
- Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla 15:06
- Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs 13:15
- NYT: Kiina lopetti kybertulitauon 12:44
- Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen 11:49
- Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman 10:20
- Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni 09:23
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Elektroniikkajätit vähentävät logistiikkaansa Suomessa
23.05.2008 Osa aasialaisista elektroniikkayhtiöistä on vähentänyt Suomen kautta tapahtuvaa vientiä Venäjälle. Osa tavaroista viedään nyt suoraan Moskovaan.
Taloussanomat
- Tämä pankki korotti lainamarginaaliaan eniten 06:01
- Näin Suomi tienaisi, jos kaikki maksaisivat veronsa 06:01
- EU-kokous päätti tietojen vaihdon vauhdittamisesta 21:40
- Pinkit bensa-asemat yleistyvät – "Yrittäjät kyllästyivät saneluun" 15:32
- Bernanke: Rahapolitiikan kiristäminen vaarantaisi elpymisen 18:22
- Voittaako tunne vai järki? Jäitä hattuun omakotikaupoilla 17:09
- Kasvua jopa lamassa – tästä vauhtia Suomen vientiin 06:07
- Yle: Autokauppias pitää EU-direktiiviä aprillipilana 20:47
- Itella irtisanoo 183 asiantuntijaa ja esimiestä 09:57
- Suomalaista metsätekniikkaa viedään Aasiaan ja Afrikkaan 15:24
- » Taloussanomat.fi
-
-150 e
Lenovo IdeaPad Yoga13 (Intel Core i3-3217U, 4GB, 13,3", Windows 8), kannettava tietokone
-
-114 e
-
-104 e
HP ProBook 4540s H5J67EA (Core i5-3230M, 4 GB, 500GB, 15.6", Windows 8 Pro), kannettava tietokone
-
-100 e
-
-85 e
Lenovo Thinkpad X230T N2C2AMS (Core i5-3320M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone












