Vaatimus: Tieto- ja viestintäoppia kouluihin

Kuva: Outi Järvinen/Taloussanomat / TaSa/Tes Outi JÅ rvinen/Taloussanomat
17.1.2011 13:45 Tieto- ja viestintätekniikka on lisättävä oppiaineeksi peruskouluun, Tietotekniikan liitto haluaa.
Tietotekniikan liitto toivoo perusopetuksesta ratkaisua Suomen heikkeneviin sijoituksiin tietoyhteiskuntavertailuissa. Paluu huipulle vaatii liiton mukaan tieto- ja viestintätekniikan (tvt) sisällyttämistä perusopetuksen tuntijakoon ja mahdollisesti ylioppilaskirjoitusten oppiaineeksi.
Kouluihin pitäisi perustaa tvt-opettajan virkoja. Tietotekniikan liitto ehdottaa opetussisältöön esimerkiksi tvt-, media- ja tietoyhteiskuntataitoja sekä työelämä- ja innovaatio-osaamista.
Ajatus tvt:stä erillisenä aineena tuo mieleen vanhakantaiset koulujen atk-luokat. Eikö olisi luontevampaa, että tvt:n käyttö sisältyisi osaksi jo olemassa olevia aineita? Näin teknologia tulisi tutuksi osana koulun arkea halki opetuksen.
– Emme ole mitenkään ottaneet kantaa, että tieto- ja viestintätekniikka pitäisi nähdä pelkästään erillisenä asiana. Mutta jotta sille saataisiin painoarvoa, pitäisi sitä kohdella myöskin omana asianaan, Tietotekniikan liiton toiminnanjohtaja Robert Serén toteaa.
Kalusto
kuntoon
Tietotekniikan liiton mielestä tvt-koulutus kärsii alhaisesta arvostuksesta, joka "rapauttaa kansallista alan osaamispohjaa ja väestön tietoyhteiskuntataitoja". Kehitystä vaivaa oletus, että nuoret oppivat laitteiden ja ohjelmistojen käytön itse. Kuitenkin esimerkiksi kymmensormijärjestelmä on asia, jonka liitto tahtoisi kuuluvan opetukseen.
– Nämä asiat eivät ole niinkään seksikkäitä, mutta kuitenkin todella tärkeitä, Serén painottaa.
Liiton mukaan tvt-opetusta tulisi lisätä opettajankoulutuksessa ja opettajien täydennyskoulutuksessa. Opettajien tvt-taidoista on löydetty selviä puutteita jopa nuorten keskuudessa. Lisäksi jatkokoulutuksen mahdollisuudet on arvioitu kehnoiksi.
Myös koulujen kalusto, ohjelmistot ja yhteydet on laitettava kuntoon rahoitusmalleja samalla tarkastellen. Tietotekniikan liitto uskoo, että nykyistä sallivampi yritysten ja avointen innovoijien osallistuminen koulujen tvt:n kehittämiseen voisi edistää alan vientiä. Sillä ehdolla siis, että kouluille luodaan mahdollisimman nopeasti avoimet rajapinnat sisältävä tvt-kokonaisarkkitehtuuri.
Joulukuussa valmistui ministeriötason suunnitelma tieto- ja viestintätekniikan paremmasta käytöstä kouluissa. Uudistus maksaisi lähes 400 miljoonaa euroa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kilpailu kaivelee vuorovaikutteisia mobiili-tv-palveluja
28.05.2007 Elisa ja MindTrek järjestävät yhdessä vuoden 2007 MindTrek-mobiili-tv -kilpailun. Kilpailun pääteemana on interaktiivinen mobiili-tv ja tavoitteena on kannustaa suomalaisia digimedian tekijöitä innovoimaan uusia interaktiivisia mobiili-tv–palveluja.
Kolme vuotta sitten
Enisa haluaa kestävämmän internetin
28.05.2009 Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto Enisa toivoo tietoverkoista nykyistä sietokykyisempiä esimerkiksi hyökkäyksiä vastaan ja arvioi kolmea uutta teknologiaa tilanteen parantamiseksi.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Brittiministeri: Jos euro hajoaa, rajat voidaan sulkea 12:15
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Tukku poliitikkoja "unohti" kertoa omaisuudestaan Kreikassa 12:21
- Isänmaallisuus huipussaan? Kansa panee rahat Appleen ja Facebookiin 12:36
- EU:n raporttiluonnos: Italialla on yksi iso pulma 12:27
- Kasvattaja Kalevassa: Pian perunoita tulvii pimeästä kaapista 12:38
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- » Taloussanomat.fi
-
-273 e
-
-179 e
HP Elitebook 8760W (Core i7-2630QM, 8 GB, 17,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-118 e
-
-109 e
-
-102 e













Kommentit (10)
Mutta mikäs siinä, "tieto- ja viestintätekniikka" saattaisi jopa tuollaisiakin sisältää. Tai sitten keskitytään epäolennaiseen ja vähennetään entisestään tärkeämpiä aineita.
Windows==rahat jenkeille
Jos busines ja osaaminen on vain yhden yrityksen tuotteissa olemme riippuvaisia siitä. Ja jostain kumman syystä tuo monopoli ei ole kovin halukas tekemään sitä oikeasti uutta koska se on vaan huonoa businesta.
Veikkaan että pöytäkoneet massa-alennuksella(ja ilman alvia) ja ilman mitään softalisenssejä olisivat noin 200e kpl. Asennus talkoona ja niin että oppilaat osallistuvat.
Itse asettaisin oppilaiden koulutuksessa seuraavat aiheet tärkeiksi. Toimistoohjelmien käyttö koulutöissä(myös oikeaa ladontaa!), perus ohjelmointia jollain skriptikielellä niin että idea tulee selväksi ja koneen asennus tyhjästä eli koneen osien läpikäynti, lopulta kasaus ja käyttöjärjestelmän asennus. Tietokoneen käyttö on nykyään sama asia kuin kynä ja paperi ennen joten sen asema pitäisi olla myös sama.
Pitäisi ymmärtää että avoimet markkinat ja kilpailu ovat se varsinainen innovaatioiden ja kehityksen tie.
Öpellä vaan tuntuu aina olevan nuo takapuoliasiat mielessä...sairasta.
Windowsin käyttö ei ole eikä saa olla perustaito, oikeilla perustaidoilla ihminen osaa käyttää konetta käyttiksestä riippumatta!
Maailmassa ei todellakaan kaikki puhu samaa kieltä. Kiina taitaa olla tällä hetkellä maailman puhutuin kieli, ainakin kun katsoo väestömäärää.
Ei voida myöskään olettaa tuolla että windowsin pitäisi olla jokin pakkostandardi jota kaikkien tulisi hallita.
Usenmiten vaan opettajat ovat jonkin muinaismuistojen vallassa joissa ehkä järvisen "tietokone" romaania on pari kertaa vilkastu sieltä täältä ja siis itseasiassa pihalla kuin pakkasukot koko aiheesta.
Siis kuka opettaisi ja mitä opettaisi. Aika usein on niin että tosiasiassa ne lapset opettavat niitä opettajia (ainakin useissa kouluissa).
1. Oppitunti - pysy pois Facebook:ista jms.
2. Oppitunti - harkitse ensin mihin käytät.
3. Oppitunti - käytä suomenkieltä.
4. ---