Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Facebook todistaa: Oikeusturva pettää identiteettivarkauksissa

26.1.2011 17:18 Suomalaisten oikeusturva tarvitsee remonttia tietoverkossa yleistyvien identiteettivarkauksien vuoksi, sisäministeriön työryhmä hoputtaa.

Identiteettivarkauksiin puuttumista selvittänyt työryhmä löytää pahoja puutteita suomalaisten oikeusturvasta. Ongelmana on, että vaikka osa teoista on kriminalisoitu, toimivalta ei riitä rikosten selvittämiseen muun muassa verkon kansainvälisen luonteen vuoksi.

Lisäksi tiettyjä tekoja, kuten toisena esiintymistä, ei ole kriminalisoitu. Esimerkiksi Facebookissa voi esiintyä toisena henkilönä syyllistymättä rikokseen.

– Jos luo toisen nimissä Facebook-profiilin, eikä tee sinänsä mitään pahaa, kuten kunnianloukkausta, tekoa ei ole kriminalisoitu. Kun jokainen sitä omalta kohdaltaan miettii, niin se ei ole kovinkaan mukavaa, työryhmän puheenjohtaja Johanna Kari taustoittaa.

Identiteettivarkautta sen monine muotoineen ei ole aikaisemmin määritelty kunnolla. Se on hidastanut varkaudet kieltävän lainsäädännön luomista. Varsinaista lakia ei ole vielä edes ollut kehitteillä, Kari korjaa aiempia tietoja.

– Tämän selvityksemme jälkeen ongelmat tiedetään ja voidaan ryhtyä lainsäädäntötyöhön, mikäli oikeusministeriö ja hallitus niin katsovat.

Lakien lisäksi työryhmä esittää kevyempiä keinoja käyttöön. Niihin voisivat kuulua esimerkiksi poliisin ohjelappuset henkilöllisyysvarkauksien uhreille. Pidemmän aikavälin apuna esitetään keskitettyä ilmoitusjärjestelmää, jonka kautta tieto identiteettikaappauksista voisi välittyä nopeasti velkojille ja viranomaistahoille.

Työryhmä esittää
työryhmää

Työryhmä kehottaa perustamaan uuden työryhmän, jonka tehtävänä olisi tarkastella esille tuotuja ongelmia sekä tarkastella lainsäädännön toimivuutta ja kattavuutta erityisesti uhrin näkökulmasta. Kuulostaa ehkä byrokraattiselta vatvomiselta, mutta Johanna Kari puolustaa ajatusta.

– Yleinen vaatimus identiteettivarkauksien kriminalisoinnista on huikean iso ja pääosin harhaanjohtava. Työtä ei ole voitu tehdä ennen kuin on oikeasti mietitty konkreettiset asiakohdat.

Sisäministeri Anne Holmlund (kok.) otti identiteettiohjelmaa valmistelleen työryhmän loppuraportin (pdf) vastaan keskiviikkona.

– Henkilöllisyyden turvaaminen on keskeistä sekä fyysisessä että sähköisessä toimintaympäristössä. Tavoitteena on oltava, että kansalaisten oikeusturva on samalla tasolla kaikissa toimintaympäristöissä. Raportin perusteella oikeusturvassa on nyt selkeitä puutteita, ministeri totesi.

Holmlundin mukaan lainsäädäntö ei ole ajan tasalla. Laki ei tällä hetkellä anna esimerkiksi poliisille riittäviä valtuuksia selvittää identiteettivarkauksiin liittyviä rikoksia, kuten isoja tietomurtoja.

Ministeri pitää tärkeänä, että henkilöllisyyden tunnistaminen perustuu ehdottoman luotettaviin asiakirjoihin. Työryhmä kyseenalaistaa ajokortin kelpoisuuden tunnistamisessa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (10)

Huono 0
Jonkun nimellä facebookissa esiintyminen nyt on vielä pientä. Pikavippejä, kulutusluottoja ja kännykkäliittymiä kun otetaan toisen nimiin niin siitä tulevat ongelmat onkin ihan toista luokkaa.

Siinä tietenkin syyllistytään muihinkin rikoksiin, mutta identiteettivarkaudella on hyvä aloittaa kun se ei ole edes rikos...
Pertsa
Huono 0
luottotiedot kun on ryssinyt ajoissa niin on aika turvassa.
maksuhäiriöinen
Huono 3
Kysymys on siitä, että aina löytyy hyväuskoisia, jotka todella esiintyy omalla nimellään ko. Naamakirjassa.
Ei tulis mieleenkään omalla kohdalla
Huono 0
Mikä se nyt sitten on se "henkilöllisyys"? Etunimi ja sukunimi?
seitsemän
Huono 0
Kysymys on siitä, että aina löytyy hyväuskoisia, jotka todella esiintyy omalla nimellään ko. Naamakirjassa.

Nyt onkin kiinnostavaa kuulla miten estät sen että joku sekopää alkaa esiintymään sinun nimellä netissä? Esiinnyt itse tekaistulla nimellä vai?

Itse olen tälläisen nimikiistan kokenut.
777
Huono 0
Yleinen nimi on onneksi hyvä suoja :)

Meikäläisen nimellä on kymmenkunta kaveria naamakirjassa.
Huono 0
Esiintyykö täyskaimani minun nimelläni Internetissä vai esiinnynkö minä hänen nimellään Internetissä?

Kumpi meistä on nyt varastanut toisen identiteetin?
identiteettivaras
Huono 0
Oman nimen googlaus päivittäin selvittää missä mennään!

Onkos toi väärällä nimellä facebookissa esiintyminen laajaltikin kriminalisoitu maailmalla?
R.Töppönen
Huono 0
Oman nimen googlaus päivittäin selvittää missä mennään!

Onkos toi väärällä nimellä facebookissa esiintyminen laajaltikin kriminalisoitu maailmalla?

Ei googlaus päivittäin suojaa sinua mitenkään väärinkäytöksiltä. Asiat voivat olla jo pahasti pielessä ennen kuin saat tietää "kaksoisolennostasi".
tarkkana kuin porkkana
Huono 0
"Ministeri pitää tärkeänä, että henkilöllisyyden tunnistaminen perustuu ehdottoman luotettaviin asiakirjoihin. Työryhmä kyseenalaistaa ajokortin kelpoisuuden tunnistamisessa."

Siis ajokortti ei ole ehdottoman luotettava asiakirja? Mikä siten on?
Kai Puu
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kilpailu kaivelee vuorovaikutteisia mobiili-tv-palveluja

28.05.2007 Elisa ja MindTrek järjestävät yhdessä vuoden 2007 MindTrek-mobiili-tv -kilpailun. Kilpailun pääteemana on interaktiivinen mobiili-tv ja tavoitteena on kannustaa suomalaisia digimedian tekijöitä innovoimaan uusia interaktiivisia mobiili-tv–palveluja.


Kolme vuotta sitten

Enisa haluaa kestävämmän internetin

28.05.2009 Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto Enisa toivoo tietoverkoista nykyistä sietokykyisempiä esimerkiksi hyökkäyksiä vastaan ja arvioi kolmea uutta teknologiaa tilanteen parantamiseksi.

.