Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Julian Assangen luovutusta puidaan oikeudessa

Julian Assange
Kuva: EPA

7.2.2011 10:31 WikiLeaksin perustajan luovuttaminen Ruotsiin on kaksipäiväisen oikeuskäsittelyn aiheena Isossa-Britanniassa.

Lontoolainen tuomioistuin pohtii, luovutetaanko ilmiantosivusto WikiLeaksin perustaja Julian Assange Ruotsiin vastaamaan syytteisiin raiskauksista ja seksuaalisesta ahdistelusta.

Syytteiden taustalla on kaksi naista, jotka Assange tapasi viime elokuussa. Assange on kiistänyt raiskaukset. Hänen mukaansa taustalla on Yhdysvaltain ajojahti häntä vastaan.

WikiLeaksissa on paljastettu runsaasti arkaluontoista materiaalia muun muassa Yhdysvaltain sotatoimista. Ruotsin syyttäjäviranomainen on kuitenkin aikaisemmin sanonut, että syytteillä ei ole mitään tekemistä WikiLeaksin kanssa.

Kaksi
päivää

Tänään alkava käsittely kestää kaksi päivää, muun muassa yleisradioyhtiö BBC kertoo. Assangen puolustus aikoo tiettävästi vedota muun muassa siihen, että miehen luovuttaminen Ruotsiin altistaa hänet luovutukselle Yhdysvaltoihin.

Puolustuksen mukaan Assange pelkää kuolemantuomiota Yhdysvalloissa, missä moni median vaikuttaja on jo vaatinut hänen tappamistaan.

Lue lisääBBC:n uutinen
Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (2)

Huono 0
Juoruämmä on luovutettava vastaamaan teoistaan.
Hertta
Huono 0
"Juoruämmä on luovutettava vastaamaan teoistaan." - So olisikin oikein on riemuvoitto Arabimaille, Kiinalle, Pohjois-Korealle, Venäjälle jne. kun länsimaisen demokratian keulakuva USA teloittaisi vain tosiasioita paljastaneen miehen puolueettoman Ruotsin luovuttamana ...
J-P Laine
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kilpailu kaivelee vuorovaikutteisia mobiili-tv-palveluja

28.05.2007 Elisa ja MindTrek järjestävät yhdessä vuoden 2007 MindTrek-mobiili-tv -kilpailun. Kilpailun pääteemana on interaktiivinen mobiili-tv ja tavoitteena on kannustaa suomalaisia digimedian tekijöitä innovoimaan uusia interaktiivisia mobiili-tv–palveluja.


Kolme vuotta sitten

Enisa haluaa kestävämmän internetin

28.05.2009 Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto Enisa toivoo tietoverkoista nykyistä sietokykyisempiä esimerkiksi hyökkäyksiä vastaan ja arvioi kolmea uutta teknologiaa tilanteen parantamiseksi.

.