Peltipoliisi aloittaa nopeusvalvonnan Kehä III:lla

Kuva: Lehtikuva
16.2.2011 13:43 Ensimmäistä nopeusvalvontakameraa asennettiin Kehä III:lle keskiviikkona.
Automaattinen ylinopeusvalvonta tavoittaa tänään Kehä III:n. Helsingin liikenneturvallisuuskeskus kertoo, että ensimmäistä kameraa asennettiin kehätien varrelle keskiviikkona iltapäivällä. Kameratolpat ovat sojottaneet valmiina jo pitkään.
Lisää kameroita on tulossa pitkälti toistakymmentä. Tahti riippuu siitä, minkälaista vauhtia ensimmäinen kamera alkaa napsia kuvia ylinopeutta ajavista autoista. Liikenneturvallisuuskeskuksen kyky käsitellä kuvia on rajallinen.
Hanke on hieman myöhässä alkuperäisestä aikataulusta. Kameroiden asennus oli tarkoitus aloittaa viime vuoden puolella, mutta luminen sää esti sen. Muualle jo asennetut kamerat ovat keskuksen mukaan kestäneet hyvin tämän talven lumimassat ja paukkupakkaset.
Kehä I:lle kameroita alkaa ilmestyä näillä näkymin ensi vuonna. Kameratolppia on koko maassa tuhatkunta.
Kommentit (10)
Anonyymi
??? Eihän noilla kameroilla ole mitään tekemistä liikenneturvallisuuden kanssa. Nordea tai Sampo ovat oikeampia puulaakeja tämän hoitamiseen.
Anonyymi
Anonyymi
Ei haittaa, tunnistimet on tiessä 20 metriä ennen kameraa, siihen asti voi painaa täysiä ja kova jarrutus juuri ennen kameraa.
No ei kyllä voi, kun mittaavat keskinopeutta.
Nostaisivat nyt sitten rajoituksen 90 kilometriin tunnissa, sillä nyt matkanteko hidastuu huolella kun valtaosa porukasta jarruttaa 75km/h mittarin mukaan aina tolpan kohdalla..
Anonyymi
Anonyymi
No ei kyllä voi, kun mittaavat keskinopeutta.
Silloin koukataan toisen kaistan kautta, ei tarvitse edes hidastaa.
Anonyymi
No ei kyllä voi, kun mittaavat keskinopeutta.
Silloin koukataan toisen kaistan kautta, ei tarvitse edes hidastaa.
Eli sä aattelit koukata vastaantulevien kaistan kautta kehä kolmosella? :D
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Jännä että noita euroopan teitä kehutaan vaikka siellä ollut samat systeemit jo kymmeniä vuosia.
Ehkä sakot ei oo siellä ihan samaa luokkaa kun täällä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:28 Paljastuksille ei loppua näy: FBI vakoilee ihmisiä lennokeilla
- 06:15 WSJ: Microsoft yritti ostaa Nokian älypuhelimet
- 06:04 Nämä tabletit ja puhelimet kiinnostavat eniten suomalaisia
- 19.6. Google lisää Chromebook-kannettavien myyntiä
- 19.6. Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta
- 19.6. 3T: HCL vähentää ex-nokialaisia Tatan vanavedessä
- 19.6. Skandinavian johtaja erosi Nokiasta
- 19.6. Elisa nappasi "maailman ohuimman" älypuhelimen
- 19.6. Kuusi tietosuojavaltuutettua: Saisimmeko Glassin, kiitos
- 19.6. Microsoft Office vihdoin iPhoneen, mutta moni pettyy
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 19.6. NSA: Vakoilu vesitti pommiaikeet New Yorkissa
- 19.6. Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin
- 19.6. Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa
- 19.6. Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 19.6. 172 jää pihalle TCS:n uudesta organisaatiosta
- 19.6. Maksatko nettikaupassa enemmän kuin kaverisi?
- 19.6. Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt
- 18.6. Kiinan supertietokone rökitti kaikki
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 06:15 WSJ: Microsoft yritti ostaa Nokian älypuhelimet
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 06:04 Nämä tabletit ja puhelimet kiinnostavat eniten suomalaisia
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta 15:17
- 3T: HCL vähentää ex-nokialaisia Tatan vanavedessä 14:57
- Kuusi tietosuojavaltuutettua: Saisimmeko Glassin, kiitos 13:56
- NSA: Vakoilu vesitti pommiaikeet New Yorkissa 11:22
- 172 jää pihalle TCS:n uudesta organisaatiosta 09:10
- Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt 07:00
- 12:n kopla auttaa valtion pakeille 15:04
- Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran 13:04
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Nettimainonta kasvoi alkuvuonna melkein 20 prosenttia
20.06.2008 Internetmainonnan arvo oli vuoden ensimmäisellä alkuneljänneksellä 5,8 miljardia dollaria.
2010
Kolme vuotta sitten
Tekstiviestit houkuttavat aikuisiakin ajaessa
20.06.2010 Aikuisiakin kuskeja pitää näemmä valistaa tekstiviestittelyn vaaroista, yhdysvaltalainen tutkimus paljastaa.
Taloussanomat
- Kartta kertoo: Täältä löytyy Suomessa töitä 06:01
- DNA:n pörssiaikeet tarkentuvat kesän aikana 09:32
- Dolce & Gabbanan perustajat saivat vankilaa veronkierrosta 09:12
- Bernanke: Fed voi vähentää elvytystä jo tänä vuonna 08:41
- Juhannuksesta huolimatta - euroministerit taas koolle 07:57
- Tätä ei voi huijata - poliisin uusi älykamera paljastaa kaaharit 07:35
- Kaleva: Pankkiryöstöjen määrä romahti 07:34
- Yli 500 miljoonaa – VM arvioi hinnan velan taittamiselle 13:04
- Näin saat pitkän lomaputken 06:01
- Pitkän linjan talousvaikuttajat rummuttavat eurokritiikkiä 17:30
- » Taloussanomat.fi













