Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Libyalaisten ääni kuuluu taas verkossa

Kuva: EPA

23.8.2011 12:05 Libyalaiset ovat päässeet takaisin verkkoon, uutisoi BBC. Silti kukaan ei oikein tiedä, mitä on tapahtunut.

Libyan verkkoyhteydet toipuvat puoli vuotta kestäneestä verkkosulusta pikkuhiljaa, Britannian yleisradioyhtiö BBC uutisoi. Paikalliset verkkoyhteydet ovat kuitenkin yhä epävarmoja.

BBC:n mukaan verkkoliikennettä analysoivilla yrityksillä on vaikeuksia päätellä, mitä oikeastaan on tapahtunut. Maan verkkoliikenteen määrä on  kuitenkin lisääntynyt huomattavasti.

Verkkoyhteyksien toipuminen kertonee siitä, että kapinalliset ovat saaneet valtiollisen internetoperaattorin ISP:n tilat haltuunsa. ISP on laittanut verkkosivuilleen tekstin ”Libya, yksi heimo”.

Esimerkiksi Libya Youth Movement on lähettänyt Twitter-viestejä Tripolin tapahtumista. Myös maassa työskentelevät ulkomaiset toimittajat ovat lähettäneet maasta Twitter-viestejä.

Helsingin Sanomien mukaan kapinalliset ovat myös vallanneet kaksi paikallista puhelinoperaattoria, jotka ovat lahjoittaneet asiakkailleen ilmaista puheaikaa. Tavoitteena on, että operaattoreiden asiakkaat voisivat olla yhteydessä sukulaisiinsa ja ulkomaailmaan.

Libya katkoi verkkoyhteyksiä jo helmikuun lopussa, mutta lopullinen verkkosulku astui voimaan maaliskuun alussa.

VerkossaBBC:n uutinen aiheesta
Jutun kirjoitti: Topi Kanniainen

Topi Kanniainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (1)

Huono 0
BBC:n mukaan verkkoliikennettä analysoivilla yrityksillä on vaikeuksia päätellä, mitä oikeastaan on tapahtunut

No jos Libya on ollut ihan puti-puhtoinen kaikista verkkomömmöistä niin silloin lienee vaikeaa. Muutoin kyllä pitäs olla aika helppoa todentaa putkien aukeaminen...
Setämies
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Online-itsemurhasta ei syytetä ketään

28.05.2007 Maaliskuussa englantilainen 42-vuotias Kevin Whitrick teki itsemurhan muiden chattaajien seuratessa tapahtumaa. Nyt syyttäjä on kuitenkin todennut, ettei tapauksesta voida syyttää ketään.


Kolme vuotta sitten

Elisa-pomo eroaa Jippii-tuomion takia

28.05.2009 Elisan johtoryhmän jäsen Jukka Peltola ilmoitti Jippiin hovioikeustuomion jälkeen jättävänsä tehtävät telekonsernin palveluksessa.

.