Television pikselimössö johtuu säästä

Kuva: Lehtikuva
26.10.2011 14:47 Televisiossa esiintyvät kuva- ja ääniongelmat johtuvat sään parhaillaan aiheuttamasta radiokelihäiriöstä, Digita kertoo.
Etelä-, Keski- ja Itä-Suomessa kärsitään ongelmista television katselussa, jakeluyhtiö Digita tiedottaa. Ongelmat alkoivat tänään ja voivat säästä riippuen jatkua pidempäänkin.
Kyse on korkeapaineen mahdollistamasta radiosignaalien ylipitkästä etenemisestä, minkä vuoksi häiriöitä voivat aiheuttaa jopa naapurimaiden radio- ja televisiolähetykset.
Analogiaikaan esimerkiksi Itä-Suomessa normaalikuvan päälle saattoi ilmestyä venäläistä haamukuvaa. Nyt kun kyse on ykkösistä ja nollista, tuloksena on pikselimössöä.
Digita ei pysty korjaamaan ongelmaa, joka tyypillisesti kestää enintään muutaman päivän. Häiriöt koskevat kaikkia kanavanippuja.
Ongelmasta kärsivät ennen kaikkea antennitaloudet. Ne voivat ehkäistä häiriöitä huolehtimalla antenniensa ja vahvistimiensa laadusta. Häiriöt voivat jonkin verran heijastua myös kaapelikoteihin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kaakkois-Suomen tv-ongelmat jatkuvat
28.05.2007 Joutsenon televisioaseman maston antennisyöttökaapeleissa tapahtuneen oikosulun syyksi on vahvistumassa salamanisku, Digita tiedottaa.
Kolme vuotta sitten
Tekstiviestiskandaali varjostaa American Idolin finaalia
28.05.2009 Puhelinyhtiö AT&T:n sanotaan jakaneen ilmaisia puhelimia tekstiviestiäänestystä varten.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Brittiministeri: Jos euro hajoaa, rajat voidaan sulkea 12:15
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Tukku poliitikkoja "unohti" kertoa omaisuudestaan Kreikassa 12:21
- Isänmaallisuus huipussaan? Kansa panee rahat Appleen ja Facebookiin 12:36
- EU:n raporttiluonnos: Italialla on yksi iso pulma 12:27
- Kasvattaja Kalevassa: Pian perunoita tulvii pimeästä kaapista 12:38
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (23)
Tämä miksi se vaikuttaa myös kaapeliverkkoihin, johtuu siitä että monet kotimaiset tv-kanavat kuten mm. Yle ja MTV3 otetaan kaapeliverkkoihin alas ihan samalla tavalla harava-antennilla kuten antennitalouksissakin eli sitä samaa kuvaa jakavat kaapelissakin mitä me antennilla vastaanottavat katsomme. Kuidulla tietysti saisi suoraan tv-yhtiöiltä mutta se maksaa enemmän, antennivastaanotto on tässä tapauksessa kaapelioperaattorille halvempi vaihtoehto.
Ja kukaan ei halua maksaa tv-maksua, sitä saa mitä tilaa.
Aivan soopaa. Jokainen voi tarkistaa bittivirran nyt ja muutama kuukausi sitten. Datarate on pudonnut.
Ilmeisesti koitetaan houkutella ihmisiä HD:n pariin. HD:ssä on sitten pakolliset paritukset, tallenteiden siirtojen estot ja muut kivat kiusat maksavalle kuluttajalle.
Tämä on taas tekijänoikeuksiin vedoten pissitty koko HD. Tässä käy ihan samalla tavalla, kuin CD-levyjen kanssa. Laitetaan sellaiset "kopiosuojaukset", ettei alkuperäiset laillisesti ostetut levytkään enää toimi missään. Sitten ihmetellään, kun ihmiset imuroi netistä toimivaa tavaraa.
HD-hommalle käy ihan samoin.
Urheilua, formulat, jääkiekot, jalkapallot saa jo HD-tasoisena streamia "laittomasti" netistä.
Itse olisin hommannut satelliitti-tv:n, juuri HD-lähetysten takia, JOS olisi ollut ilman tappelua mahdollista tehdä esim. peleistä tallennekirjastoa omaan käyttöön. Nyt otan saman tavaran ilmaiseksi piraattistreameista. Selostus on sitten ulkomaankielellä, mutta ei haittaa, pääasia, että kuva näkyy.
Ampukaa vaan itseänne jalkoihin tekijänoikeusjärjestöt, jos siltä tuntuu. Minulta ette saa enää lanttiakaan ennenkuin nuo MAKSAVALLE asiakkaalle laitetut riesat poistetaan.
Syy miksi Ylen ja mainoskanavat tulevat kaapeliverkkoihin antenniverkon kautta on siinä
että kyseisellä kaapeliTV alueilla tulisi oman alueen Kotimaan Katsaus ja mainoskanavilla oman talousalueen mainokset, ei Uudenmaanläänin Katsausta ja Helsingin mainokset.