Ministeri sättii Lex Nokiaa

Krista Kiuru.
Kuva: Lehtikuva
4.11.2011 14:56 Viestintäministeri Krista Kiuru arvostelee Lex Nokian valmistelua Journalisti-lehdessä. Hän on valmis ottamaan lain uuteen tarkasteluun.
Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd.) lupaa puuttua kiisteltyyn "Lex Nokiaan". Hänen mukaansa lain tarpeellisuus arvioidaan uudelleen.
Kiurun edeltäjän Suvi Lindénin laki astui voimaan vuonna 2009. Lain avulla yrityksissä on tietyin edellytyksin mahdollista saada selville esimerkiksi sähköpostiviestien lähetysaika, lähettäjä ja vastaanottaja. Lain tarkoituksena on torjua yritysvakoilua.
Laki aiheutti paljon pelkoja valmisteluvaiheessa. Huolet ulottuivat työntekijöiden tietosuojasta toimittajien lähdesuojan säilymiseen.
– Lex Nokian valmistelu oli kaikesta päätellen melkoinen sotku ja savotta, Kiuru arvioi torstaina ilmestyneelle Journalisti-lehdelle.
Laki on päältä päin katsottuna lähinnä pölyttynyt. Ministeriön seurantaryhmä esimerkiksi kertoi lähes vuosi sitten, että yksikään yritys tai yhteisö ei ole tehnyt vaadittavaa ennakkoilmoitusta tunnistetietojen tarkkailusta.
Ryhmä tosin kertoi neljästä tapauksesta, missä Lex Nokia oli otettu käyttöön ilman ennakkoilmoitusta.
Krista Kiuru kommentoi Helsingin Sanomille perjantaina, että "ilmoitusvelvollisuus tietosuojavaltuutetulle ei ole toiminut kuten pitäisi".
- Lue lisääHelsingin Sanomien uutinen
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kaakkois-Suomen tv-ongelmat jatkuvat
28.05.2007 Joutsenon televisioaseman maston antennisyöttökaapeleissa tapahtuneen oikosulun syyksi on vahvistumassa salamanisku, Digita tiedottaa.
Kolme vuotta sitten
Tekstiviestiskandaali varjostaa American Idolin finaalia
28.05.2009 Puhelinyhtiö AT&T:n sanotaan jakaneen ilmaisia puhelimia tekstiviestiäänestystä varten.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Brittiministeri: Jos euro hajoaa, rajat voidaan sulkea 12:15
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Tukku poliitikkoja "unohti" kertoa omaisuudestaan Kreikassa 12:21
- Isänmaallisuus huipussaan? Kansa panee rahat Appleen ja Facebookiin 12:36
- EU:n raporttiluonnos: Italialla on yksi iso pulma 12:27
- Kasvattaja Kalevassa: Pian perunoita tulvii pimeästä kaapista 12:38
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (17)
Hyvä että joku heräilee!
Firmoilla on omat sisäiset verkot ja kaikki mitä teet siellä menee niiden läpi.
ns. taloyhtiön kaista menee jonkun operaattorin kautta jollei taloyhtiö ole oman verkkonsa omistaja (normaalisti ei).
Ja jos taloyhtiö tarjoaa omistamaansa sähköpostipalvelinta niin et käytä sitä.
PS. Vieläkö ne Ruotsin puolustusvoimat seuloo meidän datat?
Siteerattu pitää todennäköisesti paikkansa, vaikken itse voi sanoa tietäväni. Pointtini on kuitenkin se, että on käsittämätöntä että PARI VIRKAMIESTÄ on käytännössä kehittänyt ja lyönyt läpi lain, ja vieläpä näin ongelmallisen. Mitä HE*VETIN demokratiaa se sellainen vallankäyttö on, jossa VIRKAMIEHET käyttävät tosiasiallista valtaa?
nimim. lex sitä sun tätä...
Laki on säädetty pilvilinnakaupungit mielessä, jossa ihmiset ovat tyhmiä ja yritysvakoilu tapahtuu Hotmailin kautta. En tosin ylistä ketään kummemmin ennen kuin laki on heitetty lopullisesti roskakoriin.
Meille osanottajille selvisi samalla, miksi hyvinkin valmistellut lausuntomme muutosehdotuksineen eivät olleet johtaneet lain valmistelussa yhtään mihinkään.
Mikäli ministeri haluaa parempaa lain valmistelua, tulisi aloittaa oman pesän työskentelystä. Ja muuttaa sitä!