Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Ennen tappava kännykkä löytyy kohta miljoonalta Pohjois-Koreassa

20.11.2011 22:18 Miljoona puhuu kohta 3G-kännykkään maailman suljetuimmassa maassa, Reuters kertoo.

Kännykkä saattoi viedä hengen tovi sitten, mutta nyt Pohjois-Koreassa on melkein miljoona matkapuhelimen käyttäjää. Uutistoimisto Reutersin mukaan rajan odotetaan rikkoutuvan vuoden loppuun mennessä. Vuosi sitten käyttäjiä oli noin 300 000.

Pohjois-Korean kommunistihallinto kielsi kännykät vuonna 2004. Matkapuhelimen hallussapidosta saattoi joutua vankileirille tai jopa teloitettavaksi. Maa kuitenkin salli kännykät uudestaan vuonna 2008. Silloin Pohjois-Korea sopi egyptiläisen Orascomin kanssa 3G-verkon rakentamisesta.

Nyt 3G-kännykät ovat yleinen näky pääkaupungissa Pjongjangissa, missä etenkin liikemiehillä on vaikeuksia pistää luurinsa piiloon.

Samalla pitää muistaa, että Pohjois-Koreassa on noin 23 miljoonaa asukasta, joista valtavalla enemmistöllä ei ole rahaa ostaa 3G-matkapuhelinta. 3G-verkko kattaa lähes kaikki asukkaat, mutta vain 14 prosenttia Pohjois-Korean pinta-alasta.

Lisäksi ulkomaalaisilta on kielletty matkapuhelimen käyttäminen maassa. Aikaisemmin kännykän vuokraaminen vierailun ajaksi onnistui, mutta siihen tuli tiettävästi loppu helmikuussa.

Reutersin mukaan kännykät eivät liene vielä hyvään toviin uhka maan hallinnolle toisin kuin monissa arabimaissa, joissa matkapuhelimilla oli tärkeä tiedonjakajan rooli kansannousujen keskellä.

Lue lisääReutersin uutinen
Jutun kirjoitti: Reuters-Digitoday

Reuters-Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (20)

Huono 0
Lisäksi ulkomaalaisilta on kielletty matkapuhelimen käyttäminen maassa.
Selvä juttu. Täytyy siis hakea maan kansalaisuutta, ja sen saatuaan voikin sitten soittaa kotiin ja kertoa kuulumiset.
1. ja viimeinen lomamatka
"Nyt 3G-kännykät ovat yleinen näky pääkaupungissa Pjongjangissa, missä etenkin liikemiehillä on vaikeuksia pistää luurinsa piiloon."

Eniten tässä uutisessa ihmetytti että onko Pohjois-Koreassa todellakin liikemiehiä? Vai onko ne puoluepamppuja?
liisiä
onko Pohjois-Koreassa todellakin liikemiehiä? Vai onko ne puoluepamppuja?
Kyllä ja kyllä.
Kommunistisen liikkeen miehiä
Huono 0
myös täällä liikemiehet päättävät politiikan sisällöstä ja kansalaisten oikeuksista
jossainhan sitä täytyy asua
Ennen tappava kännykkä.
Otsikointi kohdallaan...
Huono 1
Ennen tappava kännykkä.

Tämä on sitä nykyajan ammattitaitoa :D, tai -taidottomuutta...
Must pee
Huono 3
hail pohjoiskorea tuo applen esimerkkivaltio
...
Huono 1
Lisäksi ulkomaalaisilta on kielletty matkapuhelimen käyttäminen maassa.
Aamusella YLEn toimittaja soitti matkapuhelimella (ulkomaalaisille varattu verkosta) aamu-TV-lähetykseen, joten saavat käyttää.
Aamuvirkku
Huono 2
Siinäpä saumaa Applelle, match made in heaven!
think different
Huono 0
Mistä noita "Ennen tappavia kännyköitä" saa ostaa? Vai onko kyseessä joku Pohjois-Korealainen erikoisuus?
tappava luuri joka ei tapa enää
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kaakkois-Suomen tv-ongelmat jatkuvat

28.05.2007 Joutsenon televisioaseman maston antennisyöttökaapeleissa tapahtuneen oikosulun syyksi on vahvistumassa salamanisku, Digita tiedottaa.


Kolme vuotta sitten

Tekstiviestiskandaali varjostaa American Idolin finaalia

28.05.2009 Puhelinyhtiö AT&T:n sanotaan jakaneen ilmaisia puhelimia tekstiviestiäänestystä varten.

.