Peliskene poimi presidentin palkinnon

Angry Birds ei ole vain peli, vaan kansainvälinen ilmiö.
Kuva: Rovio
9.2.2012 15:55 Suomen nopeasti kasvava peliala sai presidentti Tarja Halosen myöntämän kansainvälistymispalkinnon.
Suomen videopeliklusteri oli yksi kolmesta kansainvälistymispalkinnon saajasta tänään Helsingissä. Jo 44. kerran jaetut palkinnot myönsi presidentti Tarja Halonen.
Nopeasti kasvava peliskene on taloudellisesti Suomen merkittävin kulttuurivientiala, Finpro huomauttaa. Menestystarinoihin kuuluvat esimerkiksi Max Payne ja Angry Birds.
Markkina muodostuu lähinnä Yhdysvalloista ja Länsi-Euroopasta. Kasvua kuvastaa se, että nousu jatkui vahvana viime vuonna, vaikka itse pelien hyllymyynti vajosi rahassa ja kappaleissa mitattuna.
Pelinkehittäjien yhteenlaskettu liikevaihto kohosi 165 miljoonaan euroon sadasta miljoonasta. Lisäksi ala työllistää noin 1300 henkilöä.
Suomen peliklusterin saaman yhteisöpalkinnon vastaanottivat pelialan yrityksiä edustava Suomen pelinkehittäjät ry, pelialalla työskenteleviä ihmisiä yhteen kokoava IGDA ja pelialan liiketoimintaa, koulutusta ja tutkimusta edustava Neogames.
Toinen Halosen palkitsema taho oli nanoteknologiaa käyttäviä pinnoituslaitteita valmistava Beneq. Yhtiön laitteita hyödynnetään muun muassa aurinkokennojen valmistuksessa ja taipuisassa elektroniikassa.
Kansainvälistymispalkinnon sai myös kaivoslaitteisiin erikoistunut Normet.
Vuosi sitten palkinnon sai muun muassa kännykkälaukkuja valmistava Golla.
- VerkossaFinpron tiedote
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen 11:27
- Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa 08:47
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nokian ja Qualcommin riitaa voi tulkita monella tavalla
25.05.2007 Teollisoikeuksien asiantuntijan professori Niklas Bruunin mielestä patenttien arvon mittaaminen kehittyvässä teknologiassa on hankalaa.
Kolme vuotta sitten
Puolueettoman tuomarin etsintä Pirate Baylle jatkuu
25.05.2009 Pirate Bay -oikeudenkäynnin tuomarin jääviyttä tutkinut tuomari paljastui hänkin jääviksi ja siirrettiin jutusta. Myös seuraavan tuomarin jääviyttä epäillään.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset 06:03
- 71 000 nousee töissä "auto-tasolle" 11:51
- Tulli kyllästyi: Jos lankesit nigerialaishuijaukseen, älä soita meille 12:35
- Osakestrategin top 20 -lista – yksi suomalainen mukana 13:14
- ZTE tuo älypuhelimiinsa suomalaisen käyttöliittymän 08:37
- Talouselämä: Suomen yritykset liki ennätykseen – Nokia kompuroi 09:03
- » Taloussanomat.fi
-
-446 e
-
-106 e
-
-82 e
HP Elitebook 8760W (Core i7-2630QM, 8 GB, 17,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-57 e
-
-56 e














Kommentit (5)
Onko demokraattisella sekularisoituneella lännellä mitään muuta vaihtoehtoa, kuin muuttaa islamilainen arabimaailma kaltaisekseen seuraavan 100 vuoden kuluessa?
Ei, ei ole. Ainoa toinen vaihtoehto olisi sotilaallinen ja se taasen olisi humanitäärinen rikos, joka vaikuttaisi tekijäänsä yhtä paljon kuin kohteeseen. Joten Euroopan lähialueet saavat luvan opetella meidän tapamme tai me emme osta niiltä raaka-aineita ja energiaa ja siten anna niille mahdollisuutta rakentaa infrastruktuuria ja keskiluokkaa. Tilanne taitaa olla meille aika win-win-tilanne.
Tarkoitatko pohjoista valtiota vai Juhani Suomea?