FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus

Kuva: Ruutukaappaus
10.2.2012 07:00 Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI on julkaissut Applen perustajasta Steve Jobsista kootun tiedoston. Se vahvistaa lokakuussa kuolleen teknologiamaailman ikonin julkista kuvaa.
FBI:n torstaina julkistama taustaraportti koottiin pääasiassa 1991, jolloin presidentti George Bush harkitsi Steve Jobsin nimittämistä hallituksen vientineuvoston jäseneksi. Raportin mukaan Jobs olisi ollut kelvollinen ehdokas, mutta häntä ei kuitenkaan koskaan nimitetty neuvoa-antavaan elimeen.
Julkistetussa raportissa Jobsista kerrotaan vain yksi uusi tieto. Hänellä oli vuosina 1988–1990 huippusalainen turvaluokitus.
Näyttää siltä, ettei FBI julkaissut kaikkia Jobsiin liittyviä tietojaan. Raportista ei käy selville, miksi Jobs tarvitsi turvaluokituksen. Ilmeisesti se liittyi animaatiostudio Pixariin. Jobs osti Pixarin vuonna 1986 ja myi sen Disneylle 2006.
Raportin julkaisu perustui tiedon vapaus -lakiin, jonka perusteella amerikkalaisilla on oikeus vaatia nähtäväksi viranomaistietoa.
191-sivuisessa raportista on poistettu 16 sivua ja lausuntoja antaneiden nimet. Raportissa puhutaan Jobsin huumausainekokeiluista, joista hän on kertonut itse julkisesti. Työtovereilta, alaisilta ja naapureilta kootuissa lausunnoissa nousee esiin Jobsin kyky muuntaa todellisuutta oman näkemyksensä mukaiseksi.
Sanomalehti Seattle Timesin mukaan eräs raporttiin haastatelluista sanoi, että Jobs oli ajoittain epärehellinen, mutta koska korkean tason poliittiseen asemaan ei tarvita rehellisyyttä, hän suosittelee Jobsia luottamusta ja luotettavuutta vaativaan asemaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Lex Nokia -tiimi voi tehdä yllätysiskun vaikka Nokiaan
28.05.2009 Tietosuojavaltuutetun toimisto ei aio jäädä pelkäksi postikonttoriksi Lex Nokia -lain soveltamisessa. Tarvittaessa tietosuojavaltuutettu tekee tarkastusiskun vaikka itse Nokiaan.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Brittiministeri: Jos euro hajoaa, rajat voidaan sulkea 12:15
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Tukku poliitikkoja "unohti" kertoa omaisuudestaan Kreikassa 12:21
- Isänmaallisuus huipussaan? Kansa panee rahat Appleen ja Facebookiin 12:36
- EU:n raporttiluonnos: Italialla on yksi iso pulma 12:27
- Kasvattaja Kalevassa: Pian perunoita tulvii pimeästä kaapista 12:38
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (83)