Epäillylle Wikileaks-vuotajalle 22 syytettä

Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva
24.2.2012 09:17 Bradley Manning ei suostunut vielä sovitteluratkaisuun sotaoikeudenkäynnin ensimmäisenä päivänä.
Yhdysvaltain maavoimien sotilaalle Bradley Manningille luettiin torstaina syytteet vihollisen auttamisesta ja lukuisista muista rikoksista. Hän esiintyi sotaoikeudessa Fort Meadessa Marylandissa.
Kuulemisesta kertoo muun muassa Washington Post. Vuonna 2010 pidätettyä Manningia epäillään satojen tuhansien diplomaattisähkeiden ja sotilasraporttien vuotamisesta Wikileaks-palveluun. Syytteitä on kaikkiaan 22 kappaletta.
Syyttäjien mukaan Irakissa palvellut Manning vaaransi ihmishenkiä paljastuksillaan. Häntä odottaa enimmillään elinkautinen vankeus ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen.
Puolustuksen mukaan Manningilla oli niin suuria henkisiä ongelmia, ettei häntä olisi ylipäätään saanut päästää käsittelemään salaisia asiakirjoja. Lisäksi hänen paljastamansa asiakirjat eivät vaarantaneet kansallista turvallisuutta, puolustus katsoo.
Manning ei ainakaan vielä suostunut sovitteluratkaisuun nopean, mutta lievennetyn tuomion saamiseksi. Hän ei myöskään päättänyt, haluaako hän oikeudenkäynnin käsittelijäksi tuomarin vai valamiehistön.
Lopullisen sotaoikeudenkäynnin alkamisajankohtaa ei vielä päätetty.
Kommentit (6)
Anonyymi
Anonyymi
Tähän uutiseen ei tule kommentteja, sillä tämän palstan Noksun ja Anteron käyttäjät ovat nähneet Wikileaksin vain maikkarin uutisissa.
Miten sä edes näät lukea sun iPonin pieneltä näytöltä mitään. Zoom sinne zoom tänne.
Anonyymi
Anonyymi
Mitallihan tuolle kaverille pitäisi antaa... paljasti sota alueella tapahtuvia vääryyksiä. Tuo oikeunkäynti jos mikä pitäisi siirtää Ruotsiin =D
{Ruotsihan == Yhdysvallat}
Anonyymi
{Ruotsihan == Yhdysvallat}
Tuo pitää paikkaansa vain TO-asioissa ;)
Anonyymi
Miten sä edes näät lukea sun pieneltä näytöltä mitään. Zoom sinne zoom tänne.
Käytänkin iPhonessani Applen 27" tuumaista Cinema Displayta. On muuten mahtava näyttö.
Näkyy Wikileaksitkin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 20.5. Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän
- 20.5. Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä
- 20.5. Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin 07:00
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin 13:23
- Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta 12:17
- Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun 09:40
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille 09:30
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Disney sulkee virtuaalimaailmansa
21.05.2008 Disney sulkee Virtual Magic Kingdom -nettimaailman. Käyttäjät ovat päätöksestä hämmentyneitä.
Kolme vuotta sitten
Viestintävirasto: ei mitään pulaa kännykkänumeroista
21.05.2010 Teleoperaattori TeliaSonerassa pelätään, että kännykkänumeroiden nykyistä hitaampi kierrätys voisi johtaa pulaan numeroista. Viestintäviraston mukaan numeropula ei ole kuitenkaan todellista.
Taloussanomat
- Firmat, tässä vastuun alkeita kaukaisiin maihin 06:01
- Kuinka halvalla kesärenkaat saisi nettikaupasta? 06:01
- Teknohuuma valtasi pörssin: Kurssi +221 % alkuvuonna 16:40
- Reuters: DNA:n myyntivalmistelut etenevät 20:01
- H&M pohtii tuotantoa Etelä-Amerikassa ja Afrikassa 16:48
- MOT: TeliaSoneran hallitus ei tiennyt tarpeeksi Uzbekistan-kaupoista 21:50
- Japanin "supersankari" ei säästele rahamuskeleita 15:46
- Kiina kiristää välejä – Bryssel ja Berliini tukkanuottasilla 17:15
- Mitä ihmettä? Nuorten mielestä yt:t kuuluvat hyvään työelämään 20:25
- Tutkimus: Ruipelot rikkaat miehet kannattavat tulonjakoa 19:21
- » Taloussanomat.fi
-
-114 e
Dell XPS 8500 CE (Core i7-3770, 16 GB, 2 TB, W7HP), keskusyksikkö
-
-60 e
HP Workstation Z420 (Xeon E5-1650, 8 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-24 e
Apple iMac (Core i5 3,2Ghz, 8 GB, 1 TB, 27", OS-X), pöytäkone
-
-21 e
Apple Mac Mini (Core i7, 4 GB, 2 TB, OS X Server), keskusyksikkö
-
-20 e
Asrock CoreHT-S 245 B (Core i5-2450M, 4 GB, 1 TB, Win 8), keskusyksikkö













