Yahoo uhittelee Facebookille

Kuva: EPA
28.2.2012 17:20 Yahoo on valmis viemään Facebookin oikeuteen, jos yhteisöpalvelu ei pulita rahaa useista patenteista.
Nettiyhtiö Yahoo vääntää kättä patenteista maailman suurimman yhteisöpalvelun Facebookin kanssa. Nimetön lähde kertoo uutistoimisto Reutersille, että Yahoo aikoo vaatia Facebookilta lisenssimaksuja 10–20 patentista. Ne koskevat muun muassa mainoksia, yksityisyyden hallintaa ja uutisvirtaa.
Yahoo on vahvistanut, että se on valmis viemään Facebookin oikeuteen, jos rahoja ei ala kuulua. Yhtiöiden edustajat tapasivat maanantaina, mutta neuvottelujen tarkasta sisällöstä ei ole tietoa.
Kiistasta kertoi ensimmäisenä New York Times. Yahoo on taloudellisissa vaikeuksissa, mikä herättää kysymyksen, yrittääkö se hankkia Facebookilta ison shekin tilipussiaan täyttämään.
On toki mahdollista, että Yahoon vaatimukset ovat päteviä. Yhtiön mukaan jotkut muut yritykset ovat jo suostuneet lisensoimaan osan kiistanalaisesta teknologiasta.
Patenttiriidat roihuavat entuudestaan valtoimenaan mobiilialalla, missä Yahoon kilpailijoista esimerkiksi Microsoft ja Google ovat käyneet eri oikeusistuimissa joko kantajina tai vastaajina.
Sosiaalinen media on kuitenkin pysytellyt toistaiseksi suhteellisen kaukana patenttikäräjistä.
Kommentit (2)
Anonyymi
Anonyymi
Ei helvetti! Oikeasti eikö näitä pantentteja voisi polttaa, niin yhtiöillä olisi muutakin tekemistä kuin kytätä toistensa patenttirikkomuksia? Olisi mahtavaa nähdä vielä se päivä, että yhtiöt kilpailevat siitä kenellä on parhaimmat tuotteet eivätkä siitä kenellä on eniten vireillä olevia pantentti-oikeudenkäyntejä.
Koita nyt päättää onko se pantentti vai patentti :p
Mikä tahansa asia, joka saa Suckerbergin kärsimään edes hieman on hyvä asia. Ei ne muutkaan ilmaiseksi käytä toisten kehittämiä systeemejä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta 18:00
- "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon 16:47
- IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa 14:00
- Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma" 13:25
- Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa 09:47
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna 10:04
- Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista 09:30
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Cert-fi: Älä klikkaa kaikkea mahdollista!
25.05.2010 Viestintäviraston tietoturvayksiköllä on internetin yhteisöpalvelujen käyttäjille helppo ohje, joka kuitenkin tuntuu usein unohtuvan. Harkinnalla säästyy monelta vaivalta.
Taloussanomat
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- Tähän bensakikkaan suomalainen haksahtaa 14:02
- Kulutustavarajätti pestasi entisen johtajansa takaisin 19:40
- "Virkamiesgeenit" vaikuttavat satojen tuhansien työhön 17:28
- Avoin kirje luottoluokittajille 12:25
- Pikaruuan syöjät aliarvioivat kalorimäärät – varsinkin Subwayssa 20:51
- Autoyhtiön perustaja ensin jätti yhtiön – nyt haluaa takaisin 21:22
- Italian ravintoloitsijat raivostuivat arvostelusta 20:01
- » Taloussanomat.fi
-
608 e
-
606 e
Dell XPS 13 (Core i5-2467M, 4 GB, 256 GB, 13,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
605 e
-
486 e
Sony Vaio VPCSA4T9E (Core i5-2450M, 6 GB, 128 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
366 e
Lenovo Thinkpad X230 NZD2FMS (Core i5-3210M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-150 e
Lenovo IdeaPad Yoga13 (Intel Core i3-3217U, 4GB, 13,3", Windows 8), kannettava tietokone
-
-100 e
Sony Vaio SVE1712E4EW (Core i3-3110M, 4 GB, 500 GB, 17,3", Windows 8), kannettava tietokone
-
-79 e
Dell XPS 12 Ultrabook (Core i5-3317U, 4GB, 12,5" Windows 8 Pro), kannettava tietokone
-
-67 e
Dell E5430 (Core i3-2350M, 4 GB, 500 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-65 e














