Googlelle sapiskaa tavaramerkin polkemisesta

Kuva: DANIEL DEME / EPA
10.4.2012 16:57 Ohjelmistovalmistajan tavaramerkkikanne internetin suuryhtiötä Googlea vastaan heräsi henkiin.
Kielisoftan kehittäjä Rosetta Stone voitti Googlen oikeudessa maanantaina, Reuters kertoo. Yhdysvaltalainen vetoomustuomioistuin puolsi Rosettan väitettä tavaramerkin rikkomisesta, vaikka alempi oikeus oli ollut toista mieltä.
Google oli myynyt hakukoneensa mainostilaa Rosettan kilpailijoille ja käyttänyt tämän tavaramerkkiä. Haku Rosettan nimellä tarjosi mainoslinkkejä muihin yrityksiin. Todistajien mukaan hakukoneessa mainostettiin väärennettyä Rosettan softaa.
Vetoomustuomioistuimen mukaan Googlen tapa myydä muiden tavaramerkkejä kolmansien osapuolten mainoskäyttöön hakukoneessa voi olla tavaramerkkiloukkaus, koska se voi hämmentää kuluttajia ja heikentää tavaramerkkiä.
Maksetut hakumainokset ovat Googlelle ratkaisevan tärkeä tulonlähde. Yhtiö on kuitenkin itse tutkinut, että jopa osaavat kuluttajat eivät aina tiedosta, että maksetut linkit ovat mainoksia.
Kyseessä on toinen kerta lyhyessä ajassa, kun vetoomustuomioistuin kumoaa Googlelle myönteisen päätöksen. Viime viikolla mediajätti Viacom voitti tekijänoikeuskanteensa Googlen YouTubea vastaan hävittyään ensin vuonna 2010. Kummassakin tapauksessa kanne palautetaan alemman oikeusistuimen käsittelyyn.
Äskettäin Google tuomittiin myös Australiassa harhaanjohtavasta mainoslinkistä.
Kommentit (2)
Anonyymi
Anonyymi
Veikkaus alas,koska se polkee mahdillaan alas suomalaisia yrityksiä! '
ÄLÄ PELAA LOTTOA TAI HEDELMÄPELIÄ, RAHOITAT KOSTOTOIMIA (esim. Elias pietilän Pajazon riistovientiä kehittäjältä > RAY:lle!!!)
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 06:01 "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 21.5. Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 20.5. Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän
- 20.5. Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä
- 20.5. Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia 06:01
- IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta 09:34
- Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin 07:00
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin 13:23
- Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta 12:17
- Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun 09:40
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Jukka Liedes: piraattien nettisulku on vaikea kysymys
22.05.2008 Joissakin Euroopan maissa on saanut kannatusta ajatus sulkea kokonaan internetistä toistuvasti laittomiin nettilatauksiin syyllistyvät. Opetusministeriön tekijänoikeusasiantuntija, virkamies Jukka Liedes aprikoi, että Suomessa suhtaudutaan varsin varovaisesti ja maltillisesti uusiin keinoihin torjua piratismia.
Taloussanomat
- Kaksion hinta -35 000 e ilman "postimerkkikaavaa" 15:58
- Applen Cook: Maksamme kaikki verot, jokaisen dollarin 20:50
- DNA:n hallitus vahvisti selvittävänsä omistusjärjestelyjä 16:34
- Nuorisotyöttömyys liki 25 prosenttia – näinkö nuorisotakuu toimii? 21:09
- Viranomainen älähti jo – paperilasku maksaa silti 14:49
- "Jollan puhelimen hinta tuo kyyneleet ostajien silmiin" 15:35
- Lakiuudistus panee S- ja K-ryhmät tarkempaan syyniin 22:08
- Taas myytiin it-yhtiö USA:han: "Jatkamme isossa firmassa" 18:11
- "Apple tavoittelee verojen välttelyn Graalin maljaa" 18:01
- Yhdeksälle vaaditaan elinkautista Bangladeshin turmasta 19:55
- » Taloussanomat.fi













