Apple tappelee Australiassa iPadin nimestä

17.4.2012 09:40 Australialaisen ACCC:n yritykset muuttaa uuden iPadin markkinointinimeä eivät ole toistaiseksi onnistuneet.
Applen ongelmat uuden iPadin kanssa jatkuvat Australiassa. Kuluttajavahti ACCC:n ja Applen välinen sovittelu päättyi maanantaina ilman tulosta, muun muassa Sydney Morning Herald raportoi.
Kiista koskee pelkoja, että kuluttajat ostavat uuden taulutietokoneen luullen, että se toimii paikallisissa 4G-verkoissa. Apple markkinoi tuotetta nimellä iPad Wifi + 4G, vaikka laitteen 4G-yhteys on käyttökelvoton Australiassa.
Applen jo tekemät myönnytykset eivät riitä ACCC:lle. Apple on suostunut esittämään kaikissa myyntipisteissä huomautuksen 4G:n rajoituksista. Yhtiö ottaa myös yhteyttä asiakkaisiin, kertoo heille asiasta ja tarjoaa rahallista hyvitystä halukkaille.
Uuden iPadin mainonta on synnyttänyt valituksia ja tutkimuksia monissa maissa. Myös Suomessa on jätetty muutama valitus 4G:sta. Kuluttajavirasto tutkii asiaa.
Kommentit (25)
Anonyymi
Tutkisivat myös N9 kuzetusta. Ei mitään tukea ja hintaa oli 699,-. Nyt kyllä myydään alle puoleen hintaan mutta sekin on liikaa.
Häh? Olipas järjetön kommentti.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Mikä pahempaa, se kertoo myös siitä, että Taloussanomat, Digitoday ja IT-viikko eivät ole kiinnostuneita lukijoidensa mielipiteistä, sillä muuten he olisivat jo poistaneet tai muuttaneet peukutusjärjestelmää - riippumatta siitä onko peukuttaja ulkopuolinen henkilö vai ei. Ainakin peukkujen poistaminen olisi teknisesti täysin triviaali toimenpide.
Kysynkin nyt suoraan Taloussanomien, Digitodayn ja IT-viikon toimitukselta: Miksi peukutusjärjestelmää ei muuteta siten, että peukutusongelma poistuu?
En varmasti aio tilata Taloussanomia enkä myöskään suosittele sitä muille niin kauan kuin nykyinen tilanne on päällä.
Toinen outo asia on se, että omat peukut eivät tahdo rekisteröityä. Kun peukkua painaa, niin se näyttää kasvavan yhdellä, mutta kun sivun lataa uudelleen (F5), niin se ei olekaan kasvanut. Kuitenkin viesti on jo merkitty peukutetuksi.
Joskus peukkumäärä ei kasva edes silloin, kun peukkua painaa ensimmäisen kerran.
Jotta asioihin saataisiin vauhtia, kannustan kaikkia kanssani samaa mieltä olevia levittämään tätä viestiä ympäriinsä. Enkä tarkoita vain näitä kommenttipalstoja: jakakaa tätä viestiä myös esimerkiksi Facebookissa.
Anonyymi
Jos nyt sen verran saisit säästettyä että voit ostaa Macin niin ei ole tuota F5 ongelmaa.
Anonyymi
Anonyymi
Vastapuolen juristi saattaa olla ainoa, joka niin toimii esittääkseen.
Anonyymi
Anonyymi
Nokia ja n9 eivät liity tähän aiheeseen miteenkään, joten pysytäänpä itse aiheessa, eikä provosoida ketään. Se voi olla ikävä yllätys kun poliisi on ovella, koska ip osoitteen saa selville ja sitä kautta trollaajan osoitetiedot jne.
Ei ole rikos sanoa mielipidettään. Jos N9 huippuluuri vaan pyörii jonkun mielessä jatkuvasti uutisesta riippumatta, sillehhän ei voi mitään.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 18.6. Kiinan supertietokone rökitti kaikki
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 18.6. 12:n kopla auttaa valtion pakeille
- 18.6. Relacom jättää Suomen, myy toiminnot
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- 18.6. USA:n vakoilusta potkua Euroopan pilveen?
- 18.6. Oikea ankallisaarre? Täyslaidallinen Akkareita nettiin
- 18.6. Yahoo sai 13 000 tietopyyntöä, aikoo avautua lainvalvonnasta
- 18.6. Kuka häviää, kun roaming-maksut katoavat?
- 18.6. Google Reader katoaa, Digg tarjoaa korvaajaa
- 18.6. Sähköinen tweet hyväksyttiin englantiin yllätysnopeasti
- 18.6. Verkko vetää tv:n katsojia, laillisuus ei niin tärkeää nuorille
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- 17.6. Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- 12:n kopla auttaa valtion pakeille 15:04
- Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran 13:04
- Yahoo sai 13 000 tietopyyntöä, aikoo avautua lainvalvonnasta 10:31
- Kuka häviää, kun roaming-maksut katoavat? 10:22
- Sähköinen tweet hyväksyttiin englantiin yllätysnopeasti 09:05
- Verkko vetää tv:n katsojia, laillisuus ei niin tärkeää nuorille 08:36
- Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä 11:21
- Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski 10:20
- Lisää
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
It-henkilöstö tonkii salaa luottamuksellisia tietoja
19.06.2008 Kolmaosa isojen yritysten it-henkilöstöstä katselee ylläpito-oikeuksiensa voimin luottamuksellisia tietoja, joihin heillä ei ole oikeuksia.
Taloussanomat
- Huawei pohtii Nokian ostoa – ”avoimin mielin” 21:09
- "Emme ole Suomen suhteen kovin optimistisia" 14:01
- Siemens etsii ostajaa NSN-puolikkaalleen 20:10
- Ruotsi maksaa velkaa – keventää Nordea-omistusta 19:23
- "Mikään tosiasia" ei kerro paremmasta Stora Ensolle 16:41
- TCS "uusi organisaationsa" – 172:lle ei löytynyt töitä 16:38
- Ehdotus: Asumistukea työssä käyville köyhille 17:15
- Miksi Suomen Pankki ei laske suomalaispankkien piilotukea? 14:32
- Valtiokapitalismi voi tuhota Venäjän talouskasvun 16:02
- Parkkifirmat sakottavat kuin viimeistä kesää 06:01
- » Taloussanomat.fi













