TeliaSoneran ja diktatuurien yhteistyöstä nousi kohu

Kuva: Lehtikuva
18.4.2012 16:24 Ruotsissa on noussut kohu telekonserni TeliaSoneran toiminnasta entisen Neuvostoliiton diktatuurimaissa.
TeliaSonera auttaa diktatuurimaiden turvallisuuspalveluja vakoilemaan kansalaisiaan, Ruotsin television (SVT) Uppdrag granskning -ohjelma paljasti. Toiminta on SVT:n mukaan johtanut opposition edustajien salakuunteluun ja pidätyksiin.
SVT:n laskujen mukaan neljännes TeliaSoneran ennätyksellisestä 36 miljardin kruunun (4,1 miljardia euroa) voitosta tulee sen tytäryhtiöiltä Keski-Aasiassa ja entisen Neuvostoliiton diktatuureissa. Näitä maita on muun muassa Azerbaidzan, Valko-Venäjä ja Uzbekistan.
Ohjelma perustuu TeliaSoneran toimintaa tunteviin lähteisiin. Niiden mukaan yhtiö on salaisessa yhteistyössä diktatuurimaiden turvallisuusviranomaisten kanssa. Näillä kerrotaan olevan suora pääsy operaattorin verkkoon, minkä ansiosta ne voivat vapaasti valvoa ja kuunnella ketä tahansa operaattorin asiakasta.
– Kuuntelun määrällä ei ole mitään rajaa, TeliaSoneran idänvalloituksessa mukana ollut henkilö sanoo televisiolle.
Turvallisuuspalvelut valvovat verkon kautta hallitusta arvostelevia tai sellaisiksi katsottuja henkilöitä ja käyttävät tietoja opposition tukahduttamiseen.
TeliaSoneran viestintäpäällikön Cecilia Edströmin mukaan on ”pulmallista”, jos tekniikkaa käytetään ihmisten sortamiseen.
– Useissa maissa poliisiviranomaisilla on laajat valmiudet saada tietoa verkosta. Me emme koskaan tee päätöstä siitä, mikä on rikollista ja mikä ei, vaan meidän on tietyissä olosuhteissa annettava tietoja. On tietenkin pulmallista, jos tekniikkaa käytetään kansalaisoikeuksien tukahduttamiseen, Edström sanoo SVT:lle.
Kommentit (4)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Näppärästi uutisessa yhdisteltiin sanat Neuvostoliitto ja diktatuuri, vaikka esim. Azerbaidzan ja Uzbekistan ovat tänä päivänä NATO:n/Yhdysvaltojen liittolaisia.
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta 18:00
- "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon 16:47
- IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa 14:00
- Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma" 13:25
- Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa 09:47
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna 10:04
- Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista 09:30
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Elisa markkinoi miniläppäreitä lapsille
26.05.2008 Pikkumikrojen ensimmäinen vyöry on saapumassa Suomeen. Suomessa Elisa markkinoi minikoneita erityisesti lasten ja nuorten ensimmäiseksi koneeksi.
Taloussanomat
- Oman pellon ruokaa – mutta millä hinnalla? 06:01
- Tilastot paljastavat Venäjän Kypros-kytkyn laajuuden 06:08
- Latinalainen haaste – hahhahhaa! 07:02
- Googlen uusi tavoite on sama kuin Nokialla 11:09
- Pintasievä Korean-coupé 06:14
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- HS: Olutmyynti ja alkoholihaitat rajussa laskussa 09:37
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- STX Ylelle: TUI:n risteilijät valmistuvat ajoissa 10:01
- » Taloussanomat.fi













