Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Kiina heitti englanninkielisen Al Jazeera -kanavan ulos

Kuva: Tor Wennström / Lehtikuva

8.5.2012 09:43 Arabimaailman suosittu satelliittitelevisiokanava Al Jazeera on joutunut hakauksiin Kiinan viranomaisten kanssa. Yhtiön englanninkielisen kanavan ainoan Kiinan toimittajan viisumia ei uusittu.

Kiina kieltäytyi uusimasta toimittaja Melissa Chanin viisumia. Se kieltäytyi jälleen myös myöntämästä viisumeja Al Jazeera Englannin muille journalisteille.

Tämä on ensimmäinen kerta 14 vuoteen, että Kiina on sulkenut ulkomaisen tiedotusvälineen toiminnan maassa, The New York Times kirjoittaa. Lehden mukaan Al Jazeera on suututtanut Pekingin viranomaiset marraskuussa lähetetyllä, Kiinan ulkopuolella tehdyllä ohjelmalla Kiinan työleireillä harjoittamasta uusintakoulutuksesta ja miljoonien työleireillä olevien ihmisten käyttämisestä orjatyövoimana. Kiina kiistää vankiloiden orjatyövoiman.

Kiinan viranomaiset ovat tiukentaneet suhtautumistaan ulkomaisiin journalisteihin, jotka ovat raportoineet Chongqingin entisen pormestarin Bo Xilain erottamisesta ja sen merkityksestä ja sokean aktivistin Chen Guangchengin tapauksesta.

Samaan aikaan Kiina panostaa vahvasti oman kansainvälisen tiedotus- ja uutisorganisaation laajentamiseen. Sillä on nykyään omat toimipisteet muun muassa Washington DC:ssä Yhdysvalloissa ja Afrikassa.

Suhtautuminen Kiinassa asuvia ulkomaalaisia kohtaan näyttää myös koventuneen. Viranomaiset ovat alkaneet valvoa viisumien ehtojen noudattamista entistä tiukemmin ja passittaneet maasta ihmisiä, jotka ovat tehneet töitä ilman siihen oikeuttavaa viisumia.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (0)

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2008

Viisi vuotta sitten

Muistitikkujen pakkaukset vihertävät

18.06.2008 Yhä vihreämpää ict-tekniikkaa tulee tarjolle muiltakin kuin konesalipalvelimien toimittajilta. Muistititikkujen ja muiden muistituotteiden valmistaja PNY pakkaa vihreästi.


2010

Kolme vuotta sitten

F-Securen sivuilta löytyi haavoittuvuus

18.06.2010 Tietoturvayhtiö F-Securen sivuilta löytyi tietoturva-aukko, jonka ansiosta ulkopuolinen pystyi syöttämään sivuille vierasta koodia. F-Secure on nyt korjannut aukon.

.