Facebook-tili pysyy salassa Kaliforniassa

Kuva: Lehtikuva
14.5.2012 12:29 Kaliforniasta on tulossa Yhdysvaltain toinen osavaltio, joka kieltää työnantajia vaatimasta pääsyä muiden Facebook-tileille.
Kalifornian edustajainhuone hyväksyi viime viikolla yksimielisesti lain, joka kieltää johtajia tunkeutumasta työntekijöiden Facebook-tileille.
Asiasta kertoo muun muassa ZDNet. Laki kieltää työnantajia vaatimasta työtä hakevien tai nykyisten palkollisten salasanaa esimerkiksi Facebookiin tai Twitteriin. Nyt esitys etenee senaatin käsittelyyn.
Marylandissa vastaavat lakiehdotukset hyväksyttiin huhtikuussa, ja kuvernööri sinetöi kiellon toukokuun alussa. Taustalla on todellisia tapauksia, joissa työnhakijoilta on vaadittu sosiaalisen median tunnuksia taustojen tarkistamiseksi.
Samanlaisia lakeja on valmisteilla myös ainakin Illinoisin ja Michiganin osavaltioissa. Yhdysvalloissa yritetään saada aikaan myös koko liittovaltion kattava laki.
- Lue lisääZDNetin uutinen
Kommentit (2)
Anonyymi
Anonyymi
Yksityinen sijoittaja olen valmis myöntämään lainan yksittäisten
alkaen ? 5000 ? 10000000 ja tunnustettava, että en ole kunnossa
edellyttää muun kuin lain jos takaat minulle mukaisesti lain noudattamisen korvaus kuukausimaksut.
Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä minuun postitse selkeämpi vaatimusten ottamiseksi
vincephilippe5@gmail.com
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:49 Google lisää Chromebook-kannettavien myyntiä
- 15:17 Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta
- 14:57 3T: HCL vähentää ex-nokialaisia Tatan vanavedessä
- 14:52 Skandinavian johtaja erosi Nokiasta
- 14:02 Elisa nappasi "maailman ohuimman" älypuhelimen
- 13:56 Kuusi tietosuojavaltuutettua: Saisimmeko Glassin, kiitos
- 13:02 Microsoft Office vihdoin iPhoneen, mutta moni pettyy
- 12:34 Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 11:22 NSA: Vakoilu vesitti pommiaikeet New Yorkissa
- 10:10 Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin
- 09:40 Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa
- 09:29 Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille
- 09:15 Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 09:10 172 jää pihalle TCS:n uudesta organisaatiosta
- 08:30 Maksatko nettikaupassa enemmän kuin kaverisi?
- 07:00 Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt
- 18.6. Kiinan supertietokone rökitti kaikki
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 18.6. 12:n kopla auttaa valtion pakeille
- 18.6. Relacom jättää Suomen, myy toiminnot
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 09:15 Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta 15:17
- 3T: HCL vähentää ex-nokialaisia Tatan vanavedessä 14:57
- Kuusi tietosuojavaltuutettua: Saisimmeko Glassin, kiitos 13:56
- NSA: Vakoilu vesitti pommiaikeet New Yorkissa 11:22
- 172 jää pihalle TCS:n uudesta organisaatiosta 09:10
- Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt 07:00
- 12:n kopla auttaa valtion pakeille 15:04
- Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran 13:04
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Uutistoimisto: meitä ei netissä ilman maksua siteerata
19.06.2008 Uutistoimisto Associated Press vaatii bloggaajia maksamaan oikeudesta siteerata sen juttuja.
Taloussanomat
- Yli 500 miljoonaa – VM arvioi hinnan velan taittamiselle 13:04
- Näin saat pitkän lomaputken 06:01
- Pitkän linjan talousvaikuttajat rummuttavat eurokritiikkiä 17:30
- Enemmistö suomalaisista haluaa leikkauspolitiikkaa 17:13
- Yritykset umpikujassa? "Pikkusormi demokratian pirulle" 17:17
- Palveluala kasvaa kituliaasti – teollisuus syöksyy 17:32
- Atos vähentää pahimmillaan 86 17:43
- "Kasvu erittäin heikkoa seuraavat kolme vuotta" 14:30
- EU syynää SAS:n tukiaiset 16:02
- "Ajoneuvosi on käyttökiellossa" – 25 000 sai karun mainoksen 16:23
- » Taloussanomat.fi













