Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Ryöstäjä unohti itsensä Facebookiin

Kuva: EPA

16.5.2012 17:27 Poliisilla oli helppo työ jäljittää kahvilan ryöstäjä, joka oli unohtanut itsensä digitaalisesti rikospaikalle. Asiasta kertoi El Tiempo.

Kolumbialaisia koppalakkeja onnisti, kun he vastasivat hälytykseen nettikahvilan ryöstämisestä. El Tiempo -lehti kertoi, että kaksi miestä pakeni paikalta rahojen kanssa, mutta ainakin toinen heistä löytyi vaivatta.

Miehet olivat viettäneet aikaa netissä ennen iskuaan, mutta toinen jätti kirjautumatta ulos Facebookista. Poliisi tutki miehen tiliä yhteisöpalvelussa päätelläkseen hänen kotiosoitteensta. Pidätys seurasi pian.

Tapauksesta kertoi englanniksi San Francisco Chronicle.

Facebookilla on yli 900 miljoonaa käyttäjää, joiden joukkoon mahtuu varmasti myös paljon kaidalta tieltä livenneitä. Isossa-Britanniassa esimerkiksi eräs vankikarkuri keräsi Facebookissa jopa kymmeniä tuhansia faneja pilkkaamalla poliisia pakoilunsa aikana. Lopulta hän jäi kiinni.

Konnat osaavat myös käyttää Facebookia hyväkseen kaikessa hiljaisuudessa. Murtovarkaat ovat tarttuneet tilaisuuteen, kun pahaa aavistamattomat käyttäjät ovat ilmoittaneet seinällään, että lähtevät lomalle.

Lue lisääSan Francisco Chroniclen uutinen
Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (7)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Juu lomista kannattaa mainostaa jälkikäteen. Tosin nykyään saa kätevästi nettikameroita ja N8:lla voi kurkata kodin tapahtumia lomiltakin.


Kukaan itseään kunnioittava ei käytä jotain Nokian puhelimia.
osku 16.5.2012 19:57

Anonyymi
"Kukaan itseään kunnioittava ei käytä jotain Nokian puhelimia."

Eikö omppu tue vai menikö rahat siihe?
N 17.5.2012 4:31

Anonyymi
Juu lomista kannattaa mainostaa jälkikäteen. Tosin nykyään saa kätevästi nettikameroita ja N8:lla voi kurkata kodin tapahtumia lomiltakin.

Kukaan itseään kunnioittava ei käytä jotain Nokian puhelimia.


Niinpä. Itseään kunnioittavat seuraa massojen liikkeitä ilman omaa harkintakykyä kun ei hipiä kestä olla erilainen ja omaperäinen.
No Chia 17.5.2012 5:24

Anonyymi
Juu lomista kannattaa mainostaa jälkikäteen. Tosin nykyään saa kätevästi nettikameroita ja N8:lla voi kurkata kodin tapahtumia lomiltakin.
Mites sillä N8 näkyy kuva kun se on jumissa kriittisellä hetkellä?
mokia 17.5.2012 9:48

Anonyymi
Kyllä se on niin notta kahesta en luovu: Lada 1200s ja Nokiaaaalainen puhelin
peräkammarin jorma 17.5.2012 9:59

Anonyymi
Tässä nähdään Facebookin käyttäjien älykkyystaso
Hiphei 17.5.2012 22:06

Anonyymi
Tässä nähdään Facebookin käyttäjien älykkyystaso


Facebookhan on tunnetusti tänä päivänä paras kanava oman tyhmyyden julkituomiseen.
Angry Old Man 20.5.2012 18:01
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Venäläinen hakukone hankkii roimasti rahoitusta

21.05.2008 Venäläinen hakukoneyhtiö Yandex on hankkimassa 2 miljardin dollarin jättikokoista riskirahoitusta.


Kolme vuotta sitten

Effi haluaa Lex Nokian nurin

21.05.2010 Kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava Effi ry julkaisi ensimmäistä kertaa hallitusohjelmatavoitteensa. Effi haluaisi vetää useita tuoreita lakeja pöntöstä alas.

.