Romanian Nokia-työläiset Ylelle: Niin tiukkaa, ettei voinut istua

12.6.2012 16:52 Nokia hiillosti henkilökuntaa Nokian Romanian tehtaalla, kertoo Yle. Tehdas ehti olla toiminnassa vain muutaman vuoden.
Ylen haastattelemat Nokian Romanian-tehtaan entiset työntekijät kertovat, että tehtaan työolot muuttuivat loppuaikoina surkeiksi.
– Kaikki oli niin tiukkaa, että tuntui kuin olisimme astuneet sisään vankilaan eikä minnekään työpaikalle, tehtaan entinen työntekijä kertoo.
Toinen Ylen haastattelemista entisistä nokialaisista sanoo, että loppuaikoina työnantaja alkoi hiostaa työntekijöitä.
– Linjaa kohti vähennettiin väkeä niin, että siellä oli vain 3–4 ihmistä, eikä voinut enää istua, vaan oli pakko seistä koko ajan.
Ylen tietojen perusteella Nokian lyhyt Romania-visiitti tuli halvaksi. Tehtaan työntekijöille maksettiin noin 300 euron palkkoja. Myös irtisanomisrahat jäivät ”muutamiin tuhansiin euroihin”.
Nokia lakkautti Saksan Bochumin tehtaansa neljä vuotta sitten ja siirsi tuotannon Romaniaan. Viime vuoden syyskuussa Nokia ilmoitti, että sulkee Romanian-tehtaan vain muutaman vuoden kuluttua sen perustamisesta. Tehtaan tuotanto siirrettiin Vietnamiin.
- Lue myösYlen uutinen aiheesta
Kommentit (38)
Anonyymi
Anonyymi
Nyt ne on kaikki Helsingin kadulla polvillaan.
Ootko vähän tyhmä? :)
Anonyymi
Lentokenttää ei laajennettu ja muitakin luvattuja rakenteita ei rakennettu missään vaiheessa. Verot ja tuet kyllä kelpasivat.
Anonyymi
Anonyymi
Nyt ne on kaikki Helsingin kadulla polvillaan.
On kyllä sivistystaso huono, jos ei ymmärrä mitä eroa on romanilla ja romanialaisella.
Anonyymi
Nyt taitaa olla noksupetterit aika hiljaa..
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
vai että joutuivat oikein seisomaan. Salossa on seisty jo kolme vuotta. Ainakin.
Minulla on ollut seisokki siitä lähtien kun sain pinkin N9!
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 22.5. TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 22.5. Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 21.5. Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy 15:33
- Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa 15:26
- Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla 15:06
- Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs 13:15
- NYT: Kiina lopetti kybertulitauon 12:44
- Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen 11:49
- Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman 10:20
- Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni 09:23
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Entistä isompia pelejä Xbox Live Arcadeen
23.05.2008 Xbox Live Arcade -verkkopalvelussa myytävien pelien kokoraja kasvaa 350 megatavuun.
Taloussanomat
- Näin Suomi tienaisi, jos kaikki maksaisivat veronsa 06:01
- EU-kokous päätti tietojen vaihdon vauhdittamisesta 21:40
- Pinkit bensa-asemat yleistyvät – "Yrittäjät kyllästyivät saneluun" 15:32
- Bernanke: Rahapolitiikan kiristäminen vaarantaisi elpymisen 18:22
- Voittaako tunne vai järki? Jäitä hattuun omakotikaupoilla 17:09
- Kasvua jopa lamassa – tästä vauhtia Suomen vientiin 06:07
- Yle: Autokauppias pitää EU-direktiiviä aprillipilana 20:47
- Itella irtisanoo 183 asiantuntijaa ja esimiestä 09:57
- Suomalaista metsätekniikkaa viedään Aasiaan ja Afrikkaan 15:24
- EU:n johtajat torjuvat veronkiertoa 07:23
- » Taloussanomat.fi
-
376 e
-
370 e
Dell XPS 13 (Core i5-2467M, 4 GB, 256 GB, 13,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
369 e
-
243 e
-
171 e












