Brittiläinen LulzSec-epäilty sai syytteitä USA:sta
14.6.2012 13:26 Ryan Clearyn saamat syytteet riittävät pahimmillaan 25 vuoden tuomioon.
Ison-Britannian kansalainen, 20-vuotias Ryan Cleary sai vastaansa joukon syytteitä Yhdysvalloista. Tärkeäksi LulzSec-tietomurtoryhmän vaikuttajaksi epäiltyä Clearya syytetään muun muassa ryhmän iskuista Foxia, PBS:ää ja Sonya vastaan.
Nuorukaista syytetään saastuneista tietokoneista kootun bottiverkon käyttämisestä palvelunestohyökkäyksiin, verkkosivujen töhräämisestä ja arkaluonteisten tietojen varastamisesta.
Cleary on parhaillaan vankilassa Britanniassa rikottuaan takuuehtojaan. Häntä odottaa kotimaassaan oikeudenkäynti vastaavista verkkorikoksista.
Yhdysvallat ei ainakaan vielä vaadi Clearyn luovutusta. Maassa odotetaan ensin, miten Britannian tulevassa oikeudenkäynnissä käy. Yhdysvaltain syytteet riittävät enimmillään 25 vuoden vankeustuomioon.
Viranomaiset ovat käyneet LulzSec-ryhmän eri epäiltyjen jäsenien kimppuun. Poliisia on auttanut ryhmän johtohahmo Hector "Sabu" Xavier Monsegur, joka ryhtyi vasikaksi.
Ryan Clearylla on todettu Aspergerin oireyhtymä samoin kuin vuosikausien luovutuslimbossa kärvistelleellä brittikrakkeri Gary McKinnonilla.
Kommentoi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta 18:00
- "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon 16:47
- IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa 14:00
- Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma" 13:25
- Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa 09:47
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna 10:04
- Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista 09:30
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Optinen taideteos avaa ikkunan New Yorkin ja Lontoon välille
25.05.2008 Uusi taideteos on pystytetty niin Lontooseen kuin myös New Yorkiin. Telectroscope avaa tosiaikaisen ikkunan Atlantin yli, minkä avulla huvittuneet ohikulkijat voivat antaa kuvalliset tervehdyksensä meren taa.
Kolme vuotta sitten
IPhonen saa nyt pilkkahintaan
25.05.2010 Amerikkalainen halpaketju Walmart tarjoaa iPhoneja 97 dollarilla. Puhelin pitää ostaa kahden vuoden kytkysopimuksella.
Taloussanomat
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- Tähän bensakikkaan suomalainen haksahtaa 14:02
- Kulutustavarajätti pestasi entisen johtajansa takaisin 19:40
- "Virkamiesgeenit" vaikuttavat satojen tuhansien työhön 17:28
- Avoin kirje luottoluokittajille 12:25
- Pikaruuan syöjät aliarvioivat kalorimäärät – varsinkin Subwayssa 20:51
- Autoyhtiön perustaja ensin jätti yhtiön – nyt haluaa takaisin 21:22
- Italian ravintoloitsijat raivostuivat arvostelusta 20:01
- » Taloussanomat.fi












