Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Statuspäivitys Facebookiin: "Tuomittu seksirikollinen"

Kuva: Marja Airio / Lehtikuva

25.6.2012 15:23 Facebookia käyttävien seksuaalirikollisten on ilmoitettava tuomiostaan yhteisöpalvelussa, uusi Louisianassa säädetty laki sanelee.

Louisianan osavaltio Yhdysvalloissa määräsi uusia velvoitteita tuomituille seksirikollisille ja lasten hyväksikäyttäjille. Jos heillä on tili Facebookissa tai toisessa sosiaalisessa palvelussa, heidän on ilmoitettava niissä olevansa rikollisia.

Laki laajentaa aiempia vaatimuksia, joiden puitteissa rikollisten pitää ilmoittaa itsestään muun muassa paikallispoliisille ja asuinalueensa kouluille.

Esimerkiksi Facebook kieltää jo käyttöehdoissaan seksirikollisia käyttämästä palvelua. Elokuun alussa voimaan astuvalla lailla halutaan ilmeisesti varmistaa, että näin myös tapahtuu. Kuka haluaa mainostaa julkisesti olevansa seksirikollinen?

Lain rikkomisella on seurauksia. Ensimmäisestä kerrasta voi joutua enimmillään kymmeneksi vuodeksi vankilaan ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen. Toisesta kerrasta 20 vuodeksi.

Sosiaalisesta mediasta on tullut suosittu tapa pitää yhteyttä, eivätkä seksirikolliset ole katsoneet vierestä. Alaikäisten aikuisilta saamat seksuaaliset ehdotukset ovat yleinen ongelma Suomessakin.

Viimeisimpänä pedofiliakohun kohteeksi joutui suomalainen verkkoyhteisö Habbo Hotel. Seurauksena palvelu pyrkii parantamaan turvallisuutta siirtymällä "suojattuun demokratiaan".

Lue lisääReutersin uutinen
Jutun kirjoitti: Reuters-Digitoday

Reuters-Digitoday

Kommentit (16)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Vähän sama kuin maahantulo tms. kaavakkeessa jenkkeihin:
Aiotko suorittaa terroritekoja yhdysvalloissa ? Kyllä/Ei
Haluaisin nähdä sen pikku terroristin, joka rastittaa tähän kyllä :)
Masa 25.6.2012 16:59

Anonyymi
Huh eipä tarvitse miettiä miksi Yhdysvalloissa on vankilat pullollaan väkeä jos Facebook päivityksen laiminlyömisestä rapsahtaa ensimmäisestä kerrasta 10v linnaa ja toisesta 20v.

Mitäs jos sattuu vaikka olee parhaillaan vankilassa eikä sieltä varmaankaan Facebookia käytellä, niin pitää varmaan asianajajalle soittaa että käy nopee lisäämässä tiedon.
Nimetön 25.6.2012 17:12

Anonyymi
Siis rikollisen on julkisesti kerrottava toisille että on rikollinen. Huvittava ajatus.
Nimetön 25.6.2012 18:31

Anonyymi
Kas kun eivät vaadi auton takapuskuriin, tai ikkunaan tarraa jossa ilmoitetaan sama asia!
Entä kun menee ostoskeskukseen? Rintaan jokin asiaa selventävä lappu, kuten juutalaisille aikoinaan saksassa?
Kurre S 25.6.2012 18:45

Anonyymi
Olipa tarkoitus sitten pitää pedofiilit pois netistä tai ehkäistä uusia uhreja, niin ihan sama. Parempi vaan, ettei ne arvoltaan lähinnä torakkaa vastaavat elukat pääse riehumaan vapaasti. Valvontaahan tämä tälläinen laki tietysti vaatii, mutta jo kertaalleen tuomitun osalta ei liene siinä maassa niin kauhean iso ongelma.
Operaa 25.6.2012 19:24

Anonyymi
Sitä maahantulokorttia ei ole aikoihin enää tarvittu, eikä siellä kyllä tuollaista kysyttykään. Sille mitä kysyttiin taas on ihan selkeät perusteet, jos joku kysyttyihin asioihin valehtelee niin henkilön karkottaminen maasta on huomattavasti yksinkertaisempi prosessi pelkästään sen perusteella että valehdellut viranomaisille maahantullessa.
nimim. "oletko 25.6.2012 19:30

Anonyymi
Niin facebookia käyttävien... jos siellä kiven sisällä ei facebookia käytellä niin silloin ei varmaan käytä facebookia.
öh? 25.6.2012 19:32

Anonyymi
Ko. rikos on niitä rikoksia joista pitäisi saada kuula kalloon, mutta noin lain näkökulmasta pitäisi silti kysyä, että kun varsinainen tuomio on kärsitty niin eikö sen pitäisi olla silloin lain näkökulmasta myös sovitettu eli jos lainsäätäjillä ei ole kanttia tuomita sen kuulan ampumista niin on jotenkin kornia vaatia että tuomionsa kärsinyt on tilivelvollinen tekemistään koko loppuikänsä, ei se oikein rikoksia vähennä ...
J-P Laine 25.6.2012 20:57

Anonyymi
Ka yksi syy lisää miksi en halua asua Yhdysvalloissa. En ole rikollinen enkä aio tehdä mitään rikollista, mutta tämä todellakin alkaa mennä jo juutalaisvainojen puolelle. Yhdysvallat on todella kaksinaismoralistinen maa, jossa toisaalta jyllää kristillinen äärikonservatismi ja samaan aikaan nuoriso polttelee jossain Kaliforniassa pilveä ja oluen juominen on paljon pahempi rikos. Ihan kahjo paikka.
rajansa kaikella 25.6.2012 23:50

Anonyymi
Koska ette saa peukutusta loppumaan, näyttää sivunne naurettavilta ja uskottavuus on mennyttä.

Tehkää asialle jotain.

Peukutus ja kommentointi rekisteröimisen taakse.
Nimetön 26.6.2012 9:23
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Destian liikennetietoa kuulee Iskelmä-radiosta

26.05.2008 Destia Traffic sopi Iskelmä-radion kanssa liikennetiedon tuottamisesta ja välittämisestä. Radiokanava välittää kuuntelijoilleen Destia Trafficin tietoa kelistä, ruuhkista tai vaikkapa onnettomuuksista lähetyksissään.

.