Helsinki hakee verkkotunnusta – hinta 148 000 euroa

Kuva: Lehtikuva/Timo Jaakonaho
26.6.2012 13:59 Helsingin kaupunki hakee omaa .helsinki -verkkotunnusta. Hakemisprosessi maksaa lähes 148 000 euroa.
Helsingin kaupunki hakee itselleen .helsinki-verkkotunnuksen rekisteröintiä. Tiedot käyvät ilmi verkon hallintajärjestön Icannin julkistamista verkkotunnushakemuksista.
Helsingin kaupungin ICT-kehityspäällikkö Kari Miskala kertoo, että verkkotunnuksen hakeminen maksaa yhteensä 185 000 dollaria eli lähes 148 000 euroa. Hintalappu sisältää itse päätteen lisäksi myös erilaisia selvityksiä.
– Tätä haetaan Helsingin kaupungin omaan käyttöön. Tällä hetkellä tilanne on kaupungin kannalta hiukan sekava, sillä kaupunkilaisilla on vaikea erottaa Helsingin kaupungin sivuja muiden toimijoiden verkkosivuista, Miskala perustelee.
Miskalan mukaan päätökseen vaikutti myös se, että Helsingin yliopisto on varannut helsinki.fi-domainin omaan käyttöönsä.
– Helsinki saa enemmän kansainvälistä näkyvyyttä, sillä nykyinen hel.fi-domainimme on kansainvälisesti aika tuntematon.
Miskala arvioi, että Icannin päätös menee ensi vuoden puolelle. Ennen luvan myöntämistä Icann selvittää, onko hakijalla omistusoikeus haettavaan sanaan.
Icann hölläsi verkkotunnuspolitiikkaansa viima vuonna. Aiemmin järjestö oli hyväksynyt vain 22 eri verkkotunnusta, mutta muutoksen myötä tunnukseksi kelpaa käytännössä mikä vain.
Uusien haettujen verkkotunnusten joukossa ovat muun muassa .apple, .nokia, .beauty ja .auto.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Tietoviikko.
- VerkossaIcannin päätteet verkossa
Kommentit (15)
Anonyymi
Onko tämä taas Helsingin Napoleonin (pajusen) suuri oivallus.
ensin kukkeinhaimi ja nyt tämä.
seuraavakjsi varmaan että eläintarha/kaupatori eduskunna tiloihin , joka ideana on loistava.
Anonyymi
Anonyymi
Kaupunkihan yritti, herättyään internetin olemassaoloon joskus kauan 90-luvun puolivälin jälkeen, ehdotella yliopistolle muistaakseni vuodesta 1988 käytössä olleen domain-nimen *luovuttamista*... Jostain syystä ajatus kymmenientuhansien sähköpostiosoitteiden muuttamisesta ei oikein kiinnostanut porukoita.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Oulu.fi on kaupungin ja yliopiston yhteinen. Miksi hesa ei tee samoin?? Onhan se selkeämpää, kun maatunnus .fi on mukana ja jokainen osaa naputtaa suoraan, ilman Bingausta
Ei Oulussakaan ole muuta yhteistä kuin yhteinen etusivu. Muuten yliopiston osoitteet ovat oulu.fi-päätteisiä ja kaupungin osoitteet ouka.fi-päätteisiä.
Anonyymi
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:49 Google lisää Chromebook-kannettavien myyntiä
- 15:17 Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta
- 14:57 3T: HCL vähentää ex-nokialaisia Tatan vanavedessä
- 14:52 Skandinavian johtaja erosi Nokiasta
- 14:02 Elisa nappasi "maailman ohuimman" älypuhelimen
- 13:56 Kuusi tietosuojavaltuutettua: Saisimmeko Glassin, kiitos
- 13:02 Microsoft Office vihdoin iPhoneen, mutta moni pettyy
- 12:34 Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 11:22 NSA: Vakoilu vesitti pommiaikeet New Yorkissa
- 10:10 Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin
- 09:40 Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa
- 09:29 Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille
- 09:15 Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 09:10 172 jää pihalle TCS:n uudesta organisaatiosta
- 08:30 Maksatko nettikaupassa enemmän kuin kaverisi?
- 07:00 Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt
- 18.6. Kiinan supertietokone rökitti kaikki
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 18.6. 12:n kopla auttaa valtion pakeille
- 18.6. Relacom jättää Suomen, myy toiminnot
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 09:15 Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta 15:17
- 3T: HCL vähentää ex-nokialaisia Tatan vanavedessä 14:57
- Kuusi tietosuojavaltuutettua: Saisimmeko Glassin, kiitos 13:56
- NSA: Vakoilu vesitti pommiaikeet New Yorkissa 11:22
- 172 jää pihalle TCS:n uudesta organisaatiosta 09:10
- Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt 07:00
- 12:n kopla auttaa valtion pakeille 15:04
- Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran 13:04
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Tämän päivän tulosvaroittaja: Elektrobit
19.06.2008 Langattomiin viestintäratkaisuihin ja autoteollisuuden ohjelmistotuotteisiin keskittyvä EB, Elektrobit alentaa ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihto- ja liikevoittoennusteitaan.
Taloussanomat
- Yli 500 miljoonaa – VM arvioi hinnan velan taittamiselle 13:04
- Näin saat pitkän lomaputken 06:01
- Kiinalaismiljardööri ostaa palan Lontoota 14:03
- "Kasvu erittäin heikkoa seuraavat kolme vuotta" 14:30
- Ruotsin valtio myi Nordeaa pienellä alennuksella 11:12
- Danske Bankin yt:t päättyivät – 186 lähtee 11:46
- Kansainväliset suomalaisyhtiöt vähentävät väkeään Suomessa 10:40
- Tuomas Saarenheimosta VM:n uusi alivaltiosihteeri 13:36
- Konecranes varoittaa tuloksestaan – luvassa vähennyksiä 09:44
- Taksimatkan hinta pomppaa kahden viikon päästä 13:28
- » Taloussanomat.fi













