Eduskunnan it-uudistus: Yhä Microsoftin leirissä
5.7.2012 11:50 Sekä eduskunnan intra että julkiset verkkopalvelut uudistetaan. Uudistuksen toteuttaa Logica, ja siinä luotetaan yhä Microsoftin ratkaisuihin.
Eduskunta uudistaa verkkopalveluitaan ja avoimen datan rajapintojaan yhteistyössä Logican kanssa, yhtiö kertoo tiedotteessaan. Uudet palvelut aiotaan ottaa käyttöön vaiheittain ensi vuonna.
Logican tiedotteen mukaan niin eduskunnan julkinen kuin sisäinenkin verkkopalvelu ja it-järjestelmän tekninen arkkitehtuuri uudistetaan. Sisäistä verkkopalvelua käyttää talon oma väki, julkinen puoli on kaikille avoin.
Julkisen verkkopalvelun uudistuksella tavoitellaan kansanedustajien työn näkyvyyden parantamista. Verkkopalvelun vuotuinen kävijämäärä on eduskunnan mukaan noin 600 000 kävijää.
Tavoitteena on satsata myös avoimeen dataan, jonka avulla eduskunnan tarjoamista tiedoista kiinnostuneet kansalaiset pääsisivät katselemaan niitä helpommin.
– Eduskunta näyttää hyvää esimerkkiä, miten avoin data tekee hallinnosta parempaa ja läpinäkyvää, Logican julkisen sektorin palveluiden johtaja Jukka Kotro sanoo tiedotteessa.
Kaikilta osiltaan uudistus tuskin kuitenkaan tyydyttää ainakaan talon omaa väkeä. Logican mukaan uudistuksessa hyödynnetään nimittäin ohjelmistoyhtiö Microsoftin teknologiaa ja ohjelmistoja.
Kansanedustajat ovat toistuvasti valittaneet eduskunnan it-järjestelmien alkukantaisuudesta ja heikosta toimivuudesta. Osiin näistä ongelmista uudistuksella varmasti pystytään puuttumaan, mutta monen kansanedustajan kyselemään mahdollisuuteen työskennellä Mac-ympäristössä suhtaudutaan ilmeisesti yhä kielteisesti.
Eduskunta myös kielsi kansanedustajia käyttämästä tableteja istuntosalissa aiemmin tänä vuonna.
Kommentit (134)
Anonyymi
Anonyymi
Siitähän on saanut uutisista lukea, miten "hyvin" ne toimivat, kun kansanedustajat joutuvat tuomaan omia laitteitaan töihin...
Anonyymi
Osiin näistä ongelmista uudistuksella varmasti pystytään puuttumaan, mutta monen kansanedustajan kyselemään mahdollisuuteen työskennellä Mac-ympäristössä suhtaudutaan ilmeisesti yhä kielteisesti.
Tyypillistä Microsoftin kilpailua: kielletään vaihtoehdot. Ei hyvää päivää!
Anonyymi
Anonyymi
Oikea ratkaisu. Linuxhörhöt ja applefanit voivat mennä itkemään koteihinsa.
Sillä välin kansanedustajat itkevät Microsoftin "toimivuutta" eduskunnassa :)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:20 Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 09:34 IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- 09:25 Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 07:00 Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 20.5. Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän
- 20.5. Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä
- 20.5. Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 07:00 Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 09:25 Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta 09:34
- Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin 07:00
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin 13:23
- Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta 12:17
- Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun 09:40
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Apulaisoikeuskansleri: Salassa pidettäviä tietoja ei internetiin
21.05.2008 Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen kovistelee Ahvenanmaan maakunnan hallitusta luottamuksellisten tietojen välittämisestä internetissä.
Kolme vuotta sitten
Auton nettirekisteröinti tulee keskiviikkona
21.05.2010 Ajoneuvojen sähköinen rekisteröinti on mahdollista ensi viikon keskiviikosta alkaen 6,5 euron hintaan.
Taloussanomat
- Firmat, tässä vastuun alkeita kaukaisiin maihin 06:01
- Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista 10:13
- Työttömiä taas enemmän: 239 000 10:03
- Tulikiven myynti petti – tulosvaroitus 10:46
- Melkein joka kolmannella siivousfirmalla veroja maksamatta 09:44
- Uuden iPhonen sisuskalut vuotivat: Luvassa kultaa? 09:15
- Tämä autobrändi jätti Bemarin ja Mersun taakseen 09:27
- Eksoottinen kvanttitietokone tulee arkikäyttöön 07:51
- USA:n keskuspankin Evans: Taloustilanne parantunut 07:49
- Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin 07:31
- » Taloussanomat.fi
-
-413 e
Sony Vaio VPCSA4T9E (Core i5-2450M, 6 GB, 128 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-287 e
Lenovo Thinkpad X230 NZD2FMS (Core i5-3210M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-236 e
-
-236 e
-
-236 e
Dell XPS 13 (Core i5-2467M, 4 GB, 256 GB, 13,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone














