Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Google-pomo: Kiinan verkkosensuuri epäonnistuu

Kuva: Nelson Ching/Bloomberg News

11.7.2012 15:02 Teknologian ja tiedon leviäminen pakottaa Kiinan luopumaan verkon palomuuristaan, Googlen halituksen puheenjohtaja uskoo.

Palomuurista luopuminen johtaa Kiinan lopulta poliittisen järjestelmän avautumiseen. Näin väittää Googlen hallituksen puheenjohtaja Eric Schmidt yhdysvaltalaisen Foreign Policy –lehden haastattelussa.

– Uskon, että lopulta sensuuri epäonnistuu, Schmidt sanoi vastatessaan kysymykseen siitä, onko Kiinan valtion harrastama verkkosensuuri kestävällä pohjalla.

– Kiina on ainoa valtio, jolla on aktiivinen ja muuttuva sensuuri. He eivät ujostele sitä.

Schmidtin mukaan sensuurin epäonnistuminen johtaa tiedon leviämiseen. Se puolestaan johtaa poliittiseen ja sosiaaliseen vapautumiseen, joka muuttaa Kiinan hallituksen suhdetta kansalaisiinsa.

Schmidt toteaa, että taloudellinen kehitys kulkee käsi kädessä tiedon vapauden kanssa.

Google on nokitellut Pekingin kanssa vuodesta 2010, jolloin yhtiö lopetti hakutulosten sensuroinnin. Päätöksen jälkeen muun muassa Googlen Gmail-tilit ovat joutuneet verkkohyökkäysten kohteeksi. Tekijäksi on epäilty Kiinan valtiota.

Kiinan verkkosensuuri estää pääsyn muun muassa Facebookiin, Twitteriin ja Googlen omistamaan Youtubeen.

VerkossaSchmidtin haastattelu Foreign Policyn verkkolehdessä
Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (4)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Alkaa jo muillakin olla vastenmielinen asenne Googlen änkeäminen joka paikkaan. Kyllä ihmisillä pitää olla oikeus käyttää nettiä ilman kaikkien tietojen luovutusta Googlelle!

Ok, tuo oli provo, mutta vähän heikko sellainen.
Kiinan kommunistinen 11.7.2012 16:00

Anonyymi
Kiina vapautuu mut suomipa vaan sensuroi kiihtyvällä tahdilla.
hyvä kiina 11.7.2012 23:26

Anonyymi
Ihmeellinen uutinen kun jopa Suomi harrastaa aktiivista verkkosensuuria. Kiinan verkkosensuuri vaan on yhtä toimimaton kun Suomenkin sensuuri eli helposti kierrettävissä. Android luuriin löytyy softia jotka on tehty nimenomaan Kiinan sensuurin kiertämiseen mutta toimii hyvin Suomenkin sensuurin kanssa.
Proxy 11.7.2012 23:52

Anonyymi
Startpage.com
just because. 12.7.2012 20:29
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2008

Viisi vuotta sitten

Destia petrasi omalauttaportaalin mainontaa

19.06.2008 Destia Oy tarjoaa kuluttajille uuden version matkapuhelimella käytettävästä lauttaportaalisovelluksesta. Uutuudet painottuvat mainonnan puolelle.

.