Greenpeace Applelle: Sanoista tekoihin!

Kuva: REUTERS/Carlos Barria
13.7.2012 23:05 Applen suunnitelma puhtaan pilven toteuttamiseksi on edelleen "pilvinen", Greenpeace piikittelee.
Ympäristöjärjestö Greenpeace päivitti huhtikuista arviotaan pilvipalvelujen puhtaudesta keskittyen Applen iCloudiin. Arvostelu jatkuu.
Apple vannoi toukokuussa vihreyttä palvelinsaleihinsa. Yhtiö kertoi, että sen Maidenissa, Pohjois-Carolinassa sijaitseva palvelinkeskus toimii kokonaan uusiutuvalla energialla vuoden loppuun mennessä.
Greenpeace kyllä tunnustaa, että Apple on vähentänyt hiilienergian käyttöä datakeskustensa sähköistämisessä, mutta odottaa voimakkaampia toimia. Kritiikin mukaan Applelta puuttuu edelleen suunnitelma, joka kuvailee realistisen reitin pois hiilen käytöstä iCloudissa.
Tuore analyysi A Clean Energy Road Map for Apple antaa yhtiölle prosenttiarvon 22,6 puhtaasta energiasta. Huhtikuussa luku oli 15,3 prosenttia.
Apple on alentanut sekä hiilen että ydinenergian käyttöä selvästi kolmessa kuukaudessa. Hiilen kohdalla on päästy 55,1 prosentista 33,5 prosenttiin ja ydinenergian kohdalla 27,8 prosentista 11,6 prosenttiin.
Mutta Greenpeace pysyy tiukkana. Järjestön it-analyytikon Gary Cookin mukaan Applella on mahdollisuus nostaa rima korkealle hiilivapaassa toiminnassa. Käytännön tilannetta hän luonnehtii kuitenkin lausahduksella "mostly talk and not enough walk". Vapaasti kääntäen se tarkoittaa "enimmäkseen puhetta, eikä tarpeeksi toimintaa".
Apple joutui tällä viikolla outoon valoon vihreydestään. Syynä ei ollut iCloudin pyörittämiseen tarvittavan sähkön puhtaus, vaan yhtiön vetäytyminen tuotteiden ympäristöystävällisyyttä mittaavan Epeat-järjestön arvioinnista.
- VerkossaGreenpeacen raportti
Kommentit (29)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Kalenterin mukaan vuotta 2012 on vielä n. puolet jäljellä.
Ja Applella on vielä n. puoli vuotta aikaa toteuttaa lupauksensa. (ja osittain 2013 puolelle)
...mutta kuinkas ne muut n. 90%?
Anonyymi
Kelpaa meitsin pössytella. Ja Teostomafiaa ei kanssa tueta.
Anonyymi
HP, Ubuntu, Bongo rummut ja itse on kasvatettu.
Kelpaa meitsin pössytella. Ja Teostomafiaa ei kanssa tueta.
Nokia on syöpä. Elop on syöpä.
Anonyymi
Anonyymi
yksi vaikeimpia asioita elämässä on tunnustaa olevansa väärässä ja tehneensä virheen (minkä Apple siis teki tuon EPEATin kanssa).
Anonyymi
Anonyymi
Tuosta on uusi juttu, Greenpeace on tapojensa mukaisesti julkaissut virheellistä tietoa. Jos Millerin laskelmat ovat oikeat niin Applen on oikeasti vihrein kaikista toimijoista, katsotaan miten käy ja uskaltaako Greanpeace korjata virheensä?
Haen heti padin jos apple vihrein. Muttaa taitaa olla mustin toimija,valitettavasti.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon
- 16.5. Uusi Firefox vertailee tarkkailee toimintaansa – ja vertaa sitä muihin surffaajiin
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 16.5. Kuka tekee Androidilla eniten rahaa? Vastaus yllättää
- 16.5. Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta!
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- 16.5. Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille 09:30
- Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista 09:00
- "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi 06:05
- Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua? 16:15
- Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet 11:38
- Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin 10:47
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Britannian pääministeri vastaa YouTubessa
19.05.2008 Iso-Britannian pääministeri Gordon Brown järjestää kansalle sähköisen kyselytunnin internetin videopalvelu YouTubessa.
Taloussanomat
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- Melanchtonin maailmanloppu 07:07
- Komissari: Huawei ja ZTE uhka Euroopan telealalle 11:11
- Olli Rehn ravistelee yltään talouskurittajan takkia 12:35
- Luottamus Sloveniaan laskee – tukitalkoot taas edessä? 11:41
- HS: Suomen elintarvikevienti kasvaa – tuontia hitaammin 09:40
- "Työeläkejärjestelmä on ristiriidassa perustuslain kanssa" 15:01
- TS: EU aikoo leikata vähävaraisten ruoka-avusta 10:29
- Pankki: Asuntojen hinnat voivat romahtaa Suomessa 14:29
- » Taloussanomat.fi














