Ericsson laittoi lapun luukulle Syyriassa
26.7.2012 15:03 Ruotsalainen verkkolaitevalmistaja on sulkenut henkilökunnan turvallisuuden vuoksi Syyrian toimistonsa.
Syyrian levottomuuksien vuoksi Ericsson sulkee väliaikaisesti Syyrian toimistonsa. Toimisto sijaitsee maan pääkaupungissa Damaskoksessa.
Toimistossa on vajaa 50 työntekijää. Heistä suurin osa on tehnyt etätöitä kotoa käsin viime viikosta lähtien. Kymmenkunta työntekijää on lähtenyt Syyriasta naapurimaihin.
Ericssonilla ei ole yhtiön edustajan Fredrik Hällstanin mukaan tällä hetkellä mahdollista tehdä uusia kauppoja. Hällstan kertoo muun muassa Total Telecom -lehdessä, että työntekijöiden tehtävänä on enää pitää huolta vanhoista asiakkaista.
- VerkossaTotal Telecomin uutinen aiheesta
Kommentoi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:22 Pitäisikö huolestua? Facebook-Zuckerberg maanittelee Samsungin pomoja
- 10:01 Täyskäännös: Uutuuskonsolin pelejä saakin kaupata ja pelata ilman nettiyhteyttä
- 09:28 Paljastuksille ei loppua näy: FBI vakoilee ihmisiä lennokeilla
- 06:15 WSJ: Microsoft yritti ostaa Nokian älypuhelimet
- 06:04 Nämä tabletit ja puhelimet kiinnostavat eniten suomalaisia
- 19.6. Google lisää Chromebook-kannettavien myyntiä
- 19.6. Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta
- 19.6. 3T: HCL vähentää ex-nokialaisia Tatan vanavedessä
- 19.6. Skandinavian johtaja erosi Nokiasta
- 19.6. Elisa nappasi "maailman ohuimman" älypuhelimen
- 19.6. Kuusi tietosuojavaltuutettua: Saisimmeko Glassin, kiitos
- 19.6. Microsoft Office vihdoin iPhoneen, mutta moni pettyy
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 19.6. NSA: Vakoilu vesitti pommiaikeet New Yorkissa
- 19.6. Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin
- 19.6. Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa
- 19.6. Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 19.6. 172 jää pihalle TCS:n uudesta organisaatiosta
- 19.6. Maksatko nettikaupassa enemmän kuin kaverisi?
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 06:15 WSJ: Microsoft yritti ostaa Nokian älypuhelimet
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 06:04 Nämä tabletit ja puhelimet kiinnostavat eniten suomalaisia
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta 15:17
- 3T: HCL vähentää ex-nokialaisia Tatan vanavedessä 14:57
- Kuusi tietosuojavaltuutettua: Saisimmeko Glassin, kiitos 13:56
- NSA: Vakoilu vesitti pommiaikeet New Yorkissa 11:22
- 172 jää pihalle TCS:n uudesta organisaatiosta 09:10
- Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt 07:00
- 12:n kopla auttaa valtion pakeille 15:04
- Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran 13:04
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Taloussanomat
- Kartta kertoo: Täältä löytyy Suomessa töitä 06:01
- DNA:n pörssiaikeet tarkentuvat kesän aikana 09:32
- Dolce & Gabbanan perustajat saivat vankilaa veronkierrosta 09:12
- Bernanke: Fed voi vähentää elvytystä jo tänä vuonna 08:41
- Juhannuksesta huolimatta - euroministerit taas koolle 07:57
- Tätä ei voi huijata - poliisin uusi älykamera paljastaa kaaharit 07:35
- Kaleva: Pankkiryöstöjen määrä romahti 07:34
- Yli 500 miljoonaa – VM arvioi hinnan velan taittamiselle 13:04
- Näin saat pitkän lomaputken 06:01
- Pitkän linjan talousvaikuttajat rummuttavat eurokritiikkiä 17:30
- » Taloussanomat.fi













