Sonerakin alkoi estää Pirate Bayta
30.7.2012 18:47 Sonera liittyi vastentahtoisesti Elisan seuraan ja alkoi estää ruotsalaista The Pirate Bayta asiakkailtaan.
Teleyhtiö Sonera kertoi maanantaina alkaneensa estää The Pirate Bay -tiedostonvaihtopalvelua asiakkailtaan.
Sonera poisti nimipalvelimiltaan koko joukon palveluun liittyviä domain-nimiä. Lisäksi operaattori esti pääsyn tiettyihin ip-osoitteisiin. Toimenpiteet koskevat myös Tele Finlandin asiakkaita.
Kantajina jutussa ovat neljä suurta levy-yhtiötä, joiden mielestä esto on tarpeellinen tekijänoikeuksien suojelemiseksi. Sonera on eri mieltä ja valittaa Helsingin käräjäoikeuden kesäkuisesta päätöksestä hovioikeuteen.
– Sonera kunnioittaa tekijänoikeuksia, ja yhtiömme näkökulmasta tehokkain tapa vähentää piratismia on edistää laillisten sisältöpalvelujen tarjontaa. Sonera katsoo, että mahdollisiin oikeuksien loukkauksiin tulee ensisijaisesti puuttua niiden lähteellä, ei yleiseen viestintäverkkoon tehtävillä rajoituksilla, sanoo Soneran lakimies Karol Mattila tiedotteessa.
Käräjäoikeus on määrännyt Pirate Bayn eston myös DNA:lle, jonka asiakkaat pääsivät Pirate Bayhyn ainakin vielä maanantaina. Jo aikaisemmin Elisa pakotettiin estämään palvelua.
Palvelun käyttäjät ovat keksineet keinoja estojen kiertämiseksi. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa määrätyn vastaavan eston tehokkuus on kyseenalainen.
Poistetut domain-nimet
(www-alulla ja ilman www-alkua)
baiedespirates.be, codedsky.com, depiraatbaai.be, hublist.org, kaboooom.in. kaboooom.info, kaboooom.net, kaboooom.org, piratebay.am, piratebay.cc, piratebay.gl, piratebay.mu, piratebay.net, piratebay.org, piratebay.se, piratebay.so, piratebay.tw, piratebay.vc, piratebay.vg, promobay.org, shazoom.in, themusicbay.com, themusicbay.net, themusicbay.org, thepiratebay.am, thepiratebay.com, thepiratebay.gl thepiratebay.la, thepiratebay.net, thepiratebay.se, thepiratebay.tw, thepromobay.info, thepromobay.net, yahwroom.in, yahwroom.info, yahwroom.net, yahwroom.org
Estetyt IP-osoitteet
194.71.107.15, 194.71.107.80, 194.71.107.81, 194.71.107.82, 194.71.107.83
Kommentit (28)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Se että estääkö parin DNS osoitteen ja IP-osoitteen blokkaaminen mitään, se on aivan sivu seikka. Sillä saadaan ns. piikki auki ja voidaan hyvin helposti lisätä listalle uusia ip-osoitteita ja mahdollisesti protokolliakin.
Anonyymi
Anonyymi
Omituista että nyt laitetaan kotimaiset teleoperaattorit vastuuseen heidän tekemisistään.
Jotain se kertoo näiden estoja vaativien yritysten ja yhdistysten älykkyydestäkin.
Anonyymi
Ja tälläiset uutiset vain ovatten mainosta warettamiseen.
Anonyymi
Heidän argumenteilleen ei minulta liikene yhtään ymmärrystä.
Eivätkö he ymmärrä että se aikakausi (vain noin 100 vuotta) jolloin heidän oli mahdollista kontrolloida äänitteidensä jakelua on ohi?
Siihen ei kertakaikkiaan ole paluuta ja sensuurilla sitä ei ainakaan takaisin saa!
Musiikin tekeminen ei vapaan kopioinnin takia lopu mihinkään vaikka nämä syöpäläistahot niin väittävätkin. Musiikkia on tehty paljon ennen heidän aikakauttaan ja tehdään vastakin.
Anonyymi
Mitä mieltä suomalaiset muusikot ovat netin estohankkeista? Kiinnostaisi kuulla heidän mielipiteitä Suomen sananvapauden tilanteesta.
Anonyymi
Valitettavasti en voi sille mitään että suuri yleisö ei tee eroa muusikon ja tekijänoikeusmafian "muusikon" välillä.
Siksi olenkin tosi tuohtunut.
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:33 Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 15:26 Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 15:06 Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 13:50 TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 13:15 Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 12:44 NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 11:49 Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 11:36 Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 11:01 Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 10:43 Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 10:20 Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 09:23 Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 09:16 Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 07:10 Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 06:01 "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 21.5. Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 07:10 Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 06:01 "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy 15:33
- Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa 15:26
- Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla 15:06
- Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs 13:15
- NYT: Kiina lopetti kybertulitauon 12:44
- Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen 11:49
- Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman 10:20
- Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni 09:23
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Axis, Bosch ja Sony yhteistyössä verkkovideostandardia kehittämään
22.05.2008 Uuden verkkovideotuotteiden liitäntästandardin olisi tarkoitus tarjota verkkovideolaitteistojen integroijille ja käyttäjille entistä joustavampia ratkaisuja.
Taloussanomat
- Näin Suomi tienaisi, jos kaikki maksaisivat veronsa 06:01
- Pinkit bensa-asemat yleistyvät – "Yrittäjät kyllästyivät saneluun" 15:32
- Kasvua jopa lamassa – tästä vauhtia Suomen vientiin 06:07
- Itella irtisanoo 183 asiantuntijaa ja esimiestä 09:57
- Suomalaista metsätekniikkaa viedään Aasiaan ja Afrikkaan 15:24
- EU:n johtajat torjuvat veronkiertoa 07:23
- Kolaritesti paljasti parhaat turvaistuimet – yksi huolestuttava 15:09
- Halvalla lähtee? Näin paljon Nokia voisi maksaa koko NSN:stä 14:22
- Hulluruohoriski toteutui – kolme sairaalaan 14:58
- Pörssissä odotellaan Bernaken puhetta USA:n talousnäkymistä 15:58
- » Taloussanomat.fi














