Ecuador julkistaa Julian Assange -päätöksen tänään

Kuva: EPA
16.8.2012 10:03 Ecuador lupaa julkistaa päätöksen Julian Assangen turvapaikasta torstaina.
Etelä-Amerikan valtio Ecuador ilmoittaa tänään, onko se myöntänyt poliittisen turvapaikan vuotosivusto Wikileaksin perustajalle Julian Assangelle.
Asiasta kertoi Ecuadorin ulkoministeri Ricardo Patiño muun muassa CNN:n mukaan. Hän sanoi päätöksen olevan valmis ja se julkistetaan torstaina aamulla. Kyse lienee paikallisesta ajasta. Ecuador on kahdeksan tuntia Suomea jäljessä.
Julian Assange on Ecuadorin Lontoon suurlähetystön suojissa, mutta suoja on kyseenalainen. Iso-Britannia on tehnyt poikkeuksellisen uhkauksen hyökkäyksestä lähetykseen, jos Ecuador ei luovuta Assangea virkavallalle. Häntä odotetaan Ruotsiin vastaamaan seksirikossyytteisiin.
Hyökkäykselle ei välttämättä ole tarvetta, sillä jos Assange saa turvapaikan, hänen pitää ensin päästä Lontoon lentokentälle tai ylipäätään pois lähetystöstä. Hän on lain mukaan vapaata riistaa viimeistään heti, kun hän astuu ulos lähetystön alueelta.
The Guardian -lehti väitti keskiviikkona, että Ecuador on myöntänyt Assangelle turvapaikan. Ecuadorin presidentti kiisti väitteen.
- VerkossaCNN:n uutinen aiheesta
- Lue myösLehti: Assange sai turvapaikan Ecuadorista
Kommentit (9)
Anonyymi
Naursttavas että molemmat naiset ovat cia leivissä
Anonyymi
Britit eivät ole hyökänneet minkään maan lähetystöön edes silloin, kun lähetystö on suojellut jopa brittipoliisin murhaajaa. Joten nyt 'pelkän' seksuaalirikoksesta epäillyn noutaminen väkivalloin kuulostaa hieman... mielenkiintoiselta.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Tyhmäkin sen tietää ettei isojen poikien nenille kannata hyppiä. Ne kun bruukaavat lyömään takaisin.
Anonyymi
Anonyymi
Paasikivi-Kekkosen linjaa mukaillen varovaisuus ja viisaus ei ole nuolemista vaan tervettä järkeä.
Vapaa tieto arvona on hyvästä mutta sen ajattelematon käyttö narsistisesti oman egon korostamiseksi ei ole. Jo Assangen oma porukka havaitsi tämän.
Nyt hänellä on "marttyyrin"-kruunu, maailman huomio ... nauttikoon nyt sitten siitä.
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:00 Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon
- 16.5. Uusi Firefox vertailee tarkkailee toimintaansa – ja vertaa sitä muihin surffaajiin
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 16.5. Kuka tekee Androidilla eniten rahaa? Vastaus yllättää
- 16.5. Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta!
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- 16.5. Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille 09:30
- Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista 09:00
- "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi 06:05
- Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua? 16:15
- Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet 11:38
- Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin 10:47
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Tietokantapohjaiset webbisivut hyökkäyksen kohteina
19.05.2008 Viime viikkoina havaitut haittaohjelmien tekemät hyökkäykset ovat kohdistuneet muun muassa ASP- ja ASP.NET-tekniikoilla toteutettuihin tietokantapohjaisiin www-sivustoihin, kertoo Vietsintäviraston tietoturvayksikkö CERT-FI.
Kolme vuotta sitten
Külttüüripiireissä herätys!
19.05.2010 Jyrki J.J. Kasvin mukaan pelit on nähtävä kulttuurituotteena siinä missä elokuvat, musiikki ja kirjallisuus.
Taloussanomat
- Näitä vakuuksia ei ole tarkoituskaan käsittää 06:01
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- "EU:n oliiviöljydirektiivi kuin lahjus kriisimaille" 11:03
- HS: Pääministerit ovat lennelleet veroparatiisikoneilla 09:37
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- Melanchtonin maailmanloppu 07:07
- Lotossa kuusi oikein – 460 miljoonaa euroa käteen 09:58
- Komissari: Huawei ja ZTE uhka Euroopan telealalle 11:11
- Olli Rehn ravistelee yltään talouskurittajan takkia 12:35
- Luottamus Sloveniaan laskee – tukitalkoot taas edessä? 11:41
- » Taloussanomat.fi














