Pikaluottofirman tekstiviesti voi tulla kalliiksi

Kuva: Lehtikuva
14.9.2012 16:10 Kuluttajavirasto varoittaa pikaluottoyhtiöistä, jotka lähettävät maksullisia tekstiviestejä. Ylimääräisiä kuluja voi tulla liki 200 euroa.
Kuluttajien kannattaa olla tarkkana, jos heiltä peritään Aeris-, Tromvelt-, M Aurora- tai EC Finland -nimisten pikaluottoyhtiöiden saatavia, Kuluttajavirasto varoittaa. Yhtiöiden luottoja ovat olleet muun muassa E-credit ja Hetivippi.
Kuluttajavirasto on saanut yhteydenottoja ja valituksia kyseisistä pikaluottoyhtiöistä ja niiden käyttämästä perintötoimistosta GP-Perintätoimistosta.
Luottojen tarjonnassa on Kuluttajaviraston mukaan käytetty kyseenalaisia keinoja.
Pikaluottoyhtiöt ovat esimerkiksi lähettäneet kuluttajille tekstiviestejä, joiden vastaanottaminen maksaa. Viesteissä kehotetaan ottamaan edullista lainaa, pyydetään asiakaspalautetta tai kerrotaan mahdollisuudesta siirtää eräpäivää. Viesteihin vastaaminen on ollut maksullista.
Pahimmillaan kuluttajalle on tullut viesteistä lähes 200 euron lisälasku.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä on tehnyt yhtiöiden toiminnasta tutkintapyynnön Helsingin poliisille törkeästä petoksesta ja markkinointirikoksesta. Poliisi tutkii asiaa.
Kommentit (18)
Anonyymi
malmin mannet ry kiittää tuestanne.
Anonyymi
Miten ihmeessä viestien VASTAANOTTAMINEN voi maksaa? Voisiko joku selittää tämän?
Ei se kaiken järjen mukaan voikaan maksaa. Tosin k*settajat unelmoivat tällaisesta mahdollisuudesta.
Anonyymi
Anonyymi
http://yle.fi/vintti/ohjelmat.yle.fi/mobiilipalvelut/valtakunnallinen_sms.html Todennäköisesti ihmisillä on taas jäänyt lukematta 'palvelun' eli pikavipin TOSsi jossa kerrotaan maksullisista viesteistä.
Anonyymi
yle.f i/vintti/ohjelmat.yle.fi/mobiilipalvelut/valtakunnallinen_sms.html Todennäköisesti ihmisillä on taas jäänyt lukematta 'palvelun' eli pikavipin TOSsi jossa kerrotaan maksullisista viesteistä.
Anonyymi
Varsinaista jutun tekemistä taas kerran, sillä millään oikeusperiaatteella viestin vastaanottaminen matkapuhelimeen ilman erillisen ennaltasolmitun sopimusta, ei ole kertakaikkiaan mahdollista.
Anonyymi
Varsinaista jutun tekemistä taas kerran, sillä millään oikeusperiaatteella viestin vastaanottaminen matkapuhelimeen ilman erillisen ennaltasolmitun sopimusta, ei ole kertakaikkiaan mahdollista.
Jaa miten niin ei ole? Jos lähetän sinun puhelimeesi tekstiviestin, se kyllä ottaa sen vastaan oli meillä sopimuksia tai ei.
Anonyymi
Varsinaista jutun tekemistä taas kerran, sillä millään oikeusperiaatteella viestin vastaanottaminen matkapuhelimeen ilman erillisen ennaltasolmitun sopimusta, ei ole kertakaikkiaan mahdollista.
------------
Jaa miten niin ei ole? Jos lähetän sinun puhelimeesi tekstiviestin, se kyllä ottaa sen vastaan oli meillä sopimuksia tai ei.
Mutta et voi mitenkään laskuttaa siitä viestin vastaanottamisesta ellei sinulla ole vastaanottajan kanssa sopimusta asiasta.
Anonyymi
Mutta et voi mitenkään laskuttaa siitä viestin vastaanottamisesta ellei sinulla ole vastaanottajan kanssa sopimusta asiasta.
Tarpeeksi monelle, kun lähettää, niin kyllä joku maksaa, kun ei älyä, taikka kehtaa valittaa.
Samasta syystä sinne sähköpostiinkin jatkuvasti sitä roskaa puskee, koska aina joku lankeaa ostamaan jotakin, taikka syöttää ne huonolla Suomella pyydetyt pankkitunnuksensa kyselylomakkeeseen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:12 Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 13:29 Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 10:40 Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 10:04 Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 09:30 Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 07:05 Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 22.5. TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 22.5. Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna 10:04
- Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista 09:30
- Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy 15:33
- Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa 15:26
- Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla 15:06
- Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs 13:15
- NYT: Kiina lopetti kybertulitauon 12:44
- Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen 11:49
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Netflix tuo leffat netistä telkkariin ilmaiseksi
23.05.2008 Videovuokraaja Netflix kauppaa sadan dollarin hintaista laitetta, joka streamaa elokuvat televisioon ilman lisämaksua.
Taloussanomat
- Jättivelkaisia yhä enemmän: Kuulutko riskiryhmään? 13:22
- Belgialaisyhtiö: Hulluruohovaara koskee vain Valiota ja SOK:ta 19:44
- Bernanken paradoksaalinen lahja sijoittajille 16:18
- Tämä pankki korotti lainamarginaaliaan eniten 06:01
- Suosittu asuntolainakorko sukelsi ennätysmatalalle 16:40
- Pankki: Nokia voimaton vastaamaan "Android-hyökkäykseen" 20:35
- ABC-asemia kiinni hintasodan takia 18:27
- Bloomberg: Nokia Siemens sulkee toimintoja ja uusii johtoaan 18:51
- Onko rattisi löysä? Tuhansille Nissan-kuskeille korjauskutsu Suomessa 10:36
- EU perääntyi – haukuttua oliiviöljydirektiiviä ei tule 17:03
- » Taloussanomat.fi












