Lex Karpelaa kaadetaan Facebookissa – lakialoitteelle salamastartti

Kuva: REUTERS/Morteza Nikoubazl
24.1.2013 14:10 Kansalaisaloite Lex Karpelaksi kutsutun tekijänoikeuslain korvaamisesta uudella keräsi kymmeneksen tarvitsemistaan allekirjoituksista vuorokaudessa.
Kansalaisaloite tekijänoikeuslain muuttamisesta on lähtenyt käyntiin ripeästi internetissä.
Lakialoite on ollut allekirjoitettavissa runsaan vuorokauden ajan. Yli 5000 ihmistä on käynyt laittamassa nimensä avoinministerio.fi:ssä olevaan aloitteeseen.
Jos ehdotukseen kertyy 50 000 nimeä puolen vuoden aikana, aloite siirtyy eduskunnan käsiteltäväksi. Kansalaislakialoitteet tulivat mahdollisiksi viime vuonna.
Lakialoitteen keskeinen sisältö on ”voimassa olevan lainsäädännön ylilyöntien korjaaminen verkkovalvonnan ja vahingonkorvausten osalta”, artistien ja muiden sisällöntuottajien aseman parantaminen, uusien verkkoteknologiaan perustuvien palveluiden kehittäminen, yksityisen kopioinnin ulkoistamisen salliminen esimerkiksi verkkotallennuspalveluiden kehittämiseksi, paluu tekijänoikeusrikoksesta -rikkomukseen, teosten käytön salliminen myös virtuaaliopetuksessa, parodia- ja satiirioikeus, kohtuullisuuskysymykset sekä artistien rinnakkaislisensointi- ja kielto-oikeus.
Aloitteentekijät korostavat, että tekijänoikeuksien suojaaman sisällön lataamista ei haluta laillistaa. Vastuuhenkilöiden joukossa ovat muun muassa Timo Vuorensola ja Dan Koivulaakso.
Lakialoitetteelle haetaan näkyvyyttä huhtikuulle kestävällä Facebook-tapahtumalla. Osallistujia on kirjoitushetkellä 4157. Kutsuttuja on yli 60 000.
Aloitteen allekirjoittaminen kansalaisaloite.fi-palvelussa edellyttää vahvaa tunnistautumista. Se tapahtuu verkkopankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai poliisin myöntämä sirullisella henkilökortti sähköisesti lukemalla.
Kommentit (13)
Anonyymi
Kuluttajien asemaa tässä parannetaan, ei tekijöiden.
Anonyymi
"Artistien ja muiden sisällöntuottajien aseman parantaminen"
Kuluttajien asemaa tässä parannetaan, ei tekijöiden.
niin, tekijänoikeus- ja levyfirmat kun tunnetusti EI kääri siitä artistin työstä suurinta siivua?
Anonyymi
"Artistien ja muiden sisällöntuottajien aseman parantaminen"
Kuluttajien asemaa tässä parannetaan, ei tekijöiden.
Kyllä siinä tekijöidenkin asemaa parannetaan, nykyisin artistit saavat mitättömän pienen osuuden tuotosta ja valtaosa menee erilaisille välistävetäjille. Nykytilannetta ovat monet artistitkin valittaneet.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Olisin kannattanut, mutta en rupea siitä maksamaan pankille.
Ei se mitään maksakaan, kun teet kannatuksen kansalaisaloite.fi:ssä.
Anonyymi
En osallistu semmoseen.
Anonyymi
Mitäs toi Tanja Vienonen tässä tekee?Se ei käy ilmi.Silloinen kulttuuriministeri sai aikaan pskan lain ja teki suuren osan kansalaisista "rikollisiksi". Nyt tämä laki ollaan muuttamassa järkevämmäksi.
En osallistu semmoseen.
Anonyymi
Olisin kannattanut, mutta en rupea siitä maksamaan pankille.
Mitäs se pankkitunnuksilla tunnistautuminen käyttäjälle maksaa?
Vai onko jollain pankilla sellaiset palvelumaksut että siitä koituu kuluja? (siinä tapauksessa suosittelen pankin vaihtoa)
Anonyymi
http://www.avoinministerio.fi/artikkelit/20-usein-kysyttyja-kysymyksia#toc_2
Laitoin jo itse kyselyä, koska oma pankkini kiskoo kaikista kovinta hintaa tuolta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 22.5. TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 22.5. Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 21.5. Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy 15:33
- Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa 15:26
- Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla 15:06
- Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs 13:15
- NYT: Kiina lopetti kybertulitauon 12:44
- Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen 11:49
- Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman 10:20
- Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni 09:23
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kelan suljettu korvauspalvelu tekee paluuta
23.05.2008 Kansaneläkelaitoksen kiireessä sulkema sähköinen sairaanhoitokorvausten kysely on palaamassa verkkoon.
Taloussanomat
- Näin Suomi tienaisi, jos kaikki maksaisivat veronsa 06:01
- EU-kokous päätti tietojen vaihdon vauhdittamisesta 21:40
- Pinkit bensa-asemat yleistyvät – "Yrittäjät kyllästyivät saneluun" 15:32
- Bernanke: Rahapolitiikan kiristäminen vaarantaisi elpymisen 18:22
- Voittaako tunne vai järki? Jäitä hattuun omakotikaupoilla 17:09
- Kasvua jopa lamassa – tästä vauhtia Suomen vientiin 06:07
- Yle: Autokauppias pitää EU-direktiiviä aprillipilana 20:47
- Itella irtisanoo 183 asiantuntijaa ja esimiestä 09:57
- Suomalaista metsätekniikkaa viedään Aasiaan ja Afrikkaan 15:24
- EU:n johtajat torjuvat veronkiertoa 07:23
- » Taloussanomat.fi
-
376 e
-
370 e
Dell XPS 13 (Core i5-2467M, 4 GB, 256 GB, 13,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
369 e
-
243 e
-
171 e












