Taloussanomat

Tekijänoikeuslain muutos voi nostaa kaapeli-tv-maksuja

Kuva: Lehtikuva

23.9.2014 06:02 Tekijänoikeuslain uudistus saattaa tuoda mukanaan miljoonien lisämaksun kaapeli-tv-yhtiöille ja yhteisantennitalouksille. Uusi maksu voi tuntua myös tv:n katsojien kukkaroissa.

Kaapelit-tv-operaattorit voivat saada maksettavakseen useiden miljoonien lisämaksun tekijänoikeuslain uudistukseen sisältyvän muutoksen takia.

Opetus- ja kulttuuriministeriössä valmisteltavan lakiehdotuksen tekstiä ei ole julkistettu, joten sen sisällöstä ei ole sanatarkkaa tietoa. Operaattoreita edustavan Ficom ry:n mukaan ehdotukseen ilmeisesti sisältyy kohta, jonka perusteella kaapeli-tv-yhtiöt joutuisivat jatkossa maksamaan tekijänoikeuskorvausta kanavista niin sanotuista must carry - eli siirtovelvoitteen piiriin kuuluvista -kanavista.

Siirtovelvoitesäännön perusteella kaapelioperaattoreiden on välitettävä verkoissaan asiakkailleen ilmaiseksi useita Ylen kanavia sekä MTV3-, Nelonen-  sekä FOX-kanavat.

Operaattoreiden mukaan muutos tarkoittaisi sitä, että samasta ohjelmasta maksettaisiin tekijänoikeuksien haltijoille kahteen kertaan.

– Suomessa on muotoutunut käytäntö, jossa alkuperäiset tv-yhtiöt ostavat ensilähetyksen yhteydessä tarvittavat oikeudet esittämiseen koko Suomen väestölle, kertoo Ficomin lakimies Jussi Mäkinen.

– Meidän mielestämme useita vuosia kestäneen ja hyvin toimivan nykykäytännön pitäisi jatkua.

Lakimuutos koskisi noin puolta Suomen talouksista, joissa televisiota katsotaan kaapeliyhteyden yli. Yhteensä kaapeli-tv-talouksia on noin 1,6 miljoonaa. Operaattorit eivät lain mukaan saa erikseen laskuttaa asiakkaitaan siirtovelvoitteen piiriin kuuluvista kanavista.

Mäkisen mukaan lakiehdotus nostaisi voimaan tullessaan operaattoreiden kustannuksia miljoonilla euroilla, ja toisi hintapaineita kaapeli-tv-liittymien hintoihin.

– Todennäköisesti. Liittymämaksut ovat se tapa, jolla kaapeliverkon ylläpito rahoitetaan, Mäkinen sanoo.

"Salamyhkäistä valmistelua"

Epävarmuutta korvausta koskevasta lakimuutoksesta lisää se, ettei siitä ole järjestetty lausuntokierrosta, jossa alan yritykset ja järjestöt voisivat kertoa mielipiteensä lain valmistelijoille.

– Yleensä lait valmistellaan nykyaikana avoimemmin, jotta asianosaiset voivat sanoa mielipiteensä, sanoo Kiinteistöliiton yhteysjohtaja Timo Tossavainen

– Pidän tätä valmistelua vähän salamyhkäisenä, tai vähintään epäavoimena.

Kaapeli-tv-yhtiöiden lisäksi lakiuudistus koskisi myös taloyhtiötä, joissa on käytössä yhteisantenni. Yhteisantennitalouksia on Suomessa noin 200 000 kappaletta.

Tossavaisen mukaan maksu asettaisi kotitaloudet eriarvoiseen asemaan, jos kaapeli- ja yhteisantennitalouksille tuli sen takia lisäkustannuksia.

Kopiosto: Suomen laki
rikkoo EU:n direktiiviä

Mäkisen mukaan tekijänoikeusjärjestöt antoivat siirtovelvoitesääntelyä säädettäessä sitoumuksen, jonka perusteella ne eivät perineet kaapeliyhtiöiltä korvauksia must carry -kanavien välittämisestä. Tämä käytäntö kirjattiin myös lakiin vuonna 2005.

Tekijänoikeusjärjestö Kopioston toimitusjohtaja Pekka Rislakki toivoo, että lakiuudistus sisältää kaapelioperaattoreille määräyksen korvausmaksusta.

– Toivottavasti päästään siihen normaalitilaan, että tietenkin tekijänoikeuskorvauksia maksetaan, kun tapahtuu jotain tekijänoikeudellisesti merkittävää tv-lähettämistä, Rislakki sanoo.

Hänen mukaansa Suomen tekijänoikeuslaki on ollut täysin eri linjoilla kuin muualla Euroopan unionissa. 

– Lopputuloksena tästä lainsäädännöstä oli, että EU on aloittanut virallisen proseduurin Suomen valtiota vastaan siitä, että Suomen lainsäädäntö ei ole EU-direktiivin mukainen, Rislakki kertoo.

– Jos tällaista maksua aletaan peria, niin täytyy muistaa, että vuosi toisensa perään sitä ei ole perätty. Kaapeli-tv-sektori on välttänyt maksamasta summia, jotka sen oikeastaan olisi pitänyt maksaa.

Rislakin mukaan korvauksien koosta ei ole vielä tietoa, sillä lakia ei ole, eikä korvauksista ei ole neuvoteltu. Tv-kanavien edelleenlähetysluvista vastaava Kopiosto on kuitenkin aiemmin ehdottanut kuukausimaksun suuruudeksi jokaiselta kanavalta kolmea eurosenttiä kotitaloutta kohti.

(Täsmennys 23.9. klo 16.20: Maininta Tekijänoikeuslain muutoksen valmistelusta Opetus- ja kulttuuriministeriössä)


Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (59)

Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Joo. Laittakaa tällainen lasku kaikille. Se on niin pienikin, ettei se ketään häiritse.
Anonyymi: Maksuistazemppiä 23.9.2014 6:14

Anonyymi
Lainaus: "– Yleensä lait valmistellaan nykyaikana avoimemmin, jotta asianosaiset voivat sanoa mielipiteensä, sanoo Kiinteistöliiton yhteysjohtaja Timo Tossavainen.

– Pidän tätä valmistelua vähän salamyhkäisenä, tai vähintään epäavoimena."

Suomessa salailu on normaalia.
Anonyymi: Joku_vaan 23.9.2014 6:32

Anonyymi
Lisä maksut vähentävät asikkaita olivat kuinka pieniä tahansa. Maksuttomien lähteiden käyttö lisääntyy ja tekijän oikeus maksut pienenevät.
Anonyymi: Ylevero 23.9.2014 6:54

Anonyymi
laittakaa vaan maksu niin lopetan maksukanavat.

Olen harkinnut jo lopettaa kanavat, tuollainen maksu vielä niin lopetan kanavat..
Anonyymi: n1m1m3rkk1 23.9.2014 7:09

Anonyymi
Siinä tapauksessa TV-yhtiöiden tekijänoikeusmaksuja täytyy alentaa koska yhtäaikaisten katsojien määrä ei kuitenkaan lisäänny. Osa katsoo antennin kautta ja osa kaapelista mutta katsojien määrä ei siitä lisäänny yhtään, toisin kuin netissä, jossa samaa ohjelmaa voi katsoa eri aikaan.
Anonyymi: Inspe 23.9.2014 7:25

Anonyymi
Lisä maksut vähentävät asikkaita olivat kuinka pieniä tahansa. Maksuttomien lähteiden käyttö lisääntyy ja tekijän oikeus maksut pienenevät.


Ja minä ainakin pidän huolen siitä, että tekijänoikeusmafialle meneviä täysin epäoikeudenmukaisia maksuja en maksa, missä voin vain sen välttää. Kaikki hyvitysmaksun alaiset tuotteet olen hankkinut jo vuosikausia ulkomailta. Eikä tässäkään ehdotuksessa ole mitään oikeudenmukaista, jos kyse on siitä, että tosiaan joudutaan maksamaan tekijänoikeusmafialle vielä samasta asiasta toiseen kertaan.
Anonyymi: nnnnnnnnnnnn 23.9.2014 7:42

Anonyymi
Lisä maksut vähentävät asikkaita olivat kuinka pieniä tahansa. Maksuttomien lähteiden käyttö lisääntyy ja tekijän oikeus maksut pienenevät.

Ja minä ainakin pidän huolen siitä, että tekijänoikeusmafialle meneviä täysin epäoikeudenmukaisia maksuja en maksa, missä voin vain sen välttää. Kaikki hyvitysmaksun alaiset tuotteet olen hankkinut jo vuosikausia ulkomailta. Eikä tässäkään ehdotuksessa ole mitään oikeudenmukaista, jos kyse on siitä, että tosiaan joudutaan maksamaan tekijänoikeusmafialle vielä samasta asiasta toiseen kertaan.


Ja tähän vielä lisäyksenä, ennen kuin joku keksii tästäkin vinkua, ostan kyllä musiikkini, pelini, ohjelmani yms. ihan kaupasta enkä lataa niitä. Kyse on vain siitä, että minun varmuuskopioistani yms. ei kuulu sentin senttiä tekijänoikeustahoille.
Anonyymi: nnnnnnnnnnnn 23.9.2014 7:43

Anonyymi
Älä nyt unta näe että jotain korvausta alenntettaisiin. Tekijänoikeusjärjestöjen tarkoituksena on vain maksimoida päällekkäinen laskutus - nyhtää joka suunnasta rahaa mitä kosmisimmilla perusteilla.

Edelleen sapettaa että kaiken maailman muisti/tallennusvälineistä revitään "kasettimaksua" samalla kun kaikki mahdollinen sisältö salataan ja kopiointia estetään teknisin keinoin. Joko yksityiskopioinnista maksetaan "kasettimaksuna" ja se on sallittua ja mahdollista, tai siitä ei makseta ja tekijänoikeuksien haltijat voivat sitten estää kopioinnin miten haluavat. Nyt meillä on molemmat... maksetaan ja samalla estetään kopiointia.
Anonyymi: AJJJod 23.9.2014 7:47

Anonyymi
Vain tekijänoikeusmafialle voi tulla edes mieleen säätää jokin asia pakolliseksi yrityksille ja hetken kuluttua alkaa vaatia lain noudattamisesta korvauksia?

Eikö näitä varkaita saada koskaan kuriin? Millä tahansa muulla toimialalla nuo istuisivat jo linnassa lahjonnasta ja kiskonnasta.
Anonyymi: Teemu_ 23.9.2014 8:05

Anonyymi
"
? Lopputuloksena tästä lainsäädännöstä oli, että EU on aloittanut virallisen proseduurin Suomen valtiota vastaan siitä, että Suomen lainsäädäntö ei ole EU-direktiivin mukainen, Rislakki kertoo."

Ja mitenkä ollakaan, Rislakki suoraan ja härskisti valehtelee taas kerran.

Mutta kun on teostomafian jäsen niin on _selvää että valehdellaan koska siitä saadaan miljoonien lisätulot, vuosittain, ikuisesti_!

Nämä ihmiset pitäisi panna vankilaan aivan suoraan, virka-aseman väärinkäytön perusteella.
Anonyymi: tuomas__ 23.9.2014 8:14
Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

Samsung uhkaa mennä Nokian ohi

25.07.2011 Nokian ja Applen markkina-asema horjuu älypuhelimissa. Samsung myi arvioiden mukaan keväällä 18–21 miljoonaa älypuhelinta.


2013

Kolme vuotta sitten

Komissaari voivottelee 4G:n puutetta: "Verkko romahduksen partaalla"

25.07.2013 Euroopan komissio hoputtaa jäsenmaita rakentamaan 4G-yhteyksiä. Vaarana on jopa verkon romahtaminen.

.