Taloussanomat

Googlen robottiauto kolaroi bussin kanssa: "Kannamme selvästi jonkin verran vastuuta"

1.3.2016 11:00 Googlen autonominen ajoneuvo törmäsi helmikuussa bussin kylkeen Kalifornian Mountain View'ssa. Tapaus saattaa olla ensimmäinen laatuaan, sillä auto ei ollut tapahtumahetkellä ihmisen hallinnassa.

Itseohjautuvat autot ovat olleet ennenkin osallisina pienissä kolareissa, mutta helmikuussa tapahtui luultavasti ensimmäinen robottiauton aiheuttama onnettomuus. Kukaan ei loukkaantunut törmäyksessä.

Kolarista uutisoivat muun muassa BBC ja Reuters.

Onnettomuus tapahtui, kun robottiauto yritti kiertää tiellä olleita esteitä ja oli pyrkimässä takaisin kaistalleen. Autossa ollut testikuljettaja luuli, että lähestyvä linja-auto hidastaisi ja antaisi autolle tietä, eikä sen vuoksi puuttunut automaattiohjaukseen. Googlen raportin mukaan robottiauto ajoi törmäyshetkellä noin kolmen kilometrin tuntinopeutta.

Kolarin virallista syytä tutkitaan parhaillaan.

– Kannamme selvästi jonkin verran vastuuta tästä tapauksesta, koska törmäystä ei olisi tapahtunut, jos automme ei olisi liikkunut, Google tiedottaa.

Yhtiö kertoo tehneensä onnettomuuden jälkeen ohjelmistomuutoksia.

Google tiedotti viime vuoden marraskuussa, että itseohjautuvat autot ovat kuuden vuoden aikana olleet osallisina yhteensä 17 pienessä kolarissa. Kaikki näistä aiemmista onnettomuuksista johtuivat muusta syystä kuin robottiauton omasta toiminnasta.

Jutun kirjoitti: Digitoday–Reuters

Digitoday–Reuters

Kommentit (4)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Onnettomuus ei siis sattunut auton palatessa omalle kaistalleen, vaan sen siirtyessä oikeimman puolimmaiselta kaistalta vasemmalle väistääkseen oikealla olevaa estettä.

Bussi tuli takaa eikä antanut Googlen auton kiertää oikeaa kaistaa rajoittavaa hiekkasäkkiestettä, vaan tunki sen vasemmalle puolelle, johon Googlen auto oli pysättyään esteen eteen siirtymässä väistääkseen estettä.

Sekä auto itse että mukana ollut apukuski olettivat, että bussi antaa tietä. Ilmeisesti bussikuski ei nähnyt estettä, jota Googlen auto oli kiertämässä eikä tajunnut auton vilkuttavan vasemmalle.

Mitä opimme? Älä oleta.
Anonyymi: Sellisti 1.3.2016 11:51

Anonyymi
Onhan kait kaistanvaihtaja silläkin puolella maailmaa väistämisvelvollinen?
Anonyymi: Kanki 1.3.2016 11:59

Anonyymi
Jos joudut kolariin, niin kokeile tarjota poliisille samaa selitystä

"Kannamme selvästi jonkin verran vastuuta tästä tapauksesta, koska törmäystä ei olisi tapahtunut, jos automme ei olisi liikkunut"

Varmasti silloin selviää pelkillä nuhteilla ...
Anonyymi: Hespe 1.3.2016 19:13

Anonyymi
HälläväliäLähivakuutus olisi sanonut KASKOn omaavalle ei-robotti-autoilijalle tilaneessa:

- "Ei korvata, kun bussi tuli kolmion takaa autonne kylkeen, autossanne on vain kuluvia osia!"

Vaikka allejäänyt auto, olisi juuri tullut koneistamolta, ei se ex-Tampiolaa kiinnosta!
Anonyymi: Sonofdicks 2.3.2016 21:58
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

Zuckerberg torjuu arvailut Facebook-puhelimesta

26.05.2011 Yhteisöpalvelu Facebookin perustaja ja toimitusjohtaja Mark Zuckerberg teilaa huhut Facebookin omasta päätelaitteesta.

.