Taloussanomat

Vr-silmikkoja ei tunneta – pesevät silti Apple Watchin

Kuva: KAI PFAFFENBACH

9.3.2016 16:23 Uudet virtuaalitodellisuuslaitteet ovat huonosti tunnettuja Yhdysvalloissa. Ajatus vekottimen omistamisesta houkuttaa kuitenkin Apple Watchia enemmän.

Uudet vr-silmikot, kuten Oculus Rift, Samsung Gear VR tai Google Cardboard, ovat näkyvästi esillä teknologiamediassa ja muuallakin, mutta suuri yleisö ei niitä Yhdysvalloissa tunne. Näin mittasi Horizon Media, jonka tutkimukseen osallistui 3000 henkeä.

Vain kolmannes vastaajista, eli 33 prosenttia, osasi nimetä ilman avustusta jonkun merkittävistä vr-laitteista. Kuitenkin yli kolmannes, 36 prosenttia, on kiinnostunut omistamaan jonkinlaisen vr-laitteen.

Horizon vertasi kiinnostusta Applen älykelloon Apple Watchiin ennen sen julkaisua. Tuplamäärä kuluttajia piti virtuaalitodellisuutta "jännittävänä uutena ja omistettavana innovaationa" verrattuna Apple Watchiin. Luvut olivat 82 ja 44 prosenttia. Lisäksi tuplamäärä sanoi, että "jokainen vielä toivoo omistavansa sellaisen".

Mielenkiintoisesti pelaaminen ei ollut lähelläkään kärkeä, kun vastaajat valottivat mahdollisia mielipuuhiaan virtuaalitodellisuudessa. Kärjessä oli matkailu, suurten tapahtumien seuraaminen suorana ja urheilu.

Virtuaalitodellisuus ei ole toistaiseksi juuri koskettanut valtavirran kuluttajaa. Varhaiset harrastajat ovat olleet tyypillisesti videopelaajia, joilla on myös runsaasti rahaa laittaa vr-laitteisiin ja niiden edellyttämiin tietokoneisiin.

Samsungin ja Oculuksen yhdessä tekemä Gear VR -silmikko älypuhelimille on yksi ensimmäisiä vakavia yrityksiä tuoda virtuaalitodellisuus tavisten ulottuville. Samaa tekee Googlen Cardboard.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (16)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
VR-silmikot siis myyvät varmaan kaksin- tai kolminkertaisesti sen, mitä flopannut Apple Watch myi. Eivätkä silti toimi tehottomilla Applen laitteilla :D
Anonyymi: hieno_homma 9.3.2016 16:36

Anonyymi
Naapurin kanssa leikittiin vr videoilla. Samsungin s5 näytti nätisti 360vr videoita youtubesta. Naapurin ipony 6s ei videoihin kyennyt? Missä vika kakkos cook?
Anonyymi: Eittip 9.3.2016 17:58

Anonyymi
vR goggelseille keksin kyllä vaikka mitä käyttöä, mutta Applen tiukulle en.

Ostoon menee vR:t kunhan hiukan vielä kehittyvät ja standardisoituvat.

Applehan tuo sitten joskus jälkijunassa varmaankin oman virityksensä. Apple tyyliin se ei tietenkään ole yhteensopiva muiden valmistajien laitteiden kanssa.
Anonyymi: vR_Goggels 9.3.2016 18:08

Anonyymi
Naapurin kanssa leikittiin vr videoilla. Samsungin s5 näytti nätisti 360vr videoita youtubesta. Naapurin ipony 6s ei videoihin kyennyt? Missä vika kakkos cook?

Apple on VR-asioista aivan kujalla. Mitään omaa ei ole eikä ole ihan heti tulossakaan, jos koskaan. Applen laitteiden alkeellisuus näkyy VR-käytössä. Kännyköissä ei riitä resoluutiot esim cardboardille ja kuten Oculus pomo niin Maceissa ei riitä potkua.
Softaa/appseja ei ole. Android ja Windows on valivuoden kaikessa edellä.
Anonyymi: ValitseVapaus 9.3.2016 19:09

Anonyymi
Jo hapansilakka houkuttaa enemmän kuin apple watch.
Anonyymi: kaskas 9.3.2016 20:41

Anonyymi
Murot on tyypilliseen tapaansa ulkona, kuin lumiukot vesisateessa. Apple on AR ja VR asioissa huikeasti edellä muita. iPhone aloitti koko AR asian, sillä siinä oli ensimmäisenä gyroskooppi vakiona. Muut tulivat sitten perässä. iPhonessa on muita huomattavasti enemmän prosessoritehoa, joten siinä pyörii varmasti kaikki paremmin, kuin muiden nuhapumpuissa.
Anonyymi: Aseriesprocessor 9.3.2016 21:27

Anonyymi
Muroilla taas mopot keulii huomenna amiksen takapihalla kun Applella ei ole VR laseja.
Anonyymi: murolla_on_mopo 9.3.2016 21:35

Anonyymi
Hyvinhän nuo näyttää toimivan ainakin iPHonella pahvisilla VR laseilla.
http://appleinsider.com/articles/15/08/02/the-best-virtual-reality-apps-for-iphone-compatible-with-google-cardboard
Anonyymi: Keijolainen 10.3.2016 8:10

Anonyymi
Murot on tyypilliseen tapaansa ulkona, kuin lumiukot vesisateessa. Apple on AR ja VR asioissa huikeasti edellä muita. iPhone aloitti koko AR asian, sillä siinä oli ensimmäisenä gyroskooppi vakiona. Muut tulivat sitten perässä. iPhonessa on muita huomattavasti enemmän prosessoritehoa, joten siinä pyörii varmasti kaikki paremmin, kuin muiden nuhapumpuissa.


hohhoijaa: "AnTuTu’s Report: TOP-10 Performance Smartphone Chips"
Anonyymi: FactatKehiin 10.3.2016 8:41

Anonyymi
Vielä nähdään se päivä kun joku muro ajaa mopolla Googlen pahvinen Cardboard päässä ja pakokaasut haisee hapansilakalle.
Anonyymi: kevät_tulossa 10.3.2016 8:42
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

Windows Phonen Suomi-kauppa avautui kehittäjille

24.08.2011 Microsoft on avannut Windows Phonen suomalaisen sovelluskaupan Mango-kehittäjille. Kehittäjät pystyvät tästä päivästä lähtien lähettämään koodaamiaan Mango-päivityksen ominaisuuksia hyödyntäviä sovelluksia ja pelejä hyväksyttäväksi suomalaiseen Marketplace-kauppaan.

.