Taloussanomat

Microsoft puolusti pelaavia naisia – marssitti sitten vähäpukeiset tanssijat lavalle

Kuva: SHANNON STAPLETON

21.3.2016 07:30 Microsoftin juhlatilaisuus pelialan GDC-tapahtumassa San Franciscossa jätti pahan jälkimaun. Johtajan mukaan tällaista "ei voi hyväksyä".

Microsoft osallistui GDC-tapahtumaan ja isännöi Women in Gaming -lounastilaisuutta torstaina. Myöhemmin illalla Microsoft järjesti juhlat, jonne se oli palkannut vähäpukeisina koulutyttöinä esittäytyneitä tanssijoita.

Tanssiesitys herätti paljon arvostelua. Vaikutti siltä, että Microsoft puhuu yhtä ja tekee toista. Esitys ei jäänyt huomaamatta yhtiön johdolta.

– On tullut tietooni, että [...] esitimme Xboxin ja Microsoftin GDC:ssä tavalla, joka ehdottomasti ei vastaa tai ole linjassa arvojemme kanssa. Tämä oli yksiselitteisesti väärin, eikä sitä hyväksytä, Xbox-johtaja Phil Spencer sanoi julkisessa kirjeessään Xbox-organisaatiolle.

Spencerin mukaan asiaa tutkitaan sisäisesti. Hänen mukaansa Microsoft ilman muuta ansaitsee kritiikin, kun se "luo ympäristöä, joka vieraannuttaa tai loukkaa mitä tahansa ryhmää".

– On valitettavaa, että tällaista tapahtuu viikolla, jolloin työskentelimme niin kovasti ottaaksemme huomioon monet erilaiset pelaajayhteisöt täysin vastakkaisella tavalla.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Microsoft on tehnyt jotakin tällaista. Vuonna 2012 yhtiö hämmästytti Norjassa räppäämällä peniksestä ja vaginasta samalla, kun tanssitytöt keimailivat lavalla.

Microsoftin toimitusjohtaja Satya Nadella puolestaan nostatti kulmakarvoja, kun hän vuonna 2014 esitti, ettei naisten tulisi erikseen anoa palkankorotuksia. Myöhemmin Nadella sanoi puhuneensa täysin päin honkia.

Jutun kirjoitti: Digitoday–Reuters

Digitoday–Reuters

Kommentit (30)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Pervo Mikkihiiri siis. Vaikuttaa myös epätoivoiselta. Mikkisofta taantuu pelkän Officen jakelijaksi.
Anonyymi: kaikkimerkit 21.3.2016 7:50

Anonyymi
Tämänkö takia Mikrosoft vakoilee käyttäjiään yhä hurjemmin? Haluavat kerätä tietokoantaa kaikkien maiden kansalaisten mahdollisista perversioista.

Nuo tiedot voi sitten kätevästi myydä eteenpäin halukkaille. Vanha tapa aloittaa kiristäminen sitten varsinkin korkeissa viroissa olevien suhteen..
Anonyymi: Triggereitäkö 21.3.2016 7:54

Rekisteröitynyt käyttäjä
Se pätkä, joka YouTubesta näkyi, oli täysin viaton. Aikuiset naiset tanssivat ruutumekoissa, mitä erityisen pervoa siinä on? Toki naisen seksikästä tanssia on paheksuttu kautta aikojen, mutta tämä tuntuu femmarien tyhjänpäiväiseltä kiukuttelulta. Eikö K18 afterpartyssä saa olla erotiikkaa ja vähän epäkorrektia menoa? Kerrankin Microsoft vähensi tylsyyttä ja hyvä niin!
Rekisteröitynyt käyttäjä: Katastrofolos 21.3.2016 8:14

Anonyymi
Olisikohan tapahtumasta kuvamateriaalia tarjolla?
Anonyymi: grafiikan_harrastaja 21.3.2016 8:41

Anonyymi
Vaikutti siltä, että Microsoft puhuu yhtä ja tekee toista. Esitys ei jäänyt huomaamatta yhtiön johdolta.


Vähän kuin Windows kympin yksityisyydensuojan suhteen. Tosin, monelle kelpaa kun on illuusio siitä että täppien klikkailu oikeasti vaikuttaa yksityisyysasetuksissa johonkin jotakin :D
Anonyymi: WindowsLimppi 21.3.2016 8:59

Anonyymi
Ehkäpä tanssijat olisi pitänyt pukea kokovartalokaapuun, missä vain silmät näkyvät?
Anonyymi: jemmaan 21.3.2016 9:04

Anonyymi
Ehkäpä tanssijat olisi pitänyt pukea kokovartalokaapuun, missä vain silmät näkyvät?
Asiaa! Tanssijoiden täytyy olla muutenkin sukupuolineutraaleita, jolloin mistään ei voi päätellä, onko kaavun alla mies vai nainen.
Anonyymi: Feminatsi 21.3.2016 9:13

Anonyymi
Pelaavat naiset ja miehet, pojat ja työt. Ei tarvitse enää olla Winblows jos harrastaa pelaamista.

Steam on kaikille alustoille. Microsoftia ei pidä tukea koska pyrkivät yksinoikeudelliseen totaalisuljettuun ekosysteemiin saavutetun valtansa avulla.

Ei tule onnistumaan. Tuon lafkan taru on saamassa dramaattisen käänteen lähitulevassa.
Anonyymi: Tasa-arvoaAlustoille 21.3.2016 9:55

Anonyymi
Nyt kyllä lähti Windows koneesta! Asennan tilalle Ubuntun, jota töissä käytän!
Anonyymi: Kuvottavaa 21.3.2016 10:00

Anonyymi
Ei kait tässä ole mitään täysin ihmeellistä kun ottaa Microsoftin aiemman historian huomioon.

Julkisuustempaus tämäkin, mitä nyt maine menee = ei uutta tämäkään ko. yritykselle.

Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu, ja kuten Nadella itse on sanonut vuonna 2014 palkankorotuksista niin loppupeleissä se on karma joka ratkaisee homman.
Anonyymi: MS-karmalla_mennään 21.3.2016 10:11
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

Android nousi Amerikan valtiaaksi

29.07.2011 Android on noussut Yhdysvaltojen suosituimmaksi älypuhelinten käyttöjärjestelmäksi, arvioi markkinatutkimuslaitos Nielsen. Nokian käyttämä Symbian saalisti 2 prosenttia jenkkimarkkinoista.

.