Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kilpailijan mielestä:

Kempas: Dell pakotettu epäsuoraan kanavamalliin

5.5.2005 09:09 Monissa liemissä keitetty Harri Kempas, joka johtaa Fujitsu Siemensin liiketoimintoja Suomessa, ei hätkähdä Dellin ilmoitusta palveluihin siirtymisestä. Hänen mielestään Dell on pakotettu samaan ruotuun kilpailijoiden kanssa.

– Dellin palveluhakuisuus on osoitus siitä, että yhtiö ei pärjää yksin ja se on tulossa tähän samaan bisnekseen, jossa me olemme olleet jo pitkään ja määrätietoisesti rakentaneet. Siinä mielessä Dell on tervetullut haukkumaansa epäsuoraan liiketoimintaan, Kempas huomauttaa.

Hän toteaa, että suoralla kaupalla ei ole Suomessa tilaa, koska täällä on paikallisia, hyviä ja osaavia kumppaneita vastaamassa sovelluspuolesta, tuesta ja mahdollisista huoltotoiminnoista.

– Kanava ei ole mitenkään vanhanaikainen. Se on uusiutunut mielettömällä vauhdilla, mikä johtuu siitä, että jälleenmyyjät ovat lähteneet erikoistumaan ja rakentamaan omia, hyvinkin asiakaskohtaisia palveluja.

- Fujitsu Siemensin ydinbisnes on rakentaa loppuasiakkaalle parasta mahdollista tekniikkaa, johon meidän jälleenmyyjämme pystyvät lisäämään oman erikoisosaamisensa.

Kempas korostaa paikallisuuden merkitystä.

– Suomi ei ole suuri maa, mutta asiakkaat ovat edelleen äärettömän hajallaan.

Hänen mukaansa pc-valmistajan ei kannata omia itselleen palvelutehtäviä normaalien tuotekohtaisten tukipalvelujen lisäksi.

– Erikoisosaaminen, jota tarvitaan rakentamaan sovellusten, ulkoistamisen ja vieraiden laitteiden ympärille, vaatii hirveän joukon osaajia ja sietämättömän kustannusrakenteen. Erikoisosaaminen on kallista, ja tarpeet ovat erilaisia.

Katteet joskus ohuita

Pc-bisnes on ja se tulee olemaan suurien määrien liiketoimintaa. Ellei pysty volyymitoimituksiin, elämä voi olla tosi tuskaista. Jos haluaa selviytyä pelkällä työasemamyynnillä, kappalemäärien pitää olla hirveän isoja.

Hän ottaa esimerkin Fujitsu Siemensin toimitusmääristä ja kertoo, että toivoa on pelkälle rautakauppiaalle.

– Me toimitamme vuodessa markkinoille Suomessa 150 000–170 000 pc:tä. Määrä antaa ohuellakin katteella mahdollisuuden tehdä kannattavaa liiketoimintaa.

Hän toteaa, että kannattavuuden kannalta on tärkeä ajatella tuotekirjon erilaisuutta.

– Kyllä asiakaskin tietää sen, että joissakin työasemissa, kannettavissa ja palvelimissa kate on korkeampi.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nato: verkkohyökkäykset Viroon turvallisuusriski

28.05.2007 Valtavat verkkohyökkäykset Viroa vastaan ovat huolestuttava turvallisuusriski, Naton pääsihteeri sanoi perjantaina.


Kolme vuotta sitten

Mobiilikääntäjä voitti seitsemännen Octopus-kisan

28.05.2009 Seitsemättä kertaa järjestetty mobiilisovelluskilpailu Octopus palkitsi mobiilikääntäjän parhaana tuotoksena.

.