Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Keskus aloittaa toimintansa syksyllä

Microsoft-tukea oppilaitoksille Turun AMK:sta

Microsoftin Martti Mehtälä korostaa, että teknisen tuen puute on suuri pullonkaula it:n hyödyntämisessä.

16.5.2005 17:32 Turun AMK ja Microsoft ovat sopineet ohjelmistotuen perustamisesta Turkuun. Tulevaisuudessa kaikki Suomen oppilaitokset peruskouluista yliopistoihin voivat hankkia ohjelmistotukea Turun AMK:sta.

Kaksikon mukaan oppilaitostukikeskuksen toimintaa pilotoidaan syksyllä yhteistyöoppilaitosten kanssa. Toimintaa on tarkoitus laajentaa vuoden 2006 alussa.

Oppilaitostukikeskuksessa työskentelevät Turun AMK:n suomen- ja englanninkielisten tietotekniikan koulutusohjelmien opiskelijat. Keskuksessa työskenteleminen on osa heidän opintojaan.

Yhteistyösopimuksen allekirjoittavat Turun AMK:n rehtori Juha Kettunen ja Microsoft Oy:n toimitusjohtaja Martti Mehtälä.

- Kyseessä on työelämälähtöinen kehittämishanke, joka parantaa oppilaitosten laatua ja toiminnan vaikuttavuutta, toteaa Juha Kettunen.

- Teknisen tuen puute ja hajanaisuus on yksi merkittävimpiä pullonkauloja tietotekniikan hyödyntämisessä, varsinkin perusopetuksessa. Yhteistyötä tarvitaan niin alueellisesti kuin julkisen ja yksityisen sektorin välillä. Haluamme olla mukana kehittämässä uusia toimintatapoja ja laaja-alaista yhteistyötä ja toivon tällaisen mallin leviävän laajasti koko maahan, painottaa Martti Mehtälä.

Kovimmat pähkinät saksalaisten purtavaksi

Mallia otetaan Saksasta, opiskelijoiden pyörittämästä Euroopan laajuisesta Education Support Centeristä Karlsruhen yliopistosta. Saksaan ohjataan myös ne ongelmat, joihin Turussa ei löydetä vastausta.

- Oppilaitostukikeskuksessa työskenteleminen vastaa yrityksessä työskentelyä. Opiskelijat saavat työvuorolistat ja vuoroille nimetään päälliköt. Ohjelmistotuntemuksen lisäksi palvelutyössä korostuvat opiskelijoiden sosiaaliset taidot, kertoo koulutuspäällikkö Ossi Väänänen.

Microsoftin ohjelmien teknistä tuntemusta syvennetään syksyllä, kun Turun AMK:ssa aloitetaan Microsoftin it-akatemian opinnot.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nakuilu viivästyttää Vistan Haloa

28.05.2007 Microsoft kertoo, että se julkaisee Halo 2 -pelin Windows Vista -version vastan kesäkuun kahdeksantena Euroopassa. Syynä on peliin onnettomasti eksynyt alastomuus.


Kolme vuotta sitten

Tekstiviestiskandaali varjostaa American Idolin finaalia

28.05.2009 Puhelinyhtiö AT&T:n sanotaan jakaneen ilmaisia puhelimia tekstiviestiäänestystä varten.

.