Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tavoitteena 15 prosentin osuus

Hitachi hakee topakkaa tallennuskasvua Suomessa

30.5.2005 16:23 Hitachi Data Systems ilmoittaa huhtikuussa alkaneen tilivuotensa tavoitteeksi saavuttaa viidentoista prosentin osuus kokonaistallennusmarkkinoista Suomessa.

HDS perusti Suomen organisaation vuonna 2003 ja kahdessa vuodessa sen markkinaosuus on noussut IDC:n tilastojen mukaan 8,7 prosenttiin ulkoisista levylaitteistoista.

- Tilivuoden aloitus on ollut hyvä. Huhtikuussa myimme 150 teratavua tallennustilaa. Enimmäkseen myynti tuli Enterprise-tuotteista, mukaan lukien TagmaStore Universal Storage Platform -alusta, kertoo HDS:n Suomen maajohtaja Matti Inkinen.

Hitachi pitää vahvuutenaan panostuksia tuotekehitykseen, mikä on edesauttanut yhtiön asemaa san-markkinoilla. Yhtiön uusien, sovellusten ehdoilla toimivien tallennusratkaisujen perustana ovat sen omat tuotteet, kuten Universal Storage Platform.

Yhtiön mielestä information life cycle management (tiedon elinkaaren hallinta) on suurelta osin vielä filosofiaa. Samaan hengenvetoon Hitachi kuitenkin muistuttaa teknologiansa mahdollistavan pääosan ilm:n ominaisuuksista jo tänä päivänä.

- Tallennusalan trendejä ovat nyt virtualisointi ja tietoluokitukseen perustuvat, usean teho- ja käytettävyystason ratkaisut. Ideaalitilanteessa tietoluokat on määritelty hyvin ja arkistointi on helppoa. Tietoluokkien määrittely on kuitenkin haasteellista, sillä tiedon arvo muuttuu ajan kuluessa, Inkinen valottaa yhtiönsä markkinasaumoja.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suojaa kahvikupin lämmitin sormenjäljen tunnistimella

28.05.2007 Onko tietokoneessasi riittävästi usb-liittimiä? Oletko varma? Riittävätkö liittimet siihen, että voit lämmittää samaan aikaan kahvikuppia, viilentää virvoitusjuomaa, vilvoittaa itseäsi tuulettimella, tehostaa esitystäsi laser-osoittimella ja varmistaa, ettei kukaan pääse käyttämään näitä hienoja usb-lisälaitteita?


Kolme vuotta sitten

Kallasvuo ylistää: iPhone teki palveluksen Nokialle

28.05.2009 Applen iPhone-kännykän tulo markkinoille oli herätys Nokialle ja iPhone teki siten palveluksen koko mobiilialalle, sanoo toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo.

.