Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kotitietokonemyynti hurjasti kiihtymässä

Suomalaiset tyhjentävät hurmiossa kauppoja

28.7.2005 10:15 Kulutuskysyntä vilkastuu tänä vuonna voimakkaasti. Erityisesti tietokoneiden ja kodin elektroniikan kauppa käy kuumana. Kysyntää lisää ostovoiman vahva kasvu, joka johtuu veroalennuksista, ansiotulojen noususta ja matalasta inflaatiosta. Nyt ei kuitenkaan kuluteta velaksi niin kuin 1980-luvun huumassa.

Erityisen hurjasti on kiihtymässä kotitietokoneiden kauppa. Elektroniikan Tukkukauppiaat r.y:n ennusteen mukaan myynti vähittäiskaupoille kasvaa peräti 17 prosenttia.

Samaan aikaan hinnat kuitenkin laskevat. Niinpä saman ennusteen mukaan tukkukauppa myy tänä vuonna 21 000 kotitietokonetta eli 24 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Myös kulutuselektroniikka ja isot kodinkoneet käyvät hyvin kaupaksi tänä vuonna. Valittamista ei ole myöskään vaate- ja jalkinekauppiailla eikä huonekalukauppiailla.

Päivittäistavaroiden kauppa hiipuu hieman ennusteiden mukaan viime vuoden luvuista, koska hinnat laskevat. Sen sijaan alan myyntivolyymi ei hiljene.

- Volyymi nousee lähes kaksi prosenttia, arvioi Päivittäistavarakauppa r.y:n toimitusjohtaja Osmo Laine.

Esimerkiksi Lidlin tulo ja keskiolut painavat myyntivertailussa tämän vuoden lukuja alaspäin. Vuosi sitten keväällä keskioluen hinnoittelu vapautui, jonka jälkeen hinnat romahtivat.

Autokauppa kangertelee

Uusien henkilöautojen rekisteröinnit vähenevät tänä vuonna hiukan ennusteiden mukaan.

Viime vuonna rekisteröinnit putosivat edellisen vuoden tasolta yli kolme prosenttia. Kyse on kuitenkin veroalennuksen aiheuttamasta hiljenemisestä.

Autovero aleni vuoden 2003 alussa, jolloin patoutunut ostotarve lähti purkautumaan. Siksi kyseisenä vuonna myytiin paljon autoja.

- Meillä on edelleenkin kova autovero, joka nostaa autojen hintaa. Hintatasoon nähden ala on tyytyväinen tähän myyntimäärään, sanoo Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pentti Rantala.

Kaupan yritykset ovat tyytyväisiä

Ropponen perustelee ostovoiman kasvua viime aikojen verohelpotuksilla, ansiotulojen nousulla ja matalalla inflaatiolla. Kaupan myyntiä piristää siis reaaliansioiden kasvu.

- Kotimarkkinoilla toimivilla yrityksillä, jotka ovat ostovoimasta riippuvia, menee hyvin, toteaa Suomen Kaupan Liiton varatoimitusjohtaja Heikki Ropponen.

Ropposen mukaan mikään ei viittaa siihen, että jatkossakaan menisi huonosti.

- Näkymät ovat hyvät. Ostovoiman kasvu on vahvaa ja kuluttajien luottamus hyvä, sanoo puolestaan Laine.

Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin mukaan suomalaiset pitävät kestotavaroiden ostamista hyvin kannattavana nyt.

Kulutus ei ole velkavetoista

Ropponen ei kuitenkaan suostu puhumaan kulutusjuhlista. Hänen mielestään suomalaiset ovat 1990-luvun laman jäljiltä vasta alkaneet kuluttaa normaalisti.

- Olemme kaukana 1980-luvun lopun kulutustasosta. Silloin kulutettiin lainarahoilla, nyt ei kuluteta enemmän kuin tienataan.

Laineen mukaan päivittäistavarakaupan puolella alkaa olla pula työvoimasta pääkaupunkiseudulla. Myös esimerkiksi autoalalla on rekrytointivaikeuksia.

Ropposen mukaan vähittäiskauppa yleensä kärsii työvoimapulasta. Huhtikuussa vähittäiskaupassa työskenteli keskimäärin 137 000 henkeä eli 24 000 enemmän kuin kaksi vuotta aiemmin.

Jutun kirjoitti: Ari Kapanen

Ari Kapanen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sonya syytetään tahallisesta blu-ray-rikkeestä

28.05.2007 Kalifornialainen Target Technology katsoo tuoreessa kanteessaan, että Sony on blu-ray-teknologiallaan tahallaan rikkonut patenttia, joka liittyy optisten levyjen heijastavien kerrosten materiaaleihin.


Kolme vuotta sitten

Ensimmäiset supernopeat USB 3.0 -ohjaimet julkaistiin

28.05.2009 NEC:in uusi USB 3.0 -ohjainpiiri siirtää tietoa kymmenen kertaa nopeammin kuin USB 2.0.

.