Lentoyhtiö tarjoaa pohjoismaisille hintatakuuta verkossa
Pohjoismaalaiset suosivat verkko-ostamista, kertoo KLM:n Marnix Fruitema.
11.8.2005 11:57 Hollantilainen lentoyhtiö KLM Royal Dutch Airlines kertoo tarjoavansa ensimmäisenä yhtiönä Euroopassa takuun parhaasta hinnasta pohjoismaisille asiakkaille, jotka ostavat matkalippunsa yhtiön verkkosivuilta osoitteesta KLM.com.
Hintatakuun lisäksi KLM alentaa kymmenen euron nettivarausmaksun yhteen euroon. Asiakkaalle tarjotaan tästä lähtien myös entistä enemmän maksutapoja.
- Pohjoismaiset asiakkaat ovat osoittaneet suosivansa sähköistä asiointia lentolippuja varatessaan. Kilpailu Pohjolan markkinoilla on kovaa, ja tavoitteemme ovat korkealla. Siksi halusimme esitellä uuden konseptimme ensimmäisenä Pohjoismaissa, kertoo KLM:n Euroopan markkinoiden hallituksen varapuheenjohtaja Marnix Fruitema.
KLM:n mukaan matkustajilla on nyt entistä laajemmat mahdollisuudet tarkastella lentomatkojen hintoja yrityksen verkkosivuilla. Best Price -takuu tarkoittaa sitä, että jos asiakas löytää vähintään viisi euroa matalamman hinnan samaan matkakohteeseen samalla reitillä ja samassa matkustusluokassa joltain toiselta lentoyhtiötä, saa hän hintojen erotuksen hyvityksenä KLM:n lentohinnasta. Tämän lisäksi matkustaja saa 50 euron hyvityksen jokaisesta Best Price -takuuseen kuuluvasta lipusta.
KLM laskee myös 10 euron varausmaksunsa 1 euroon ja tarjoaa asiakkailleen entistä enemmän maksutapoja. Luottokortin lisäksi maksuvälineinä käyvät nyt myös pankkisiirto, Visa Electron ja Dankort.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 13:08 Facebook palkkasi iPhone-insinöörejä
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sonya syytetään tahallisesta blu-ray-rikkeestä
28.05.2007 Kalifornialainen Target Technology katsoo tuoreessa kanteessaan, että Sony on blu-ray-teknologiallaan tahallaan rikkonut patenttia, joka liittyy optisten levyjen heijastavien kerrosten materiaaleihin.
Kolme vuotta sitten
Ensimmäiset supernopeat USB 3.0 -ohjaimet julkaistiin
28.05.2009 NEC:in uusi USB 3.0 -ohjainpiiri siirtää tietoa kymmenen kertaa nopeammin kuin USB 2.0.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Brittiministeri: Jos euro hajoaa, rajat voidaan sulkea 12:15
- Italian ja Espanjan korot nousussa 13:42
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Tukku poliitikkoja "unohti" kertoa omaisuudestaan Kreikassa 12:21
- Isänmaallisuus huipussaan? Kansa panee rahat Appleen ja Facebookiin 12:36
- Harkitsetko alan vaihtoa? Varaudu työttömyyteen 12:45
- EU:n raporttiluonnos: Italialla on yksi iso pulma 12:27
- Kasvattaja Kalevassa: Pian perunoita tulvii pimeästä kaapista 12:38
- TS: Valviran syytetään laillistaneen epäilyttäviä lääkäreitä 13:04
- » Taloussanomat.fi













