Toimistoteknisen Kaupan Yhdistys karistaa pölyjä, vaihtaa nimensä
23.8.2005 15:29 Toimistoteknisen Kaupan Yhdistys uudistuu 65-vuotissyntymäpäivänsä kynnyksellä. Yhdistys tähdentää, ettei uudistus rajoitu nimeen ja ilmeeseen, sillä nyt panostetaan myös toiminnan kehittämiseen.
Uudistetun toiminta-ajatuksensa mukaisesti ICT Suomi ry edistää ict-alan kilpailukykyä kehittämällä alan yleisiä toimintaedellytyksiä.
- Haluamme vahvistaa asemaamme ict-alan asiantuntijana ja tarjota alaa koskevaa ajankohtaista ja liiketoiminnan kannalta merkityksellistä tietoa jäsenille, yhteistyötahoille ja julkisuudelle. Me kehitämme ja valvomme toimintaa kantamalla vastuuta alan hyvän liiketavan mukaisista toimintaperiaatteista, kiteyttää ICT Suomi ry:n hallituksen puheenjohtaja Per-Olof Åstedt toiminnan painopisteitä.
Yhteiskunnallinen vaikuttaja
Yhdistyksen jäsenet ovat ict-alan yrityksiä, jotka tarjoavat toimisto-, tieto- tai tietoliikennetekniikan tuotteita ja palveluita kuluttajille, yrityksille ja yhteisöille. Jäsenistöön kuuluu merkittäviä alan maahantuojia, tukkuyrityksiä, jälleenmyyjiä ja valmistajia.
Yhdistys katsoo, että sillä on merkittävä rooli yhteiskunnallisena vaikuttajana. Tästä osoituksena ovat muun muassa yhdistyksen panostukset kierrätysvelvoitteita hoitavan ICT-Tuottajaosuuskunnan käynnistämiseksi sekä yhdistyksen saavutukset alan lainsäädännön kehittämiseksi.
- Alalla on selvä tarve yhteisen ohjeistuksen ja periaatteiden luomiseen ja kehittämiseen. Alan lainsäädäntöön vaikuttamisen ohella ICT Suomi ry panostaa siihen, että alalla noudatetaan paitsi eettisiä, myös liiketoiminnan kannalta tarkoituksenmukaisia pelisääntöjä, sanoo ICT Suomi ry:n toimitusjohtaja Ture Tähtinen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 13:08 Facebook palkkasi iPhone-insinöörejä
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sonya syytetään tahallisesta blu-ray-rikkeestä
28.05.2007 Kalifornialainen Target Technology katsoo tuoreessa kanteessaan, että Sony on blu-ray-teknologiallaan tahallaan rikkonut patenttia, joka liittyy optisten levyjen heijastavien kerrosten materiaaleihin.
Kolme vuotta sitten
Ensimmäiset supernopeat USB 3.0 -ohjaimet julkaistiin
28.05.2009 NEC:in uusi USB 3.0 -ohjainpiiri siirtää tietoa kymmenen kertaa nopeammin kuin USB 2.0.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Brittiministeri: Jos euro hajoaa, rajat voidaan sulkea 12:15
- Italian ja Espanjan korot nousussa 13:42
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Tukku poliitikkoja "unohti" kertoa omaisuudestaan Kreikassa 12:21
- Isänmaallisuus huipussaan? Kansa panee rahat Appleen ja Facebookiin 12:36
- Harkitsetko alan vaihtoa? Varaudu työttömyyteen 12:45
- EU:n raporttiluonnos: Italialla on yksi iso pulma 12:27
- Kasvattaja Kalevassa: Pian perunoita tulvii pimeästä kaapista 12:38
- TS: Valviran syytetään laillistaneen epäilyttäviä lääkäreitä 13:04
- » Taloussanomat.fi












