Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Palvelumallin kautta

Dell haastaa jälleenmyyjät

14.10.2005 11:03 Dell iskee keväästä voimassa olleella uudella palvelumallillaan suoraan suomalaisia jälleenmyyjiä vastaan, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Sam Forsbom.

Hänen mukaansa pienellä pelurilla ei ole mahdollisuuksia, kun verrataan, mitä Dell voi saada aikaan.

– Me tuomme mukaan luotettavan ison toimijan. Mitä vähemmän laitteisiin kosketaan ennen niiden tulemista asiakkaalle, sitä vähemmän on vikoja ja palautuksia. On ihan eri asia tehdä asiat isossa sertifioidussa tuotantolaitoksessa kuin pienen jälleenmyyjän tiloissa.

Hän selvittää, että asiakkaat ja mahdolliset kumppanit ovat olleet hyvin kiinnostuneita uudesta palvelumallista.

Toimitusjohtajan mukaan palvelumalli on ajettu sisään myös muualla Länsi-Euroopassa, mutta esimerkiksi Baltiassa Dell toimii vielä tukkurin kautta.

Itä-Eurooppa on kuitenkin päässyt suoramyyntikonseptin makuun. Dell on perustanut maaorganisaatioita muun muassa Puolaan Tshekkiin, Slovakiaan ja Kreikkaan.

– Myös Dell ottaa huomioon kaupankäynnin kulttuurierot. Se voi merkitä epäsuoraa toimintaa silloin, kun suoramyynti ei käy päinsä.

Palvelut yleisiä yritysmyynnissä

– Dell pitää huolta asiakassuhteesta ja asiakaskontaktista. Otamme kokonaisvastuun asiakkaan perustukipalveluista, mikä on yleisin pyydetty palvelu. Lisäksi teemme asennukset ja käyttöönoton, osallistumme isompien levyjärjestelmien toimintakuntoon laittamiseen, vakioimme työasemaympäristöjä asiakkaiden toiveiden mukaan ja teemme palvelinvirtualisointia.

Hän mainitsee esimerkkinä Linux-järjestelmän, jossa pyörii Oracle-tietokanta. Siinä Dell kumppaneineen voi hoitaa käyttöjärjestelmä- ja tietokanta-asennukset ja tietokannan optimoinnin.

Forsbom todistelee tiukasti, että kymmenen lisäarvokumppanin hakeminen ei ole lipeämistä Dellin suoramarkkinaperiaatteista.

– Tapahtumien kontrolli on tiukasti meillä, ja takana ovat isot laitevolyymit, joissa Dell on parhaimmillaan.

Toimitusjohtaja kertoo, että palvelut ovat jo merkittävä osa Dellin liikevaihdosta Suomessa. Mitään lukuja hän ei kuitenkaan halua paljastaa.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Riso sylkäisee kasviöljyväriä 120 sivulle minuutissa

28.05.2007 Paperin käyttö kasvaa jatkuvasti. Sitä edistää myös uusi kasvisöljypohjainen tulostustekniikka, joka pystyy tulostamaan 120 täysväriarkkia minuutissa.


Kolme vuotta sitten

Saksan GMX ja Web.de avanneet omat musiikkikauppansa

28.05.2009 Saksalaiset nettipalvelut GMX ja Web.de ovat alkaneet myydä musiikkia netissä drm-vapaina mp3-tiedostoina. Amazon kumppaninaan ne kykenevät tarjoamaan yli 5 miljoonaa nimekettä.

.