Matkamikrot vetivät Suomen pc-markkinat kasvuun
27.10.2005 14:12 Suomen pc-markkinat venähtivät kolmannella neljänneksellä, heinä-syyskuussa 20,4 prosenttia eteenpäin, ilmenee markkinatutkimusyhtiö IDC:n alustavista tilastoista, joissa ei ole mukana palvelimia.
Neljänneksen ykköstuote oli kannettava tietokone. Niiden kappalemääräinen myynti kasvoi 47,4 prosenttia. Yrityskannettavissa lisäys oli 32,1 prosenttia ja koteihin tarkoitetuissa sylimikroissa peräti 74 prosenttia.
Pöytämikroissa tilanne oli IDC-lukujen mukaan tasaisen harmaa. Niiden yhteen lasketuissa myyntiluvuissa nousua oli vain kolme prosenttia, ja sekä kodeissa että yrityksissä pöytämikrotoimitusten kasvu jäi alle viiden prosentin.
Suomessa toimitettiin IDC:n mukaan kolmannella neljänneksellä runsaat 197 000 pöytämikroa ja kannettavaa. Kannettavien määrä oli vajaat 95 100 kappaletta.
HP jatkoi markkinaykkösenä
HP paransi asemiaan Suomen pc-markkinoitten ykkösnimenä. Sen toimitukset lisääntyivät kolmannen neljänneksen aikana 31 prosenttia, ja se kaappasi kokonaiskakusta 35,2 prosentin siivun.
– Tuotteet ovat olleet hyvässä iskussa, ja HP:n tapa mennä markkinoille on osoittautunut oikeaksi. Lisäystä oli kolmannen neljänneksen aikana kaikissa tuotekategorioissa, kertoo HP:n pc- ja kanavaliiketoiminnasta vastaava johtaja Ari Koskinen.
Hän korostaa, että erityisesti yritysten pöytämikroissa keskihinta on vuoden ajan pysynyt ennallaan, mutta laskenut 15 prosenttia kaikissa kannettavissa.
– Olemme saanet uusia voittoja suurasiakassegmentissä, joissa tavaraa toimitetaan sekä suoraan että jälleenmyyjien kautta. Kuluttajakaupassa odotamme HP:lta vahvaa panosta joulumarkkinoilla.
Kakkosena pysynyt Fujitsu Siemens lisäsi kappalemääräisiä toimituksiaan 6,3 prosenttia, minkä seurauksena sen markkinaosuus Suomen pc-markkinoilla kaventui 23,1 prosentista 20,4 prosenttiin.
– Täytyy antaa kokonaisuudelle arvosanaksi tyydyttävä plus, mutta kuluttajaliiketoiminta sujui erinomaisesti, toteaa Fujitsu Siemensin toimitusjohtaja Harri Kempas.
Hän kertoo, että yhtiöllä oli syyskuussa toimitusvaikeuksia Bluetooth-kannettavissa, mikä söi kolmannen neljänneksen kokonaissummaa.
– Volyymissa kärsittiin, mutta onnistuimme tekemään liiketoimintamme kannattavasti, Kempas huomauttaa.
Kolmanneksi viime vuoden viidenneltä sijalta oli noussut neljänneksen iso voittaja Acer, jonka toimitusten lisäys oli hulppeat 151 prosenttia. Samalla markkinaosuus nytkähti 5,7 prosentista 11,9:ään.
Acer aikoo matkamikroissa kakkoseksi
Acerin maajohtaja Jari Virta huomauttaa, että nykyisten kolminumeroisten kasvuprosenttien sijasta tulevaisuudessa voidaan tyytyä kaksinumeroisiin lukuihin.
– Aiomme olla vuoden loppuun mennessä kakkonen kannettavissa. Markkinastrategiamme on jo nyt osoittautunut oikeaksi. Suurin panostus on ollut pk-sektorille.
Hänen mukaansa teknisesti vaativat kannettavat tekivät läpimurtoa kodeissa kolmannen neljänneksen aikana.
– Kodeissa myytiin jo paljon AMD:n prosessoreihin pohjautuvia sylimikroja, mutta yrityksissä valtaosa hankki Intelin Centrino-kannettavia.
Suomessa neljänneksi noteerattiin IBM:n pc-toiminnot ostanut Lenovo, joka oli nollakasvussa verrattuna viime vuoden vastaavan ajankohdan IBM-lukuihin. Kiinalaisyrityksen markkinaosuus oli nyt 7,3 prosenttia, kun se IBM:llä oli viime vuonna 8,6 prosenttia.
Viidenneksi tullut Dell oli myös pystynyt lisäämään toimituksiaan. Kasvu oli nyt 27,1 prosenttia, jolla irtosi 7,2 prosentin markkinaosuus heti Lenovon jälkeen.
Dellin Suomen-toimitusjohtajan Sam Forsbomin mukaan Dell pääsi hyvään kasvuun neljänneksen aikana sekä kannettavissa että pöytämikroissa.
– Tarkoitus on kasvaa molemmilla alueilla markkinoita nopeammin ja ottaa markkinaosuutta muilta.
Forsbom huomauttaa, että neljännellä neljänneksellä ei ole näkynyt kysynnän taantumista. Sama kasvutilanne jatkuu Dellin näkökulmasta.
Kotimaiset kokoojat alavireisiä
Kymppilistan loppupaikat ovat yleensä aina koostuneet kotimaisista pc-kokoajista. Nyt DGC oli kuudes, DTK seitsemäs, Osborne kahdeksas ja Wings kymmenes.
Kun lasketaan mukaan IDC:n ryhmä muut, pääsuuntaus vei kotimaisilla pc-valmistajilla alaspäin. Ryhmä muut pienentyi 45,7 prosenttia, ja Wings-toimitukset putosivat -21,6 prosenttia, DGC:llä miinusta tuli 18,2 prosenttia ja Osbornella 1,2 prosenttia.
Ainoastaan DGC oli pystynyt suurentamaan toimituksiaan vähän eli 3,5 prosenttia. Sillä irtosi kahden prosentin osuus Suomen pc-markkinoista.
Yhdeksänneksi sijoittunut Apple pystyi sen sijaan kasvattamaan toimituksiaan 60,1 prosenttia. Sen markkinaosuus oli 1,4 prosenttia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 13:08 Facebook palkkasi iPhone-insinöörejä
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Riso sylkäisee kasviöljyväriä 120 sivulle minuutissa
28.05.2007 Paperin käyttö kasvaa jatkuvasti. Sitä edistää myös uusi kasvisöljypohjainen tulostustekniikka, joka pystyy tulostamaan 120 täysväriarkkia minuutissa.
Kolme vuotta sitten
Saksan GMX ja Web.de avanneet omat musiikkikauppansa
28.05.2009 Saksalaiset nettipalvelut GMX ja Web.de ovat alkaneet myydä musiikkia netissä drm-vapaina mp3-tiedostoina. Amazon kumppaninaan ne kykenevät tarjoamaan yli 5 miljoonaa nimekettä.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Brittiministeri: Jos euro hajoaa, rajat voidaan sulkea 12:15
- Italian ja Espanjan korot nousussa 13:42
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Tukku poliitikkoja "unohti" kertoa omaisuudestaan Kreikassa 12:21
- Isänmaallisuus huipussaan? Kansa panee rahat Appleen ja Facebookiin 12:36
- Harkitsetko alan vaihtoa? Varaudu työttömyyteen 12:45
- EU:n raporttiluonnos: Italialla on yksi iso pulma 12:27
- Kasvattaja Kalevassa: Pian perunoita tulvii pimeästä kaapista 12:38
- TS: Valviran syytetään laillistaneen epäilyttäviä lääkäreitä 13:04
- » Taloussanomat.fi
-
250 e
Lenovo ThinkCentre M58P SSF (Core 2 Duo E8500, 2 GB, 250 GB, Win Vista Business), keskusyksikkö
-
147 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 6 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
26 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
18 e
Acer Aspire Z3750 (Pentium E5800, 4 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
10 e
Fujitsu Esprimo E900 (Core I3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-47 e
HP Compaq 8200 Elite USDT (Core i5-2400S, 4 GB, 250 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-35 e
Asus CG8350 (Core I5-2320, 8 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-34 e
Lenovo ThinkStation E30 TWR (E3-1235, 4 GB, 1 TB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
-20 e
Asus CM6730 (Core i3-2120, 6 GB, 750 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-16 e
ASUS EeeTop PC ET2410 (Core I3-2120, 4 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö












