Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Digikamerat ruokkivat tulostinkauppaa

Kodinkonekauppa juhlii kaikkien aikojen joulua

Canonin kamera siirtää kuvia langattomasti.

1.12.2005 15:22 Kodintekniikkakauppa on ollut koko vuoden rajussa kasvussa, ja jouluna vauhti vain kiihtyy. Kauppiaiden mukaan joulumyynnistä on tulossa ennätyksellisen hyvä. Lisäpotkua tuovat juuri tileille loksahtelevat veronpalautukset.

Alaa edustavan Kotekin mukaan joulumyyntiä vauhdittavat mp3-soittimet, kotitulostimet, digikamerat, älypuhelimet, taulutelevisiot ja design-pienlaitteet.

Sutjakkaasti käynyt digikameramyynti on alkanut ruokkia myös kotitulostinten kauppaa.

Sesongin menekkituotteisiin kuuluu mp3-soittimia, kotitulostimia, digikameroita, älypuhelimia sekä design-pienlaitteita. Myös taulutelevisiot kiihdyttävät joulun alla entisestään myyntiään.

Myös kannettavat tietokoneet kasvattavat jatkuvasti myyntiään, sillä kotitalouksiin hankitaan myös tietokoneita perheen jäsenten henkilökohtaiseen käyttöön, Kotek kertoo tiedotteessaan.

– Joulusesonki on jo käynnistynyt ja kysyntä tulee vain kiihtymään lähempänä joulua, sanoo Kotekin puheenjohtaja Kari Karipuu.

Kotekin tuoreimman tilaston mukaan kodintekniikan kokonaismyynti kasvoi tammi-syyskuussa 20 prosenttia vuoden 2004 vastaavasta jaksoon verrattuna.

Jutun kirjoitti: Timo Sormunen

Timo Sormunen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Hudson-onnettomuuden ääninauhat kuunneltavissa

11.02.2009 Sankarilentäjäksi mainittu Chesley Sullenberger on kertonut hanhien osumisen koneeseensa olleen järkyttävä kokemus. Mutta ääninauhoilla hän kuulostaa erittäin rauhalliselta.

.