Finnsat: digisovitinten keskihinta nousussa
Finnsat tuo tänä vuonna Suomen markkinoille myös kaapeli-tv-mallisen digitelevision.
9.1.2006 14:43 Kodintekniikkalaitteita maahantuovan ja antennijärjestelmiä toimittavan Finnsat Oy:n mukaan digisovittimien hintaeroosio näyttää olevan tasaantumaan päin. Sovittimien keskihinta on itse asiassa nousussa laitteiden lisääntyvien ominaisuuksien, kuten tallennuksen takia.
Finnsatin digitaalisen television vastaanottimien toimitukset vähittäiskaupalle ja operaattoreille kasvoivat yli 50 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.
Yhtiön mukaan määrä vastaa noin neljännestä Suomeen viime vuonna toimitetuista integroiduista digitelevisioista ja digisovittimista. Finnsat-konsernin liikevaihto kasvoi viidenneksellä viiteentoista miljoonaan euroon.
Finnsat arvioi Suomessa myydyn viime vuonna noin 400 000 digisovitinta ja -televisiota. Noin miljoonalla suomalaistaloudella on digisovitin, joka kolmas antennitalous on ilman digisovitinta. Kaapelitelevisiotalouksissa tilanne on huonompi: vain viidesosa on hankkinut sovittimen. Analogiset televisiolähetykset päättynevät ensi vuoden elokuussa.
Kaapelitalouksille tulee kiire
Analogiset lähetykset loppuvat myös kaapelista, toteaa toimitusjohtaja Leif Saarela. Hänen mukaansa kaapeli-tv-talouksilla tulee olemaan kiire, sillä jos sovittimen hankinta siirtyy lähelle analogisten lähetysten lopettamisajankohtaa, tulee laitteista olemaan kaupoissa pulaa.
Tänä vuonna Leif Saarela arvioi Finnsatin myyvän kaikkiaan 200 000 digiboksia. Yhtiö tuo tänä vuonna markkinoille myös kaapeli-tv-vastaanottoon soveltuvat digitelevisiot, joille odotetaan läpimurtoa.
Finnsat siirsi antennituotantonsa hiljattain Viroon keskittyessään digitelevisioon.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 13:08 Facebook palkkasi iPhone-insinöörejä
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
DNA:n latausliittymä säilyttää vanhan numeron
28.05.2007 DNA tuo mobiilimarkkinoille liittymäsopimuksellisen lataus- eli prepaid-liittymän, dna Arvon. Liittymäsopimuksellinen latausliittymä mahdollistaa numeronsiirron muilta operaattoreilta, sillä dna Arvoon voi vaihtaa ja säilyttää samalla vanhan puhelinnumeron.
Kolme vuotta sitten
Elisa-pomo eroaa Jippii-tuomion takia
28.05.2009 Elisan johtoryhmän jäsen Jukka Peltola ilmoitti Jippiin hovioikeustuomion jälkeen jättävänsä tehtävät telekonsernin palveluksessa.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Brittiministeri: Jos euro hajoaa, rajat voidaan sulkea 12:15
- Italian ja Espanjan korot nousussa 13:42
- Kilpailuvirasto: Bensa maksaa juuri oikean verran 14:04
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Tukku poliitikkoja "unohti" kertoa omaisuudestaan Kreikassa 12:21
- Isänmaallisuus huipussaan? Kansa panee rahat Appleen ja Facebookiin 12:36
- Harkitsetko alan vaihtoa? Varaudu työttömyyteen 12:45
- EU:n raporttiluonnos: Italialla on yksi iso pulma 12:27
- Kasvattaja Kalevassa: Pian perunoita tulvii pimeästä kaapista 12:38
- » Taloussanomat.fi












