Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Pc nipisti osuuksia konsoleilta

Suomen pelimyynti kasvoi, mutta arvo laski

Gran Turismo 4 myi parhaiten.

3.2.2006 15:21 Suomessa myytiin viime vuonna noin 1 847 000 pc- ja konsolipeliä. Vuonna 2004 vastaava luku oli 1 680 000 kappaletta. Pelimarkkinoiden arvo kuluttajahinnoin laski kuitenkin 65,7 miljoonaan euroon vuoden 2004 68 miljoonasta eurosta, kertoo Suomen Peliohjelmisto- ja Multimediayhdistys Figma ry jäseniltään keräämien tietojen pohjalta.

Pelien hintojen hienoinen lasku näkyy näyttää vaikuttavan pelien kappalemääräiseen myyntiin, joka on noussut kymmenisen prosenttia vuodesta 2004.

Kappalemäärin mitattuna pc- ja pc multimedian osuus oli 39 prosenttia ja konsolipelien 61 prosenttia. Pc-puoli onnistui siis noukkimaan takaisin muutaman prosenttiyksikön konsoleilta. Euromäärissä mitattuna konsolipelimarkkinan osuus oli 70 prosenttia kun se vuotta aiemmin oli 72 prosenttia.

Pelit-lehden järjestämässä Kyöpelit Gaalassa torstaina Figma palkitsi myös eniten myydyt pelit. Tällä kertaa platina- ja kultapalkintoja keräsi yhteensä 25 eri peliä. Platinalevyllä yli 20 000 kappaleen myynnistä palkittiin kahdeksan eri tuotetta, kärjessä PlayStation 2:n autopeli Gran Turismo 4, jonka myynti oli yli 36 000 kappaletta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Skype-mato luikertelee msn- ja icq-pikaviestimiin

28.05.2007 Warezov- ja Stration-nimillä tunnetun Skype-madon uusi versio on oppinut luikertelemaan Skypen voip-verkosta myös msn- ja icq-pikaviestinverkkoihin.


Kolme vuotta sitten

Infineon hakee 0,5 miljardin euron valtiontakausta

28.05.2009 Puolijohdevalmistaja Infineon on hakenut 0,5 miljardin euron valtiontakausta. Saksan valtio on ollut valmis tukemaan talouskriisistä kärsiviä ns. systeemistrategisia aloja, kuten pankkeja ja autoteollisuutta.

.