BenQ mielii Suomen kakkoseksi
BenQ:n Suomen maajohtaja Kim Sussmann kertoo, että jälleenmyyjät haluavat Nokian osuuden tippuvan Suomessa alle puoleen kännyköiden myynnistä.
31.3.2006 13:01 Siemensistä lisäpiristettä saanut BenQ aikoo aloittaa kovan kirin markkinoilla ja kasvaa Suomen kakkoseksi kännymyynnissä. BenQ:n Suomen-maajohtajan Kim Sussmannin mukaan matkapuhelinmarkkinoiden kakkostila tarkoittaisi 10?12 prosentin markkinaosuutta.
BenQ osti Siemensin matkapuhelinliiketoiminnan viime kesäkuussa ja on nyt Siemensin brändillä Suomen kännykkämarkkinoiden kolmas 6–8 prosentin osuudella. Maailmanlaajuisesti yhtiö on nyt maailman viides, josta on tavoitteena nousta kolmanneksi.
Yhtiö voi käyttää Siemensin brändiä ensi vuoden alkuun asti ja Siemens-BenQ -yhteisbrändiä viiden vuoden ajan yrityskaupasta. Suomen markkinoille tulee huhtikuun puolivälissä ensimmäinen BenQ-Siemens-puhelin EF81.
– Siemensin nimen käyttäminen tuo meillä jatkuvuutta ja turvallisuutta, Sussmann sanoo. Hänen mukaansa yrityskauppa on tuonut yhteen BenQ:n kuluttajatuntemusta ja muotoilua sekä Siemensin teknistä osaamista.
Suomen kännykkämarkkinoita kiusaa Nokian murskaava ylivoima, mutta Sussmannin mukaan myös muut valmistajat voivat pärjätä täällä. Nokian valta-asema on painanut myös vähittäiskaupan katteita.
– Jälleenmyyjät haluaisivat, että Nokian osuus Suomessa laskisi alle puoleen, Sussmann sanoo.
Kohderyhmät uusiksi
Markkinoilla tapahtuu jotain pitkän hiljaiselon jälkeen, kun huhtikuusta lähtien operaattorit saavat myydä kytkykauppana yhdessä 3g-puhelimen ja siihen liittymän. Lisäksi muiden valmistajien kuin Nokian näkyvyys on noussut viime aikoina selvästi.
Markkinaosuutta voittaakseen BenQ uusii paitsi mallistonsa myös kohderyhmänsä.
– Siemens oli vahva halvoissa peruspuhelimissa, mutta BenQ tuo markkinoille keskihinnaltaan nykyistä kalliimpia puhelimia. Nyt erotumme muotoilulla. Uudet puhelimet näyttävät hienommilta kuin mitä ne ovat, Sussmann sanoo.
– Meidän tärkein kohderyhmä on ollut 15–20-vuotiaat, mutta nyt meillä on myös bisneshenkisiä puhelimia ja varttuneemmille naisille suunnattuja malleja.
BenQ on julkistanut tänä vuonna 12 uutta mallia. Yksi näistä on ensimmäisenä maailmassa myyntiin tuleva hsdpa-kännykkä, jonka siirtonopeus riittää televisiokuvan välittämiseen. EF91-niminen puhelin tulee suomalaisten kauppojen hyllyille elo-syyskuussa.
Jatkossa BenQ:n puhelimiin asennetaan valmiiksi Googlen mobiilihakupalveluita. Yhtiö ottaa käyttöön myös Service over Air -palvelun, jossa käyttäjä voi ladata puhelimeensa ohjelmistopäivitykset itse ja joka vähentää huoltopalveluiden tarvetta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:16 Halpa-Lumian muisti ei riitä Angry Birdsiin
- 13:08 Facebook palkkasi iPhone-insinöörejä
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kaakkois-Suomen tv-ongelmat jatkuvat
28.05.2007 Joutsenon televisioaseman maston antennisyöttökaapeleissa tapahtuneen oikosulun syyksi on vahvistumassa salamanisku, Digita tiedottaa.
Kolme vuotta sitten
Miljoonarahoitus mobiilille tietoturvalle
28.05.2009 Professori Pekka Neittaanmäki ryhmineen saa 2,7 miljoonaa euroa mobiililaitteiden tietoturvan penkomiseen.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Brittiministeri: Jos euro hajoaa, rajat voidaan sulkea 12:15
- Italian ja Espanjan korot nousussa 13:42
- Kilpailuvirasto: Bensa maksaa juuri oikean verran 14:04
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Tukku poliitikkoja "unohti" kertoa omaisuudestaan Kreikassa 12:21
- Isänmaallisuus huipussaan? Kansa panee rahat Appleen ja Facebookiin 12:36
- Harkitsetko alan vaihtoa? Varaudu työttömyyteen 12:45
- EU:n raporttiluonnos: Italialla on yksi iso pulma 12:27
- Kasvattaja Kalevassa: Pian perunoita tulvii pimeästä kaapista 12:38
- » Taloussanomat.fi
-
-273 e
-
-179 e
HP Elitebook 8760W (Core i7-2630QM, 8 GB, 17,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-118 e
-
-109 e
-
-102 e













