Rautaa ruokakaupasta
31.3.2006 12:23 Tietokoneita on voinut jo pitkän aikaa ostaa esimerkiksi Citymarketeista, mutta laitteita löytyy nyt myös jo ruokakaupoista.
Lidl Suomen toimitusjohtajan Antti Tiitolan mukaan kauppaketjun valikoimassa on tietotekniikkatuotteita muutaman kerran vuodessa eli esimerkiksi digikameroita ja kannettavia tietokoneita.
Lidlin johtajan mukaan it-alan tuotteet ovat myyneet erittäin hyvin. It-tuotteita mainostetaan kuten muitakin kauppaketjun myymiä tuotteita, eli esimerkiksi säännöllisesti ilmestyvässä tabloid-kokoisessa mainoslehdessä.
Lidl myy it-tuotteita myös muissa maissa Suomen lisäksi. Valikoimaa kehitetään jatkuvasti, mutta Tiitola ei halua tarkemmin kertoa, mitä myyntiin on jatkossa tulossa.
Serv-It uusi yrittäjä
Uudella Serv-It:llä on kaksi myymälää, toinen Oulussa ja toinen Helsingissä, PC Superstoren entisissä tiloissa Mannerheimintiellä. Helsingissä työntekijöitä on kymmenen. Toimitusjohtaja omistaa itse osan ketjusta.
– Henkilökunnastamme kaikki ovat entisiä pc superstorelaisia. Olen myös itse ollut aikoinaan töissä PC Superstoressa, Serv-It:n toimitusjohtaja Pentti Seppänen sanoo.
Pentti Seppänen näkee it-myynnin tilan valoisana. Serv-It:lläkin on laajentumissuunnitelmia, mutta etenemisvauhti on Seppäsen mukaan maltillista eikä hän pidä pääkaupunkiseutua vaikeana paikkana, vaikka samoista asiakkaista on kilpailemassa paljon suurempiakin yrityksiä, esimerkiksi Verkkokauppa.com.
– Kovaahan kilpailu on, mutta meillä ei ole ollut mitään hankaluuksia, Seppänen vakuuttaa.
Kanava suoristuu
Pomi Finlandin toimitusjohtaja Jari Karsi uskoo, että tänäkin vuonna nähdään tietotekniikka-alan kauppiaiden konkursseja.
– Kanava on suoristunut eli väliportaiden määrä on vähentynyt, Karsi kuvailee.
Jari Karsi uskoo, että asiakkaalle tarjottava lisäarvo on se, johon kauppiaan on panostettava. Tämä tarkoittaa esimerkiksi asennuspalvelua.
BT-mikron toimitusjohtaja Timo Saario on yhtä mieltä monen muun alan toimijan kanssa siitä, että pelkän osakaupan ajat alkavat olla ohi.
– Laitekauppa kaipaa siteeksi erilaisia palveluita, jotta homma toimisi, Saario kertoo.
BT-mikro tarjoaa valmiiden laitepakettien lisäksi asennuspalveluita yksityisasiakkaiden lisäksi muutaman hengen pienyrityksille.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:16 Halpa-Lumian muisti ei riitä Angry Birdsiin
- 13:08 Facebook palkkasi iPhone-insinöörejä
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kaakkois-Suomen tv-ongelmat jatkuvat
28.05.2007 Joutsenon televisioaseman maston antennisyöttökaapeleissa tapahtuneen oikosulun syyksi on vahvistumassa salamanisku, Digita tiedottaa.
Kolme vuotta sitten
Miljoonarahoitus mobiilille tietoturvalle
28.05.2009 Professori Pekka Neittaanmäki ryhmineen saa 2,7 miljoonaa euroa mobiililaitteiden tietoturvan penkomiseen.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Brittiministeri: Jos euro hajoaa, rajat voidaan sulkea 12:15
- Italian ja Espanjan korot nousussa 13:42
- Kilpailuvirasto: Bensa maksaa juuri oikean verran 14:04
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Tukku poliitikkoja "unohti" kertoa omaisuudestaan Kreikassa 12:21
- Isänmaallisuus huipussaan? Kansa panee rahat Appleen ja Facebookiin 12:36
- Harkitsetko alan vaihtoa? Varaudu työttömyyteen 12:45
- EU:n raporttiluonnos: Italialla on yksi iso pulma 12:27
- Kasvattaja Kalevassa: Pian perunoita tulvii pimeästä kaapista 12:38
- » Taloussanomat.fi












