Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Toiminta käynnistynyt rivakasti

Nettivälittäjä Igglo laajentaa ulkomaille

9.5.2006 15:19 Kiinteistöjen nettivälittäjä Igglo sanoo ensimmäiset kuukausiensa käynnistyneen vauhdilla. Helmikuussa aloittanut yritys on saanut 336 toimeksiantoa, ja toteutuneita kauppoja on 72. Tällä hetkellä Igglon verkkopalvelussa on 205 myyntitoimeksiantoa. Hiljaisia myynti-ilmoituksia on 1037 ja asuntojen korvamerkintöjä lähes 9000. Myynnissä olevia kohteita on noin kuusi välittäjää kohti.

Kotimaan markkinoilla Igglo laajenee kesän jälkeen, jolloin toiminta aloitetaan Lahdessa, Tampereella ja Turussa. Myös päätös ulkomaille laajentumisesta on jo tehty, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

- Parhaillaan selvitämme kohdemarkkinoita ja käymme rahoitusneuvotteluja. Laajentuminen toteutuu arviomme mukaan joko vuoden loppupuolella tai ensi vuoden alussa, kertoo Jussi Nurmio, Iggon hallituksen puheenjohtaja.

Nojaa verkkoon

Igglon toiminta nojaa verkkopalveluihin, joita kehitetään jatkuvasti. Verkkosivuilla on vieraillut ensimmäisten kuukausien aikana yli 700 000 kävijää. Uutena palveluna sivuille on avattu asuntojen hintalaskuri.

- Toimintamme on käynnistynyt yli odotusten, ja tavoitteenamme on saada viimeistään tämän vuoden kolmannessa kvartaalissa operatiivinen toiminta positiiviseksi. Igglon hyvä alku osoittaa, että on mahdollista puolittaa asuntokaupan kustannukset, sanoo Mikko Ranin, Igglo Oy:n toimitusjohtaja.

Igglo on aiheuttanut myös närää: Kuluttajaliitto paheksui helmikuussa välittäjän toimintaa syyttäen Iggloa kohteiden luvattomasta kuvaamisesta. Lääninhallitus antoi myöhemmin Igglolle puhtaat paperit.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kommentit (2)

Huono 0










Kiinteistöjen nettivälittäjä Igglo sanoo ensimmäiset kuukausiensa käynnistyneen vauhdilla. Helmikuussa aloittanut yritys on saanut 336 toimeksiantoa, ja toteutuneita kauppoja on 72. Tällä hetkellä Igglon verkkopalvelussa on 205 myyntitoimeksiantoa. Hiljaisia myynti-ilmoituksia on 1037 ja asuntojen korvamerkintöjä lähes 9000. Myynnissä olevia kohteita on noin kuusi välittäjää kohti.
Digitoday
Huono 0
Tosi vakuuttava aloitus Tampereella,,,Palkataan väkeä,,,Pyöritetään pari kuukautta peukaloita pistetään palkattu väki pihalle,,, vain vetäjä saa jäädä ja hänkin näemmä otti hypyt ja palaa takaisin sinne missä homma toimii :)
Into Pii
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kaakkois-Suomen tv-ongelmat jatkuvat

28.05.2007 Joutsenon televisioaseman maston antennisyöttökaapeleissa tapahtuneen oikosulun syyksi on vahvistumassa salamanisku, Digita tiedottaa.


Kolme vuotta sitten

Miljoonarahoitus mobiilille tietoturvalle

28.05.2009 Professori Pekka Neittaanmäki ryhmineen saa 2,7 miljoonaa euroa mobiililaitteiden tietoturvan penkomiseen.

.