Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Virheiden välttämiseksi

Opas auttaa julkisissa hankinnoissa

11.5.2006 11:23 Markkinaoikeudessa odottaa käsittelyä viitisensataa julkishankintoihin liittyvää valitusta. ICT-hankintoihin tehty opas auttaa julkisten hankintojen parissa toimivia välttämään ainakin yleisimmät virheet.

Julkisista hankinnoista tehtyjen valitusten määrä kasvaa tasaisesti. Osittain ilmiö on ruokkinut itse itseään julkisuuden ja kilpailijoiden esimerkin myötä, todetaan tänään julkaistavassa ICT-hankintojen oppaassa. Valitusryöpyn tekijöiksi mainitaan myös tehoton oikaisumenettely, helppo ja halpa hakeminen sekä muuttunut oikeuskäytäntö.

Oppaassa esitetään, että sitä mukaa kun hankinnan kohde monimutkaistuu, kasvavat riskit kilpailutuksen huonosta toteutuksesta. ICT ja terveydenhuolto ovat kovia valittajia. Kun hankintaprosessit keskeytyvät, mennään oikeuteen ja järjestetään uusia tarjouskilpailuja, mikä maksaa vuosittain miljoonia euroja.

Markkinaoikeus teki 25 ICT-hankintoihin liittyvää päätöstä vuonna 2005. Kaikkiaan päätöksiä tehtiin viime vuonna 292, kun hakemuksia jätettiin 507.

Oppaan mukaan hakemukset edustanevat vain jäävuoren huippua; moninkertainen määrä jää rimaa hipoen tekemättä. Nykyisillä resursseilla hakemuksia on pystytty käsittelemään parisataa vuodessa. Käsittelyajat ovat venyneet kuukausista reilusti yli vuoteen.

Hankintaongelmia on etenkin pienissä kunnissa, joiden rahkeet eivät riitä vaativiin hankintaprosesseihin.

Opasta ovat olleet toteuttamassa FiCom ja Tietoalojen liitto sekä kymmenkunta ICT-alan yritystäOyj. Tyypillisimmät virheet ja ratkaisuehdotukset on kerätty markkinaoikeuden ratkaisuista sekä ostajilta ja myyjiltä.

Onnistunut julkinen ICT-hankintaprosessi -oppaaseen voi tutustua osoitteessa www.ficom.fi.

Jutun kirjoitti: Antti Kirves

Antti Kirves

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nero polttaa Linuxissa blu-ray ja hd dvd -levyjä

28.05.2007 Saksalainen Nero -poltto-ohjelmasta tunnettu Nero Ag julkisti uuden version poltto-ohjelmansa Linux-versiosta. Uusi Nero Linux 3 tarjoaa tuen muun muassa blu-ray ja hd dvd-levyjen polttoon sekä tuen 64-bittisille x86-koneille.


Kolme vuotta sitten

Enisa haluaa kestävämmän internetin

28.05.2009 Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto Enisa toivoo tietoverkoista nykyistä sietokykyisempiä esimerkiksi hyökkäyksiä vastaan ja arvioi kolmea uutta teknologiaa tilanteen parantamiseksi.

.